Hyvää Joulua ja Rauhan Vuotta 2015!

Kohta päättyvänä vuonna 2014 Salpalinja-sanomaa on saatu monin eri muodoin levitettyä suomalaisille ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tähän arvioon minulla ei ole mittaria, enkä ole sitä sen tarkemmin tutkinut. Tuntuma on vain hyvin vahvasti sellainen, että tänä vuonna Salpalinja-lumipalloon on kertynyt paksuin kerros uutta lunta kuin yhtenäkään muuna vuonna koko sen historian aikana.

Jos ja kun Salpalinjan esillä olon ja tiedotustoiminnan lumipalloefekti on totta, ensi vuodelta ja vielä seuraavalta on lupa odottaa vähintään nykytahtia. Lopullinen Salpalinjan läpimurto tehdään vuonna 2017, jolloin itsenäinen Suomi juhlii sataa vuotta! Ehkä viimeistään silloin kasvanut julkinen kiinnostus linnoitukseen alkaa näkyä myös matkailutilastoissa.

Toivottavasti saamme elää nämä lähivuodet rauhan aikaa ja nauttia siitä hyvästä olosta, jonka Salpalinja osaltaan on ollut meille turvaamassa.

Valitettavasti vain itäisen rajanaapurimme Venäjän tilanne on arvaamaton. Kaikki on mahdollista! Krimin lähes veretön haltuunotto ja Ukrainan verinen sota ovat hälytys myös meille suomalaisille siitä, että sota meidänkin rajoillamme on mahdollista!

Niin todella sota! En millään voi uskoa sitä, että Suomi nostaisi kädet pystyyn ja suostuisi kaikkeen, mitä naapuri suinkin kehtaa esittää ja trolliviestinnällä hyväuskoisimpia manipuloiden kääntää kaikki vain Venäjän etujen ajamiseksi. Jos pienet vihreät miehet rajan yli tulevat ase kädessä tai piilossakin, niin kyllä me taistelemme, jos valtiojohtoamme ei ole sitä ennen kokonaan eliminoitu. Ja vaikka olisikin, se merkisisi siis sotaa -  ilman muuta.

Sotavaihtoehtoa ei saa pelätä ottaa huomioon, ei poliitikkojenkaan. Sodan huomioonottamista minä en pelkää. Mutta sotaa minä pelkään. Silti menisin sotaan, jos suinkin vielä kykenisin. Niin uskon tekevät suuren osan suomalaisista,  olivat asevelvollisia tai eivät. Se, taistelu, on kunniavelkamme viime sotien veteraaneille ja niissä sodissa henkensä ja terveytensä menettäneille!

Salpalinja on keino viestittää suomalaisille sotien jälkeen syntyneille ikäluokille konkreettisesti, mitä suomalainen maanpuolustustahto on. Sen tärkeämpää maanpuolustustahdon ja –hengen kohottaminen on, mitä enemmän Putin naapurissamme elämöi. Vuosi sitten en olisi kuuna päivänä uskonut joutuvani kirjoittamaan näin, kirjoittamaan sodan todellisesta mahdollisuudesta.

Kaikesta huolimatta kaunis kiitos blogini uskollisille ja uusille lukijoille. Toivotan teille kaikille Hyvää Joulua ja Rauhaa Vuodelle 2015 oheisen kuvan välityksellä!

Virolahden Bunkkerimuseon Cafe Bunkkeri tervehti toimintaani komealla piparkakkutornilla. Valvokaamme sen tasanteilta herkeämättä maa- ja ilmarajojamme niin itään kuin eteläänkin!

RUK-opastukset Salpalinjassa huomion kohteena

Olen ollut jo parisen vuotta sitä mieltä, että Salpavaellus-tapahtuman itseään suuremmaksi kasvanut RUK-ulottuvuus on jotain isoa, jotain merkittävää. Vaikka kirjoitin tässä blogissa vasta äsken, 10.11.2014 (http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2014/11/upseerioppilaat-salpalinjalla.html ), upseerioppilaiden perehdytyksestä Salpalinjaan varsin perusteellisesti, katson tarpeelliseksi työn tekijöiden, vapaaehtoisoppaiden, kiittämiseksi palata aiheeseen. Olemme saaneet ansaittua tunnustusta, viimeksi viime perjantaina RUK:n palkitsemis- ja muistamistilaisuudessa.

Todettakoon, että marraskuussa 2011 aloitettuihin opastuksiin on osallistunut 4418 upseerioppilasta! Heidän perehdyttämiseensä Salpa-asemaan on tarvittu 443 vähintään kolmen tunnin vapaaehtoista opasvuoroa! Ahkerimmille oppaille se on tarkoittanut talkootyötä liki 40 viikonlopun päivänä, reilussa kolmessa vuodessa! Suurin joukko yhdellä opastuskerralla on ollut 203 upseerioppilasta. Sen pyörittämiseen ruuhkautumatta vajaan viiden kilometrin kierroksella on tarvittu 17 ryhmäopasta. Se tarkoittaa, että lenkillä etenee yhtä aikaa ryhmä keskimäärin vajaan 300 metrin välein!

Kerrataanpa vähän kenties jo aiemmin sanottua.

RUK:n reserviupseerikurssien Salpalinja-opastukset olivat jo vahva peruste, kun Suomen Reserviupseeriliitto (RUL) palkitsi Virolahden ja Miehikkälän Reserviupseerikerhon vuoden 2013 maanpuolustusteko-palkinnolla työstään Salpalinjalla.

Samaa jatkumoa oli, kun Sotavahinkosäätiö päätti viime alkukesästä myöntää RUL:n ehdotuksesta 2000 euron tunnustuspalkinnon samalle kerholle Salpalinjan tunnettavuuden hyväksi tehdystä työstä. Kerhon puheenjohtaja Petri Rajajärvi kävi pokkaamassa palkinnon Helsingissä reilut kaksi viikkoa sitten.

Sotavahinkosäätiön tunnustuspalkintoja olivat vastaanottamassa Helsingissä  29.11.2014 Petri Rajajärvi (Virolahti-Miehikkälä), Jukka Anttonen (Lahti) ja Sampo Puoskari (Pohjois-Pohjanmaa). Tunnustukset luovutti kenrl Ilkka Aspara. Kuva ja kuvateksti RUL-sivusto.

Virolahden ja Miehikkälän reserviupseereilla on vahva osa Salpavaelluksen järjestämisessä, mutta ilman Luumäen Reserviupseerikerhoa sekä Luumäen Reserviläisiä ja Kaakonkulman Reserviläisiä hommasta ei tulisi kerta kaikkiaan mitään. Sama on RUK-opastusten kanssa, jota myös hyvin monet em. yhdistyksiin kuulumattomat vapaaehtoisoppaat Helsinkiä, Lahtea, Lappeenrantaa ja Haminaa myöten täydentävät.

Korkean luokan huomionosoituksena RUK-opastuksille on ilman muuta otettava YLE:n TV2:n kuuden minuutin juttu aiheesta paraatipaikalla 4.6.2014. Nimittäin olimme nuo minuutit keskellä Puolustusvoimain lippujuhlapäivän valtakunnallista paraatitaltiointia maanpuolustushenkisen katsojajoukon edessä. Paraati oli Lappeenrannassa.

Ja mieltä lämmittää erityisesti viime perjantain palkitsemistilaisuus RUK:n maneesissa, jossa Reserviupseerikoulu palkitsi henkilökuntaansa ja yhteistyökumppaneitaan arvovaltaisen yleisön silmien edessä. Tähän joukkoon oli nostettu myös Salpavaellus-tapahtuman tuottamat reserviupseerikurssien Salpalinja-opastukset Virolahden Harjussa. Se on minusta merkittävä tunnustus työllemme ja kenties viesti toiminnan jatkumisesta.

Tässä kurssin 245 PIONK:n yksi ryhmä tutustumassa Sami Forsströmin johdolla kk-korsun ampumasektorin rakenteisiin talvisodan syttymisen muistopäivänä 2014. Kuva Terho Ahonen

Kun, sen ymmärrän, kaikkia vapaaehtoisoppaita, joita on noin 25 henkeä, ei voitu tilaisuuteen kutsua, tapahtui palkitseminen tällä kertaa minun henkilöni kautta. Opastusoperaation johtajana ja siten ”suurimpana rosmona” Salpavaellus-tapahtuman puolelta kutsuttiin minut maneesin esiintymislavalle ottamaan vastaan RUK:n pöytälippu numero 201. Mainittakoon, että samassa rivissä seisoi omilla ansioillaan muun muassa RUL:n toiminnanjohtaja Janne Kosonen Helsingistä ja RUK:n ”hoviliikennöitsijä” Raimo Vuorela koti-Miehikkälästä. Olin kovassa seurassa.

Huono kuuloni ja maneesin lavan akustiikka suojeli minua punastumasta yleisön edessä, kun koulunjohtaja, eversti Timo Pöysti perusteli vuorollaan kunkin huomionosoituksen. Olin hämilläni, kun en kerta kaikkiaan kuullut, kehuttiinko vai moitittiinko meitä siinä kohdassa kun nimeni mainittiin?

