Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

torstai 8. syyskuuta 2011

Salpalinjasta brändi ja päämäärä

Syksy on tullut ja Salpalinja-matkailun osalta korjataan viimeisiä hedelmiä kuukauden puolentoista ajan. Toiminnan painopiste siirtyy vähitellen ensi vuoteen. Tuotteita kehitellään ja toivottavasti uutta luodaan ja ennen kaikkea niitä markkinoidaan.

Ja vuoden päästä on taas sama tilanne, tuskaillaan, että ehkä se sitten ensi vuonna lähtee. Odotan ihmettä, että näin ei tapahtuisi, siis tuota tuskailua.

Viime kesä opetti ainakin minua yhdessä asiassa: ihmiset suunnittelevat vapaa-aikansa ja menonsa tiukasti etukäteen ja niihin ei juuri ylimääräistä mahdu. Ei vaikka jotakin mahtavaa olisi ihan reitin vieressä. Suunniteltu aikataulu ei siedä muutoksia.

Kuvittelin, että kaakonkulman kaksi isoa Salpalinjaa sivuavaa tapahtumaa, Salpa-Jukola ja ISDE-enduron joukkue-MM, toisivat linnoitukseen samalla käynnillä paljon uusia kävijöitä. Näin ei kuitenkaan käynyt. Yritystä oli, eritoten Salpa-Jukolassa, mutta vaikutus jäi, jos jäi, pääosaltaan markkinoinniksi ja tulevaisuudessa nähtäväksi. Sinänsä erinomainen asia sekin ja siinä mielessä panostukset kannattivat.

Jos ihmiset olisivat valmiita hetken mielijohteesta muuttamaan aikataulujaan ja suunnitelmiaan, niin esimerkiksi tuhannen taalan väylän ( valtatie 7) varressa oleva Virolahden bunkkerimuseo olisi aina täynnä ihmisiä, useita satoja päivässä. Näin ei kuitenkaan ole. Koko viime kesän kävijämäärä jäi mitä ilmeisemmin ”vain” tuhansiin.

Siis mitä opimme tästä?

On jatkettava markkinointi- ja tiedotusponnisteluja, että Salpalinjasta ja sen eri kohteista tulee matkan päämäärä tai ainakin välitavoite. Tällöin kohde on ohjelmassa ja siihen tutustumiseen on varattu aikaa.

Ja miten sitten Salpalinja saataisiin taottua ihmisten mieliin niin, että siinä on nähtävää ja että sen kohteissa kannattaa käydä, ja ottaa se matkan päämääräksi? Kysymystä sanotaan yleensä hyväksi silloin, kun siihen ei osata vastata. Tuo äskeinen oli hyvä kysymys!

Salpalinjalla on aivan varmasti edellytykset olla matkailun brändi, tuotemerkki. Tuotemerkistä tulee brändi sitten, kun se menee läpi, iskostuu kuluttajien ”kaaliin”. Siis enää on vain pieni neljän sanan ongelma: miten tehdä Salpalinjasta brändi? Ja taas tuli hyvä kysymys?

Mietitäänpä sitä!

Ei kommentteja: