Hurtanmaan paljas totuus

Lappeenrannan länsilaidalla sijaitsevassa Hurtanmaan kylässä on kaksi Salpa-aseman teräsbetonikorsua rinnakkain, joita ei voi olla ihmettelemättä. Ne ovat muutaman metrin päässä toisistaan ja niitä peittää vain ohut vihreä sammalkerros. Korsut ovat jääneet peittämättä kivi- ja maatäytteellä.

Täyttämättä jääneet korsut paljastavat Salpalinjan betonilaitteiden massiivisuuden. Lähes tasaiselle maalle perustetut korsut näyttävät todellä jyhkeiltä sankan kuusikon keskellä. Korkeudeltaan yli viisimetriset, leveydeltään lähes kymmenen ja siipimuurin kanssa pituudeltaan liki 20-metriset rakennelmat vetävät näkijänsä hiljaiseksi. Tai sitten niin kuin minä ensi kertaa ne nähdessäni, latelin ihastuksesta ääneen kaikki tuntemani toispuoleisen elämän hirviöiden nimet! Oppaani Juha Huttunen, Salpalinja-tuntija Iitiältä, piteli korviaan.

Näky on Salpalinjassa harvinainen, ellei keskeneräisyydessään täytön kokonaan aloittamattomuuden osalta peräti ainutkertainen. Varsinkin maavaraisesti rakennetut teräsbetonikorsut ovat varmasti näyttäneet aikalaisille kaikki yhtä huikeilta. Peitettynä massiivisuus katoaa maan alle ja sokkivaikutus pehmenee piiloon. Siksi paljaiden korsujen näkeminen nykyeläjää hämmästyttää.

Se, että korsut ovat jääneet peittämättä, johtunee jatkosodan alkamisella. Salpalinjan työt keskeytyivät, kun asekelpoiset miehet kutsuttiin työmaalta ylimääräisten harjoitusten kautta kenttäarmeijan harmaisiin kesäkuun puolivälin paikkeilla 1941.

Kolme vuotta myöhemmin Karjalan Kannaksen läpimurron tapahduttua ylipäällikkö Mannerheim käski keskittää kenttäarmeijan linnoitusjoukot Salpa-aseman taistelukuntoon saattamiseen. Tämäkään käsky ei ulottunut Hurtanmaan paljaisiin korsuihin. Tekemistä Lappeenrannan muissa länsiosissa, erityisesti Rutolan kannaksella pallokorsulinjoineen oli ilmeisen riittävästi.

Jos ja kun Lappeenrannan Salpalinjan mahdollisuudet –hanke pääsee matkailuajatuksissaan pitemmälle, on Hurtanmaan kohde yksi sellainen. Vaikka itse kohde on valtion ja sen nykyhuoltajan Senaattikiinteistöjen omaisuutta, on tietenkin liikkeelle lähdettävä maanomistajien kanssa neuvotellen. Yksityistä omistajuutta korsujen ympärillä on kunnioitettava.

Hurtanmaan korsupari sijaitsee siis vain noin viiden metrin päässä toisistaan. Se on minusta toinen ihme. Kyseessähän ovat konekivääri- ja 20 miehen majoituskorsu sekä toisena pst-tykki-, konekivääri ja 20 miehen majoituskorsu. Missään muualla minä en ole onnistunut näkemään vastaavia korsutyyppejä noin lähellä toisiaan.

Jos paikalla on ollut tarve saada tuotettua sivustatulta kahteen suuntaan, on se yleensä ratkaistu sijoittamalla samaan korsuun kaksi erisuuntiin ampuvaa asetta, yleensä konekiväärejä. Muilta osin on pärjätty samoilla majoitustiloilla, yhdellä tähystyskuvulla, yhdellä kaivolla, ilmastoinnilla, lämmityslaitteella jne.

Miksi ei Hurtanmaalla ole päädytty samaan? Eikö yhteisrakenne olisi mahdollistanut pst-tykin sijoittamista korsuun kolmanneksi aseeksi? Vai eikö siihen ollut piirustuksia? Mannerheim-linjan korsuissahan oli useita aseita samassa korsukompleksissa. Kukahan osaisi selittää?

Oli miten oli, siinä ne korsut rinnakkain nököttävät sammaloituneena metsän keskellä, ainutkertaisena nähtävyytenä.

Näiden korsujen lähellä on kk- ja 20 miehen majoituskorsu, jonka tähystyskupu on valettu betonista. Harvinaisuus sekin. Oppaani kertoi tarinaa, että korsuun tarkoitettu kupu olisi Kivijärven pohjassa; kuljetukseen Luumäeltä rautatieasemalta olisi käytetty Kivijärven jäätä ja noin kymmenen tonnin kupu olisi molskahtanut pysyväksi katiskaksi järven pohjaan. Näin kun uutta ei oltu saatu tilalle, oli tähystysmahdollisuus hoidettu toisistaan 90-asteen kulmassa sijaitsevalla kahdella raolla ”betonikuvussa”.

Huttusen Juha kertoi myös, nyt en muista varmasti, tarkoittiko hän tilannetta Hurtanmaalla vai Iitiällä, kuinka linnoitusväen majoittamisessa taloihin eivät kaikki tulijat olisi kelvanneet. Eräässä talossa jo majoittuneet kertoivat illalla, että huomenna työmaalle tulee hullujussi. Tähän emäntä kiireesti: ”Meille se ei ainakaan tule asumaan!”