Asia vaivasi minua sen verran, että kun näin koulunjohtajan lukevan perusteita paperilta, että pyysin hänen sihteeriään viestittämään Salpalinja-osuuden minulle. Tämä siksi, että osaisin jakaa palkinnon perusteet oikein varsinaisen kenttätyön tehneille Salpalinjan vapaaehtoisoppaille. No, eilen illansuussa viestin sain ja hetken mietin sen luettuani, että kehtaanko sitä julkaista. Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta vapaasti lainaten ajattelin, että kun kerran koulunjohtaja kehtasi sen ääneen sanoa yleisön edessä, niin miksi en sitten minäkin tässä voi tekstin kopioida:

”Maj reservissä Terho Ahonen on vastannut Salpalinja-oppaiden avulla reserviupseerikurssin oppilaiden tutustumisesta Salpalinjaan jo seitsemän kurssin ajan. Terho Ahosen valtava Salpalinjan ja linnoitteiden tuntemus sekä hänen innostunut mukaansatempaava esitystapansa ovat olleet vertaansa vailla. Moni upseerioppilas on vienyt mukanaan aimo annoksen Salpalinja-tietämystä Terho Ahosen järjestämien tutustumisten kautta.”

Kuten sanottu, perusteet näyttävät varsin henkilökohtaisilta ja punastuttavilta. Otan tietysti palkinnosta itselleni sen osan, mikä minulle on käteen annettu. Tuntien erittäin motivoituneen ja osaavan opasjoukkoni uskallan sanoa, että nimeni paikalla opastustilanteessa voisi olla kuka tahansa heistä kukin omalla persoonallisella esitystavallaan!

Ottakaamme koko opasjoukko kehut ja työmme esiinnosto vastaan nöyränä ja valmistautukaamme ensi huhti-/toukokuun vaihteessa taas uuteen urakkaan kurssilla 246. Ja mikä on valmistautuessa, sillä olemmehan saaneet reilun vuoden aikana viisi uutta pätevää opasta riveihimme. Ja lisää sopii ja on tulossakin täydentämään oppaidemme komeaa kirjoa, joka reserviarvoltaan osuu haarukkaan sotamiehestä prikaatikenraaliin!


Kiitos!

 

Tässä sitä posmitetaan yleiskatsausta Salpa-asemaan ties monennenko kymmenennen kerran! Vuorossa standyllä Petri Rajajärven ryhmä. Kuva Emilia Ristola. RUK-standaarikuva TA

Salpapolku-hankkeen yhteenvetoa

Annan mielihyvin tässä tilaa Lappeenrannasta johdetulle Salpapolku-hankkeelle. Kaikki seuraava on hankkeen tuotantoa:

Lehdistötiedote                                                                                                        8.12.2014

Julkaisuvapaa heti

Salpapolku-hanke päättyy vuoden vaihteessa

Vuoden 2013 alkupuolella alkanut hanke on päättymässä.  Hankkeelle asetetut tavoitteet voidaan tiivistää neljään pääkohtaan: Salpapolun reittisuunnitelman teko Lappeenrantaan asti ja tulevan ylläpidon selvittäminen, Salpalinjan tiedon levittäminen ja yleisötapahtumien järjestäminen, opaskoulutuksen toteuttaminen yritystoimintaa kehittäen sekä Salpaportaalin uusiminen.  

Tällä hetkellä Salpapolku kulkee vaellusreittinä Suomenlahdelta Ylämaalle asti.  Vuoden 2013 aikana vaellusreittiä suunniteltiin jatkettavaksi Lappeenrantaan asti. Suunnitelmat muuttuivat viime kesän aikana pyöräilyreitiksi, joka kulkee Ylämaan Hostikalta Askolaan sekä ympyräreittinä Luumäen, Lemin ja Lappeenrannan alueella. Pyöräilyvaihtoehtoa tukivat halvemmat ylläpidon kustannukset, monipuolisemmat Salpalinjan esittelykohteet sekä jo olemassa olevien palveluiden saaminen reitin varrelle. Reitin varrelle voidaan kytkeä myös muita historiallisia kohteita kuten Kotkaniemi Luumäellä.  Reitti on vasta suunnitteluvaiheessa ja ennen toteuttamista tarvitaan vielä sopimukset maanomistajien ja Senaatti-kiinteistöjen kanssa kohteiden käytöstä, tienpitäjien kanssa reitistä sekä rahoitus toteutukselle ja varmuus ylläpidosta. Hyvällä tuurilla valmista voisi olla jo 2017.

Hankkeen aikana järjestettiin itse tai yhdessä muiden hankkeiden kanssa useita eri tapahtumia, kuten yleisöluentoja tai esittelyitä maastossa, joihin osallistui kahden vuoden aikana noin 1500 osanottajaa. Suurimman suosion saivat Lappeenrannassa ja sen lähialueilla järjestetyt tapahtumat. Salpalinjan opaskurssille osallistui vuoden 2014 aikana 35 osanottajaa, jotka saivat perustiedot Salpalinjan rakenteista ja rakentamisesta. Lisäksi he tutustuivat rakenteisiin maastossa sekä saivat tietoja eri opastavoista ja yrittäjyydestä.  Miehikkälän Salpalinja-museo toteutti omana osuutenaan Salpakeskus-portaalin päivittämisen. Uudistetut sivut löytyvät osoitteesta www.salpakeskus.fi.

Salpapolku- vapaa-ajan ja yritystoiminnan reitti –hanke toteutettiin vuosien 2013-2014 aikana. Hankealueena oli Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Miehikkälä ja Virolahti.  Hankkeen hallinnoijana toimi Lappeenrannan kaupungin maaseututoimi ja toteutti pääosan hankkeen toiminnoista. Miehikkälä vastaisi itsenäisesti Salpaportaalin päivityksestä.  Hankkeen koko budjetti oli 150 000 euroa.

Lisätietoja Salpapolku –vapaa-ajan ja yritystoiminnan reitti hankkeesta  saa hankevetäjä Elina Lyijyseltä (19.12. asti) tai maaseutuasiamies Terttu Kiviseltä, 040 750 5866, terttu.kivinen@lappeenranta.fi. 

* * *

Hankevetäjä Elina Lyijynen:

Kohtaamisia Salpalinjan varrelta

Neljä vuotta hanketyötä Salpalinjan parissa on päättymässä. Vuosien aikana tuli nähtyä useampi konekiväärikorsu ja luola sekä monta kilometriä kivi- ja kaivantoesteitä Kaakkois-Suomen alueella ja vähän kauempana. Tietoa tarttui myös omaan päähän arkistoja tutkiessa, yleisöluennoilta ja opaskoulutusta järjesteltäessä. Montako kuutiota betonia tarvitaan korsun valmistamiseen, mikä oli suositeltu kivilouhoksen etäisyys linjasta tai minä päivänä määrättiin jatkosodan uhan lähetessä aloittaa valmiiden rakenteiden naamiointi. Suurinta antia on hankkeiden aikana kuitenkin olleet ihmiset.

Intohimoiset, isänmaalliset, joskus jopa suojeluskuntalaista henkeä omaavat asianharrastajat ovat olleet korvaamattomana apuna matkan varrella ja erityisesti maastossa. Ensimmäisillä tapaamiskerroilla alkuvaikutelma oli hämmentävä. Pimeässä korsussa taskulampun valossa tiirailu lähes suu vaahdossa juttua suoltavan mieshenkilön kanssa olisi voinut arempaa naisihmistä pelottaa. Vaikutus oli minulla päinvastainen, kiinnostus asiaa kohden vain kasvoi ja kohta lähdettiin uudestaan metsään. Jossain vaiheessa heitettiin hyväntahtoisesti huulta meikäläisen pappakerhosta. Mutta kun olin yhden iltapäivän juossut maastossa hikipäässä nuoremman miehen kanssa Salpalinjan jäljillä, niin hiljaisempi tahti kelpasi hyvin sen jälkeen.

Parhaimpia paikallistuntijoita ovat kotiseutuaktiivit, jotka tuntevat oman kylänsä ja lähialueen historian jokaista kaivantoa myöden. Heillä on valtava määrä tietoa kerättynä tarinoina omaan päähänsä ja osin arkistoituna. Lyhyeksi ajateltu juttutuokio saattoi venyä pariksi tunniksi. Toivottavasti heidän arkistonsa ovat jatkossa jälkipolvien käytössä.

Erilaiset tapahtumat ja tilaisuudet ovat mahdollistaneet monta mukavaa tarinointia. Valitettavasti en enää kaikkien juttukaverien nimiä muista, mutta kuulemani lyhyet tarinat, asialliset, dramaattiset tai humoristiset, omakohtaiset tai läheisten kokemukset ovat tuoneet minulle Salpalinjan lähelle myös toisella tavalla. Pystyn kuvittelemaan rakenteiden ympärille lihaa ja verta eli ne ihmiset, jotka ovat olleet puolustuslinjaa rakentamassa ja asuneet parakkikylissä. Tämän kokemuksen kun pystyisi välittämään myös muille. Myös viranomaisista on löytynyt omakohtaisen kokemuksen taso Salpalinjasta ja se on helpottanut keskustelua heidän kanssaan.

Ehkä haastavin ihmisryhmä Salpalinjalla on lapset. Pienemmille korsujen koluaminen on suurta seikkailua taskulamppu joko omassa tai vanhemman kädessä. Hyvä, jos kynnyksen yli itse kyetään ja suurta riemua herättää, jos korsun ampuma-aukosta vilahtaa auto tai kaverin jalat. Pallokorsusta tulee joko peikon tai muumin koti tai saattaa sillä olla jokin muukin käyttötarkoitus. Iän karttuessa joutuu pohtimaan mitä sodasta lapsille kertoo ja minkä lapsi ymmärtää.  

Vuosien varrella on tullut myös vastaan aikuisia ihmisiä, jotka ovat rehellisesti myöntäneet, etteivät he tiedä mikä on Salpalinja. Toivon mukaan he ovat lähteneet hyvillä mielen matkaan tiiviin tietopaketin saatuaan ja muutaman kohteen nähtyään. Osa on toivottavasti innostunut etsimään itse asiasta lisää tietoa ja käymään eri kohteissa. Kaksi ryhmää on ollut Salpalinjalla kuitenkin vähemmistönä, naiset ja nuoriso. Miten me saisimme myös heidät kiinnostumaan asiasta, pitäisikö meidän kertoa rakenteista ja rakentamisesta eri tavalla?

