Vuonna 2005 Miehikkälässä pidettiin komea juhla, jossa asiaa valmistelleen projektin myötä virallisesti perustettiin Salpakeskus. Sen ”osakkaiksi” lähtivät Miehikkälän Salpalinja-museo, Virolahden Bunkkerimuseo, Miehikkälään muuttava valtakunnallinen Pioneerimuseo ja valtakunnallinen Salpalinjan Perinneyhdistys ry.
Miehikkälän kunta oli alussa asiassa aktiivinen. Muistaakseni arkkitehtikilpailun tuloksena syntyi suunnitelma-aihio Salpakeskuksen fyysisestä sijoittumisesta nykyisen Salpalinja-museon ympärille. Pioneerimuseo avasi ovensa väliaikaistiloissa vuonna 2007 Miehikkälän kirkonkylässä. Ensi vuoden syksyllä pioneerimuseo muuttaa Hämeenlinnaan! Uusia tiloja sille ei Miehikkälään koskaan saatu.
Eihän välttämättä yhden osakkaan muutto muualle täysin vesitä Salpakeskus-ideaa. Voihan pioneerimuseo jatkaa kuviossa mukana ja olla esimerkiksi internetissä edelleen Salpakeskus-portaalin alla. Fyysisesti Miehikkälän ja Hämeenlinnan erottaa noin 200 kilometriä maanteitä. Keskuksesta ei voida puhua.
Jos pioneerimuseo jää käytännössä Salpakeskuksesta ulos, onhan siellä vielä kolme toimijaa. Salpalinjan perinneyhdistyksen koti on koko Suomi, käytännössä puheenjohtajan kotiosoite. Miehikkälän ja Virolahden kunta elävät toistaiseksi yhdessä Kaakon kaksikkona, mutta ovat ainakin vireillä olevan Virolahden ja Haminan kuntaliitoksen kautta eriytymässä toisistaan entistä kauemmas. Miehikkälän ja Virolahden museotoimi yrittivät alussa yhdessä, mutta erosivat omille teilleen jo jokunen vuosi sitten.
Jotenkin tuntuu, että edellytykset Salpakeskus-yhteistyölle eivät ole ainakaan nyt parhaimmillaan.
Tämän kirjoituksen otsikossa on ongelman ydin. Kuka Salpakeskusta johtaa, jos ylipäätään koko laitos on todella olemassa? Minä en ainakaan tiedä, keneen ottaa yhteyttä, jos haluaisin asioida Salpakeskuksen terävän pään kanssa!
En ole kuullut, enkä nähnyt aloitteita Salpakeskuksen toiminnan todelliseksi käynnistämiseksi ja kehittämiseksi. Jos joku on, kertokoon. Parisen vuotta sitten käyttöön otetut uudistilat niin Salpalinja-museolla kuin Bunkkerimuseolla voi nähdä vain niiden infran parantamisena. Ja erityisen hyvä niin.
Tilanne on ilmeisesti sama kuin aikanaan Suezilla 1973 rauhanturvaajana ollessani valvoin egyptiläisten muonakuljetuksia Israelin motittamaan Suezin kaupunkiin. Jotta kuormissa ei olisi mennyt kiellettyä materiaalia motissa olevalle Egyptin kolmannelle armeijalle, kuormat piti purkaa maahan ja lastata uudelleen.
Isojen jauhosäkkien (varmaan 50-70 kiloisia) nostamisessa egyptiläisillä oli menetelmä, jossa vastuuta annettiin enemmän toisille kuin itselle. Eli säkin nostamisidea lavalle oli se, että neljään kulmaan tarttui mies ja jokainen huusi suureen ääneen ”nostakaa” – kukaan ei nostanut!
Sama taitaa päteä nyt Salpakeskukseen sillä erolla, että kukaan ei edes huuda, että ”toimikaa”.
Pyydän anteeksi, jos olen väärässä. Toivottavasti olen. Voihan olla, että kaikki Salpakeskus-tekeminen on tehty julkisuudelta salassa ja kohta pöllähtää maailmalle räväkkä uutinen huikeista suunnitelmista ja rahoituspäätöksistä. Pioneerimuseon lähtö olisikin ollut vain suurta hämäystä!
Mutta jos noita suunnitelmia ei todellakaan ole, se on suuri vahinko tähänastiselle lupaavalle työlle.
Salpalinja on kohteena erittäin kiinnostava. Siitä on saatu pitkin kesää jatkuvaa näyttöä. Ne ihmiset, jotka tavalla tai toisella on saatu linnoitusta katsomaan, lähes poikkeuksetta ihastuvat siihen. Vastaanotto on mieltä ylentävää.
Ongelma on siinä, että tuota viestiä Salpalinjan näkemisenarvoisuudesta ei saada perille. Siinä Salpakeskus olisi voinut ja voisi vieläkin olla erinomainen lähetin. Ellei ole, Salpa-toimijat jatkavat tahoillaan yksinäistä puurtamista ja tyytyvät siihen, mihin pienet rahkeet riittävät. Sekin on toki parempi kuin ei mitään. Onhan meillä sentään salpaportaali www.salpakeskus.fi. Hyvä niin.
