Linnoittamiskoulutus oli todettu sotien aikana niin
päällystön kuin miehistönkin osalta hyvin puutteelliseksi. Samalla havaittiin,
että kaikkien joukkojen ja aselajien piti pystyä tekemään tarvitsemansa linnoitustyöt.
Pioneeriaselajin tehtävänä oli huolehtia linnoittamisen teknillisestä
kehittämisestä ja alan tiedon jakamisesta joukoille.
Osana tuota sodan jälkeistä linnoittamiskoulutusta oli
Salpalinjan rakenteiden ottaminen koulutus- ja harjoituskäyttöön. Tällaisia
paikkoja oli kolme, Luumäellä Kivijärveltä etelään, Virolahden Ravijoella ja Hankoniemellä
Harparskog-linjalla.
Kivijärvestä etelään kunnostettiin Reino Arimon muistin mukaan
kymmenkunta korsua. Ne varustettiin kaikilla laitteilla. Niihin asennettiin
takaisin hellat, ilmanvaihto ja kaikki jalustat. Korsuja jopa sähköistettiin
helpottamaan niissä asumista. Ravijoella koulutuskorsut valittiin vanhan
maantien (nyk. museotie) läheisyydestä.
Arimon mukaan ainakin joinakin ”alkuvuosina” (vuodet eivät
käy paperista selville) joukot pitivät Salpalinjassa muutaman päivien
harjoituksia, joista saatiin tuntumaa taistelusta linnoitetussa asemassa.
Myös eri sotakoulut käyttivät Salpalinjaa hyödyksi
tutustumalla niihin ja pitämällä maastoharjoituksia niihin tukeutuen.
Suora sitaatti Arimon muistiinpanoista:
”Olin oppaana muutamilla Kadettikoulun retkillä, jotka
tapahtuiovat pyörämarsseina Ravijoelta Luumäelle; niihin kuului aina
majoittuminen korsuihin. Sotakorkeakoulun kesäharjoitusten yhteyteen
järjestettyihin tutustumisiin Salpa-asemaan osallistuin myös ainakin pari
kertaa.”
Sodan päätyttyä Salpa-asema oli taisteluvalmiina. Aseet ja
kalusteet olivat paikoillaan. Kenttäarmeijan kotiuttamisen ohella myös
Salpalinja piti riisua aseista ja saattaa rauhan tilaan. Työn aloitti Päämajan
Linnoitustoimisto ja sitä jatkoi Maalinnoitusten hoitotoimisto.
Korsujen kalusto, hellat, suodattimet, vesisäiliöt ja
ylipäätään kaikki irtisaatava ja tietysti aseet irrotettiin ja kuljetettiin
puolustusvoimien varikoihin. Muu materiaali, lähinnä korsujen sekä taistelu- ja
yhdyshautojen puutavara kelpasi vähintään polttopuuksi. Myös piikkilanka kävi
siviilimarkkinoilla kaupaksi.
Arimon muistiinpanojen mukaan korsujen ulkopuolella olevat
panssarivaunujen tornit (teräspesäkkeet) myytiin romuksi. Ehkä niin, mutta iso
osa niistä löytyy maastosta edelleen. Valuteräksestä tehdyt ja varsinkin
puujalustoille asennetut konekiväärikuvut sekä linnoitustoimiston varastoissa
olleet kuvut lienee Arimon mukaan toimitettu varikoille.
Noista konekiväärikuvuista tämän kirjoittajalla on tieto,
että niitä oli jonkinlainen määrä varastoitu ainakin Kyminlinnaan vielä
1970-luvun puolella. Niistä osa oli määrä kaivaa asemiin sinne ja osa viedä
rannikkolinnakkeille, mutta näin ei käynyt. Nyt irrallisia kk-kupuja on
nähtävillä ainakin Virolahden ja Miehikkälän Salpalinja-museoilla.
Sodan jälkeen riisuttujen korsujen kunnossapidon tavoitteena
oli pitää korsut kunnossa niin, että ne eivät ainakaan turmeltuisi. Viemäreiden
ja salaojien aukipito oli tärkeää. Samoin kuin ruostuvien metalliosien
puhdistaminen, uudelleen maalaaminen ja rasvaaminen.
Luolista Arimo kertoo, että niiden sisään rakennetut puuosat
purettiin, koska ne olisivat lahonneet joka tapauksessa muutamassa vuodessa.
Linnoituslaitteet, korsut ja luolat, lukittiin. Ja niin kuin
Arimo kirjoittaa: ” … jotta sivulliset eivät pääsisi niihin pahantekoon,
mutta monin paikoin lukot rikottiin, ehkä useinkin enemmän uteliaisuudesta kuin
pahanteon vuoksi.”
Korsujen kunnossapidosta Arimo toteaa, että aluksi
(tarkoittanee 1950-luvun alkua) niihin käytettiin siviilityövoimaa, mutta rahan
puutteen takia jouduttiin ennen pitkään käyttämään varusmiehiä.
”Yleensä alkukesästä irrotettiin 3. Divisioonan joukoista
(Kouvola, blogin kirj lisäys) pieni komennuskunta, joka sitten
sotilasmestari Taivalmaan ja kersantti Aallonpään johdolla kulki pitkin linjaa
ja suoritti tarvittavat kunnostustyöt.”
Näin siis Arimon muistiinpanoissa. Tiedossahan on, että
ainakin 1960-luvulla korsujen kunnossapitoon Kouvolassa palkattiin kesätöihin
lukio-ikäisiä koululaisia, ”kapiaisten kakaroita”, niin kuin he itseään
nimittivät.
1 kommentti:
Ainakin 1965 syksyllä oli Kyminlinnan ammusvaraston viereisessä varastossa muutamia konekiväärikupuja.
Lähetä kommentti