Vain muutama harva on vuosien aikana ihmettelyt, että miksi te tuota vanhaa asiaa pengotte. Näkemyseroja Salpalinjasta toki löytyy, olisiko siellä ollut mitään käytännön merkitystä vai ei ja miten siihen pitäisi suhtautua kunnioittaen, tunteella, asiallisesti vai huumorilla. Joka tapauksessa se on pysyvä osa meidän nykyistä asuinympäristöä, osa kulttuuriympäristöä vanhempien linnoitusten ohella sekä osa viime sotien historiaa. Säilymisen ja kunnossapidon kannalta on oleellista, että siitä puhutaan ja saadaan pidettyä kohteita kunnossa, eikä se millä painotuksilla siitä puhutaan, kuka on oikeassa ja mistä syystä.

Elina Lyijynen

Hankevetäjä

Salpapolku - vapaa-ajan ja virkistystoiminnan reitti

Erilainen itsenäisyyspäivä Suezilla

Tällä jutulla ei ole yhteyttä Salpalinjaan kuin kirjoittajan ja Suomen itsenäisyyden kautta. Ohessa suora ote kirjastani Tulikaste Suezilla, joka kertoo, että itsenäisyyspäivämme ei ole ainakaan minulle ollut aina yhtä juhlaa. Kirjan päähenkilö Tero Nurminen (alter egoni) taistelee ja tipahtaa rivistä! Tämä tarina on tosi, nimet kahta korostettua lukuunottamatta ovat muutettuja. Kirjan painos on loppu, mutta kirjastoista löytyy.

* * *

Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi oli päätetty järjestää juhlaparaati Suezin kaupungissa, 2.JK:n vastuualueella osapuolten välissä. Paraatia varten irrotettiin kaikki mahdolliset miehet, vartiomiehiä lukuunottamatta. Itsenäisyyspäivän aattona pidetyssä paraatiharjoituksessa Korolaisen komppaniaa johti varapäällikkö Meski. Harjoitukseen meno tapahtui kaupungin keskustan kautta. Nyt Nurminenkin näki Suezin ensimmäisen kerran sisältä päin. Pääkadun varrella oli pari tuhottua israelilaispanssaria. Pääkadun varret olivat perin tyhjiä, mutta poikkikaduilla näkyi siviiliväestöä, naisia, vanhuksia ja lapsiakin. Heitä ei aiemmin ollut Nurmisen silmiin osunut kuin Kairossa. Suezissa oli siis elämää ja leipä oli ollut tarpeen.

Kaupunkikuva oli muuten kurja. Useat talot olivat sodassa vaurioituneita. Kaduille kaatuneet tiiliseinät ja betonilohkareet olivat siivoamatta ja kauppojen ankeat ikkunaluukut olivat järjestään kiinni. Rautatie oli yhdestä kohtaa täysin poikki. Lentopommi oli heittänyt ratakiskonpään kohdalla olevan talon kolmanteen kerrokseen. Kaiken kaikkiaan vaikutelma oli kaupungissa väestön ja rakennusten osalta sottainen, "tautinen". Pääkadulta reitti kohti 2.JK:n komentopaikkaa jatkui rantakatua. Nimensä mukaisesti katu seurasi Suezinlahden rantaa, jota siis Punaisen meren vesi huuhtoi. Komentopaikka erottui YK-lipusta ja ulkopuolella hiekkasäkkipesäkkeessä seisovasta vartiojääkäristä. Itse komentopaikka oli aitauksen sisällä varsin ehjältä vaikuttaneessa matalahkossa tiilirakennuksessa. Komppania purkautui autoista komentopaikan kohdalla kadulle. Paikalla oli jo YK-väkeä pataljoonan muista osista.

Meski otti komppanian komentoonsa ja marssitti sen kolmijonossa aselepolinjan suuntaisena ja sen keskellä kulkevaa katua pitkin parin sadan metrin verran. Kadun oikealla puolella avautui avoin kenttä, johon vajaa puolituhantinen paraatijoukko mahtuisi hyvin avoneliöön. Paraatin vieminen osapuolten väliin, jossa näiden etäisyys toisistaan oli vain vajaat sata metriä, oli tarkoituksellinen ele. Sen toivottiin mieslukuisella näyttävyydellä kohottavan osapuolten luottamusta YK-joukkoja kohtaan ja suomalaisten osalta juuri heihin. Paraatin ohjelma olisi tuttu, joukkojen ryhmitys, katselmus, kenttähartaus, puhe ja ohimarssi. Paraatin ottaisi vastaan itse UNEF:n komentaja, kenraalimajuri Ensio Siilasvuo, Lähi-idän ja kenties sillä hetkellä koko maailman tunnetuin suomalainen. Harjoitus käytiin kerran läpi kokonaisuudessaan pataljoonaupseeri Järven johdolla. Sen jälkeen joukot palasivat yksikköihinsä.

