Ilokseni edellisen blogin viritelmäni sai keskustelua aikaan. Tavoitteeni on yksiselitteinen: rakennetaan yhdessä Salpalinjasta toimiva, historiaamme kunnioittava ja vetovoimainen nähtävyys. Minusta ei ole mitään väliä, missä pitkällä itärajallemme ihmiset siihen tutustuvat, kunhan tutustuvat. Jokainen yksittäinen kohde tai kohdekokonaisuus tukee toistaan.
Ja toivottavasti mahdollisimman monelle Salpalinja-harrastajalle käy niin kuin Harri Ukkonen kirjoittaa julkisessa Facebookin Salpavaeltajat-ryhmässä:
"Salpalinja-tutkija on "vaaralinen" ammatti/harrastus.Ensin se vie mielen,sitten pikkusormen...käden ja lopulta koko tutkijan.Edes kimpussani olleet 36 tuhatta hyttystä,17 tuhatta paarmaa,3800 hirvikärpästä ja pari karhu havaintoa eivät ole vieneet mielenkiintoa. 20 hirveä on oma lukunsa...”
Toisin sanoen Salpalinja monine oivalluksineen, yksityiskohtineen ja monumentaalisuuksineen vie mennessään. Salpalinjaan tulee terve himo. Ja kun näin on, kävijöitä ja linnoitukseen perehtyjiä riittää kaikille tarjolle laitetuille kohteille. Se ei ole keneltäkään pois, päinvastoin.
Sitten viime viikon kirjoituksen olen jälleen saanut lisävahvistusta jankuttamalleni asialle: ihmiset, siis ne jotka eivät ole linnoitukseen perehtyneet, eivät todellakaan tiedä siitä nimeä enempää. Toisin sanoen suomalaisenemmistön yleissivistys pettää tältä osin pahasti. Ja siinä ei ole mitään moittimista. Mistä ihmiset olisivat siitä tienneet, kun kohde oli sotasalaisuus NL:n luhistumiseen saakka. Salpalinja ei kuulunut, ei kai vieläkään, koululaitoksemme historianopetuksen sisältöön.
On hyvin inhimillistä, että Salpalinja-sanalle ei vieraana ole syntynyt oikeaa mielleyhtymää.
Ja juuri tätä me Salpalinja-harrastajat ja –toimijat yritämme korjata. Yritämme kertoa, että Salpalinja on hyvin merkittävä osa Suomen itsenäisyyden säilymishistoriaa. Ongelma on sanoina pieni, mutta sen korjaaminen toimenpiteenä on suuri ja vaikea.
Sen takia peräänkuulutan tähän työhön suurempia voimia. Siinä työssä tarvitaan myös Salpakeskusta ei vain nettiportaalina, eikä vain sateenvarjona, mutta myös johtavana, aloitekykyisenä tekijänä. Itse reservinjohtajana olen kaikessa yrittänyt korostaa, että aloitekyky on hyvän johtajan perusominaisuus ja siihen kun lisätään innovatiivisuus, luovuus, johan on ihme jos ei tulosta tule.
Jotain tuon kaltaista odotan Salpakeskukselta. Katto-organisaationa se tarkoittaa, että Salpakeskuksen tekemisen taso ei ole lillukanvarsissa. Sen tason me yksittäiset tekijät hoidamme tahoillamme. Salpakeskuksen tulee toimia suurta kokonaisuutta hahmottaen ja edistäen yli kaikkien rajojen, olivat ne sitten asenteellisia, byrokraattisia tai mitä tahansa.
Kävin viikonvaihteessa Kajaanissa, enkä huomannut meno- enkä tulomatkalla yhtään kunta- tai maakuntarajaa! En niitä ajatellut, kun olin menossa päämäärääni.
Niin kuin Anu Haapala edellisen blogin kommenttiosiossa kirjoittaakin, yksittäistä matkailijaa eivät rajat kiinnosta. Matkailijaa kiinnostaa palvelun toimivuus ja anti.
On järkevää aloittaa rakentaminen pitävältä perustalta ja jatkaa työtä aina tehdyn päälle, kuin rakentaa hiekalle ja aloittaa aina alusta.
Jos ja kun Salpakeskus synnyttää tai sen kehittämiseksi syntyy, toivottavasti mahdollisimman pian, innovatiivista toimintaa, puhaltakoon jokainen samaan hiileen kaikilla tasoilla. Herne lattialla saattaa liukastuttaa isonkin miehen. Ja toisaalta herne väärässä nenässä voi pahimmillaan kaataa koko kupletin nurin! Eteenpäin, sanoi Mannerheim!
Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.
6 kommenttia:
Kyllähän tuota "Mikä se on?" kysymystä kuulee yllättävän paljon kun kertoo harrastavansa Salpalinjaa. Työ on siis edelleen siltä osin kesken! Miehikkälässä ja Virolahdella sekä muillakin Salpalinjan varrelle osuvissa kunnissa kyllä kaikki tietävät mikä on Salpalinja. Mutta mitä kauemmas länteen mennään niin sitä huonommissa kantimissa tunnettavuus on! Niin tai näin kävin kuvaamassa itsellenni pientä piristystä vaikkapa tulevan talven pimeyteen. Päätin laittaa muidenkin iloksi tai suruksi nettiinkin. http://www.youtube.com/user/Salpailija
Tuo videoidea on ihan hyvä. Tulee nähneeksi sellaista, missä itse ei ole ehtinyt käymään, mm Sydänkylän tykkiasema. Ville Kaarnakarin uusimmassa kirjassa Operaatio Chevalier sivutaan ko. paikkaa ja muutenkin Salpalinjaa, itse asiassa neljässä eri kohdassa.
Youtubea voisi käyttää enemmäkin esittelyyn. Toiminnalliset videot saavat eniten katsojia kuten Miehikkälän museon panssarivaunu. Ei muuta kuin videon tekoon. Kiitos Terholle kirjavinkistä, täytyypi tutustua teokseen.
Miten Miehikkälänn panssarivaunu liittyy Salpa-asemaan?
Se on vaan niin, että tavallista matkailijaa ei pysäytetä kovin helposti. Kuka ylipäätään matkailee enää Suomessa? Salpalinja kuten moni muukin mielenkiintoinen asia ja kohde kiinnostaa vain pientä porukkaa. Tämä kannattaisi ottaa haaveilussa huomioon.
Jos se kiinnostaa minua, niin kuin se tekee, pitääö minun olla lähetyssaarnaajana? Hyvin usein, kun ihminen kiinnostuu jostain, niin aluksi syntyy hurmosvaihe, jolloin sanomaa täytyy levittää muille. Ajan myötä mieli tasaantuu ja hyvä niin.
Annetaan Salpalinjan asettua oikean uomaansa. Sen se aikanaan hakee.
Kiitos hyvistä sivuista !
Kunta sai sen halvalla, markan kilo. Oppaina olleeet veteraanit olisivat haluneet sen ylös mäelle, olisi ollut helppo rahastaa. Museaalisesti se on virheellinen. Vihollisvaunu ei koskaan läpäissyt S-linjan kiviestettä. Se on "hyväksytty" kompromissina siihen houkutuslinnuksi vetämään väkeä pihaan.
Miksi yrittää ohjailla matkailijavirtaa Salpalinjaan? Siksi, että siitä ei tiedetä niin kuin Korkeasaaresta tai Tykkimäestä. Siksi että veteraanimme ja sankarivainajamme ansaitsevat sen kunnian mikä heille kuuluu. Siksi että lisämatkailijat toisivat pelimerkkejä kehittää esilläpitoa vielä paremmaksi. Kiitos palautteesta.
Terho vastasit omassa mielessäsi kehittelemmääsi kysymykseen vastatessani kommenttiini. En minä ainakaan sitä esittänyt.
Ehkä se onkin suuri syy koettuihin ongelmiin. Pitäisi päästä ennakkoaasenteista johonkin suuntaan...?
Lähetä kommentti