Limassa iltaohjelma keskittyi messiin, olihan miehiäkin paikalla aikaisempaa enemmän. Nurminen seurusteli Blinkmanin, Meskin ja tuttujen aliupseerien kanssa. Illan kuluessa puheet kääntyivät "koukkumadon oikaisemiseen" sitä mukaan kuin viski, konjakki, votka ja joillakin kalja huuhtoutui miesten vatsoihin. Nurminenkin nappasi muutaman konjakkiryypyn, mutta varoi visusti humaltumasta liikaa. "Kunnon pultti" oli vielä hyvässä muistissa. Ilta kääntyi yöksi rauhallisesti ja Nurminenkin meni nukkumaan omasta mielestään hyväkuntoisena ja riittävän ajoissa.

Aamulla herätessään Nurminen tunsi itsensä kaikesta varovaisuudesta huolimatta huonovointiseksi. Mies manaili mielessään viinapäänsä heikkoutta. Mokomasta juomisesta taas krapula. Onneksi pahoinvointi ei ollut niin paha kuin ensimmäisessä YK-kännissä. Normaaliksi oloa ei silti voinut luonnehtia millään muotoa. Vatsassa alkoi kiertää, mutta oksennusta ei sormien kurkkuun painamisesta huolimatta tullut. Krapulaa mies ei tunnustanut kenellekään. Sen vertasesta ottamisesta kankkusen saaminen paljastaisi hänet todella äkkinäiseksi miesten hommissa.

Paraatin piti alkaa kello kymmenen ja siihen lähtötouhut Limassa tähtäsivätkin. Nurmisen ”krapula” paheni kaiken aikaa. Se ei helpottanut, vaikka tietoon tuli, että paraatin vastaanottava Siilasvuo oli ylennetty kenraaliluutnantiksi samana päivänä, joulukuun kuudentena 1973.

Komppanian ajoneuvot purettiin samassa paikassa 2.JK:n edustalla kuin harjoituksissakin. Muiden joukkojen saapumista odotellessa Nurminen sanoi varajohtajalleen Kauppiselle, että hän ei ole oikein kunnossa. "Eilinen konna vähän rapeltaa." Miehen pahaolo vatsassa lisääntyi. Kun joukot marssivat paraatiryhmitykseen kohti kenttää, Nurminen epäili perässä marssivalle Kauppiselle jo varsin tuskaisena, ettei hän enää kauan rivissä jaksaisi. Olo muuttui suorastaan kurjaksi.

Nurminen marssi silti sinnikkäästi ja uskoi pahoinvoinnin menevän ohi. Hän täytti paikkansa joukkueensa rinnalla pataljoonan ryhmittyessä avoneliöön. Everstiluutnantti Järvi ilmoitti paraatijoukot eversti Pajuluodolle. YK-pataljoona jäi odottamaan kenraaliluutnantti Siilasvuon saapumista.

- Nyt miä mänen, Nurminen sai kuiskattua ja lähti reippaasti kävelemään komppanian takamaastoon. Vasta muutaman askeleen otettuaan suusta purskahti valtavalla voimalla oksennusta. Se ei hillinnyt askelia. "Pois näkyvistä" miehen ajatus takoi. Noin 30 metrin päässä oli pieni savitiilirakennus. Sen taakse hän riensi puolijuoksua ja kyyristyi jatkamaan ylenantamistaan. Vatsan tyhjennyttyä mies kävi istumaan selkä seinää vasten. Silloin tuli jo lääkintämieskin paikalle ja kysyi miehen vointia. Ei silti, pelkkä katse surkean näköiseen luutnanttiin sai lääkintämiehen vakuuttuneeksi tämän olon heikkoudesta. Hän talutti Nurmisen käsivarresta tukien lähelle aidan suojaan pysäköityyn ambulanssiin. Kiristävät vaatteet löysättiin ja kainaloon työnnettiin kuumemittari.

Syvenevän väsymyksen ja horteikkaan olon läpi Nurminen kuuli Pajuluodon komentosanat tämän ilmoittaessa joukkonsa Siilasvuolle. Sotilaspastori Karjalaisen puheesta hän ei enää jaksanut olla kiinnostunut. Lääkintämies otti mittarin ja sanoi:

- Lämpöä on 39,9 astetta. Sinä olet melko varmasti sairastunut täällä tyypilliseen mahatautiin. Sen oireena alussa on korkea kuume ja ripuli. Meillä on sairaalassa jo muutamia tapauksia. Tautiin ei ole lääkitystä. Ainoa hoitokeino on täydellinen paasto. Ota vaan rauhallisesti. Tätä on osattu odottaakin. Sairaus saattaa käydä läpi kaikki miehet. Meidän suomalaisten vatsa ei ole tottunut täkäläisiin pöpöihin, ja siitä seuraa kuumeripuli. Tauti ei onneksi toistu, lääkintämies lohdutti.

Nurminen makasi paareilla puolihorroksessa koko paraatijuhlan ajan. Sairasautoon ei tuotu muita. Kun juhlallisuudet olivat ohitse, mies havahtui auton ympärille lähtöä tekemään tulleen lääkintäporukan hälinään ja taivaalle kurkotukseen. Nurminen vääntäytyi katsomaan samaan suuntaan ja näki siellä savuvanoja. Ulkona tähyilleiden miesten puheista ilmeni, että taivaalla oli täysi ilmataistelu Bravon ja Alfan koneiden kesken. Taistelu jatkui, mutta luutnantti ei jaksanut seurata. Kuume valtasi voiton ja mies tutisi horkassa. Joka paikkaa väsytti. "Krapula ei ole tällaista", uupunut ajatus tajusi.

Sairasauto suuntasi matkansa esikunta-alueella olevaan sairaalaan. Nurmisen suuntavaisto katosi. Välillä vilahtivat jossakin korkealla hälvenevät savuvanat. Tero Nurminen oli auttamattomasti pelistä poissa.

Pataljoonan sairaala oli esikunnan vieressä yksikerroksisessa talossa, jonka suurimpaan huoneeseen oli sijoitettu kymmenkunta sänkyä. Sairaalaan Nurminen hoiperteli omin jaloin. Hän riisui paraativarustuksensa päältään ja puki vaivalloisesti yöpuvun ylleen. Metallirunkoinen vuode oli tukeva. Mies kömpi peitteen alle, eikä jaksanut iloita, että hän pääsi lakanoiden väliin ensimmäistä kertaa koko Suezin reissulla.

Kuume raukaisi ja toisaalta kolotti jäseniä. Parin tunnin levottoman makaamisen jälkeen vatsaa alkoi purra sen makuisesti, että oli korkea aika suunnata ulos. Nurminen sai kysyttyä potilastovereiltaan käymälän sijainnin. Se oli ulko-ovesta vasemmalla, nurkan takana avonaisella paikalla. Läheiset puut antoivat sentään näkösuojaa esikunta-alueen käytäviin päin.

Yksipyttyinen kemiallinen WC lemusi pistävästi. Kannen nostaminen ei sairaan miehen oloa parantanut, päinvastoin. Pytty oli puolillaan ruskeankeltaista suolikuraa. Enempää huomioimatta luutnantti istuutui ja henkäisi syvään. Työntöä ei tarvittu. Vatsa tyhjentyi yhtenä juoksevana norona. Ripuli oli päällä. Vessapaperi, se vähä mikä oli kotimaasta tuotu, oli pataljoonasta loppunut jo heti alkuunsa. Sairaalan käymälässäkin oli pyyhkeenä vain nippu messeistä kerättyjä vanhoja Helsingin Sanomia. Nurminen ei jaksanut tunteilla. Sairaus veti ventiksi. Hän repäisi palan lehden kulmasta, rypisti sitä pehmeäksi ja pyyhki. Hän ei kerta kaikkiaan jaksanut välittää, että itse Urho Kekkonen joutui siinä samalla tahattomasti keskelle YK-luutnantti Nurmisen sen hetkistä syvintä Suezin kriisiä! Suomen itsenäisyyspäivänä!

* * *

Tästä tilanteesta jäin paitsi. Edesmennyt kenraaliluutnantti Ensio Siilasvuo paraatikatselmuksessa seuranaan niin ikään edesmennyt eversti Reino Raitasaari. Kuva YK.

Tällaiselta paraatikenttä näyttää nyt, Google maps.

Tähystyskupu korsun kruununa

Tämän blogin profiilikuvana on Salpalinjan teräsbetonikorsun kattoon kiinni valettu tähystyskupu. Pehmeästä valuteräksestä tehtyjä kupuja on teräsbetonikorsuissa useaa tyyppiä. Tähystyskupujen lisäksi valmistettiin ja asennettiin tulenjohtokupuja, tulenjohtoperiskoopin suojaputkia ja konekiväärikupuja. Tässä jutussa keskityn nyt vain tähystyskupuihin.

Jo nimi sanoo tähystyskuvun tehtävän. Se on antaa tähystäjälle suojainen ja turvallinen paikka tähystämiseen, erityisesti taistelutilanteessa. Olen varma, että korsun miehistöä johtava ryhmän- tai joukkueenjohtaja ei normaalia vartiointia jätä tähystyskuvun varaan. Näkyvyys kuvusta on kuitenkin rajallinen ja noin 30 sentin paksuinen metallikuori estää vartioinnin olennaisen osan, kuulohavainnoinnin lähes tyystin.

Tähystyskupu on taistelutilanteessa myös hyvä paikka johtaa korsun taistelua ja korsuaseiden tulta. Lisäksi korsukonepistoolilla ("katkaisu" Suomi-kp malli) kupu antaa hyvän mahdollisuuden lähipuolustukseen.

Tähystyskupuja on kaikissa konekivääri- ja panssarintorjuntatykkikorsuissa ja niiden yhdistelmissä. Sen sijaan esimerkiksi kupukonekiväärikorsuissa tai konekivääreiden kupupesäkkeissä ei enää erillistä tähystyskupua ole. (korjatkaa jos olen väärässä) Sen lisäksi kupuja on joissakin pelkästään majoitukseen tarkoitetuissa teräsbetonikorsuissa silloin, kun maastollisesti siihen on katsottu olevan tarvetta.

Salpalinjaan on asennettu kolmenlaisia tähystyskupuja. Jo Mannerheim-linjassa käytettyjä ja ”tähteeksi” jääneitä m39 kupuja ei heikon rakenteensa vuoksi ollut tarkoitus Salpalinjassa käyttää. Kun uusien vahvempien kupujen tuotantoa ei saatu riittävän nopeasti käyttöön, annettiin lupa vähemmän vaarallisiin paikkoihin asentaa kyseinen vanha kupumalli. Nehän oli tarkoitus myydä Ruotsiin, mutta em. syystä kauppa peruttiin.

Malli 39 kupu painoi yhdeksän tonnia ja se tehtiin epäkeskoksi siten, että vihollisen puolen seinämä oli hieman takaseinää paksumpi. Kuvun halkaisija on sisältä 110 senttimetriä ja sulkurenkaan kohdalla 100 senttiä ja se vaikuttaa laakeammalta kuin seuraava m40 –malli.

Jo m39-kuvussa oli sisäpuolella laakereilla kääntyvä sulkurengas. Siinä oli silmikko tähystystä varten seka ampuma-aukko konepistoolia varten. Ne oli sijoitettu siten, että kun toista aukkoa käytti, toinen oli aina jonkun kuuden tähystysraon välissä.

Sulkurenkaan tehtävä oli nimenomaan suojata tähystäjää tai lähipuolustajaa siltä, että korsun katolle tai lähelle päässyt vihollinen ei kyennyt tökkimään tähystäjää muista tähystysraoista pistimellä tai ampumaan sisään.

M40-kupu tehtiin vahvemmaksi ja se painoi jo noin 12 tonnia, epäkeskoisuudesta luovuttiin tässä mallissa. Sen sisähalkaisija oli tiputettu 87 senttiin ja sulkurenkaan kohdalta 76 senttiin. Tästä Salpalinjan yleisimmästä kupumallista ei enää tavallisella konepistoolilla pystynyt ampumaan, vaan sitä varten hankittiin em. korsukonepistooleja 500 kappaletta.

Kun m40 mallissa oli aina kuusi tähystysrakoa, niin tietyissä paikoissa esim rinnemaastossa osa niistä oli turhia. Sen vuoksi kehitettiin vielä malli m41, jossa oli vain kaksi tähystysrakoa. Se oli myös hieman pienempi kuin m40.

Tähystyskuvut valettiin pääosin Karhula Oy:n valimolla. Se oli silloiselle metalliteollisuudelle vaativa tehtävä, koska niin isoja yksittäisiä metallivalukappaleita ei oltu ennen tehty. Valun jälkeen pehmeä valuteräs vielä hehkutettiin valujännitysten poistamiseksi, ilmeisesti siksi etteivät  lämpötilanvaihtelut rakenteessa tai sopivat tykinosumat tuota yllätyksiä.

Tähystyskuvun hinta oli sen ajan rahassa noin 100 000 markkaa. Se oli noin kymmenensosa koko korsun kustannuksista. Salpalinjan työmaille toimitettiin m39 kupuja 48 kappaletta, m40 kupuja 231 ja m41 kupuja 13 kappaletta, eli yhteensä 292 kappaletta. Tulenjohto- ja kk-kuvut eivät ole tuossa luvussa.

Tähystyskuvut asennettiin paikoilleen muottilaudotukseen ennen korsun betonivalua ja näin ne tarttuivat tukevasti rakenteeseen. Saatavuussyistä osaan korsuista kuvut asennettiin jälkivaluna päävalun aikana jätettyyn aukkoon.

Tähystyskupujen samankaltaisuudesta huolimatta ne ulospäin näkyvät hyvinkin erilaisina. Osa on sellaisenaan ja suurin osa on naamioitu mitä erilaisimmiksi luontokappaleiksi. Varsinkin yli 70 vuoden luontoäidin naamioinnin jälkeen osaa on hetimiten vaikea havaita korsun katolla.

Tämä kuvan kupu on kk-kupu ja se on asennettu muistomerkiksi valupaikalleen nykyisen Ahlströmin tehdasalueella Karhulassa. Täällä valettiin valtaosa Salpalinjan kaikista kuvuista. Kuva Samppa Ahtiainen.