Olen varma, että tähän kirjoitukseenkaan ei kukaan reagoi. Ei ole ketään joka reagoisi (lukijoita tällä blogilla kyllä on, jo nyt yli 4500 eri henkilöä, käyneet kerran tai useammin lukemassa Salpalinjan saloja). Siis edelleen väitän, että Salpakeskuksella ei ole johtajaa. Silti siis toivon olevani hirveän väärässä ja sen myönnän heti, kun käsitykseni kumotaan. Kaikesta huolimatta: Eteenpäin, sanoi Mannerheim!
Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.
13 kommenttia:
Suuri este sekä Salpalinjan että Salpakeskuksen kehittämiselle mielestäni on, ettei tiedetä kuka Salpalinjan rakenteet jatkossa omistaa ja mitä niissä saa tehdä. Onko kyseessä koskematon muinaisjäännös vai voiko toimintaa kehittää toiminnalliseen suuntaan ja kenelle on varaa ottaa haltuunsa jatkossa Salpalinjan rakenteet? Museoviraston inventoinnin tuloksia ja sen jälkeistä kohteiden arvottamista odotellessa, ei mitään isompaa tapahdu. Projekteja voidaan toki kehitellä ja toteuttaa, mutta pysyvyyttä ei luoda pelkkien projektien pohjalta.
Projektit ovat parhaimmillaan oivallinen tapa saada asiat liikkeelle, kun muistaa ettei kannettu vesi kaivossa kestä.
Toivottavasti Salpalinjasta ei ainakaan tehdä koskematonta muinaisjäännöstä, mikään toimija ei silloin pystyisi tai haluaisi sen ylläpitoa rahoittaa. Ehkä paras olisi jos linnoitteet luovutettaisiin maanomistajille jolloin ne voisivat tulla eniten käyttöön ja huolenpidon alaisiksi. En usko että kovinkaan moni omaansa tuhoaisi vaikka sitä ei kiellettäisi.
Erinomainen kirjoitus Terholta. Tälläisiä kriittisiä puheenvuoroja/herätyksiä näyttäisi toiminta Salpalinjalla ylipäätään tarvitsevan. Yhdistys ja museotoimintaa leimaa tässä asiassa kankeus ja hitaus sekä jossain määrin innovatiivisuuden puute. Tällä hetkellä Salpakeskus on pelkkä nimi ja suht huonosti toteutetut nettisivut. Mistä siihen saisi uutta nostetta, potkua persauksiin, on perin vaikea sanoa.
Pioneerimuseon menee, sille ei enää voi mitään. Harmi että Stug III panssarivaunu kirkolta ja muukin pioneerien kalusto lähtee samalla. Se jos mikä olisi pitänyt sinne museomäelle saada. No nyt se on myöhäistä.
Puollustusvoimathan on aikanaan luovuttanut pihoissa olevia korsuja maanomistajille. Syrjemmässä sijaitsevat korsut voitaisiin ehkäpä myydä huutokaupalla kuten aikoinaan puutavara kenttälinnoitteista, ainakin jossain näin toimittiin aikanaan. Tällä ainakin taattaisiin että korsua kohtaan on jonkinlainen mielenkiinto ja oletettavaa on että sen rappeutumista pyrittäisiin hidastamaan kun siihen on alunperinkin rahaa joutunut sijoittamaan. Ja joku jokamiehen oikeus korsuihin pitäisi säilyttää, muuten katoaa/hankaloituu matkailullinen puoli Salpapolkuineen. Ehkä muinaisjäännös kuitenkin palvelisi parhaiten sitä puolta.
Kiitos kommenteista! Saatiin keskustelu alkuun. Toivottavasti muutkin lukijat provosoituisivat ja synnyttäisivät tekemisen painetta tekijöille - ai niin, kenelle?
Kyllä sankarivainajiemme ja veteraaniemme kunnia ansaitsisi elävän, toimivan, kestävän, huomiotaherättävän ja konkreettisen muistomerkin koko itärajan pituudella, Salpalinjan. Aivan niin kuin esimerkiksi Etelä-Karjalan sotaveteraanipiiri on esittänyt.
Mitenkähän tohon hommaan pääsee mukaan.On tullu koluttua Lpr_Miehikkälä_Lemi_virolahti monta paikkaa salpalinjalla.Salpavaellusta ei ole tullu tehtyä.Ruohosaari ja Naurissaari on tullu myös koluttua.Skinnarilassa on monta bunkkerialuetta joista saisi pinellä vaivalla hyviä kohteita alueiden ihmisille.
t.pekka-kivinen@hotmail.com
Kyllä nykytilanteessa pitäisi koko Salpakeskus termistä luopua!Termi vaan johtaa ihmisiä harhaan kun ei keskusta oikeasti ole olemassa.Tietysti on edullista Miehikkälälle että termi pidetään hengissä...Ihmiset eksyvät Salpakeskusta etsiessään Salpalinja-museolle!Eikä ole mikään itsestään selvyys että keskuksen paras paikka edes olisi miehikkälä!
Hei Terho, Salpakeskus on yhteinen nimi neljälle hallinnollisesti itsenäiselle Salpakeskus-toimijalle. Kuten kirjoituksessasi mainitsit, mukana yhteistyössä on kaksi kaakkoisrajan kuntaa Salpalinjan museoineen, valtakunnallinen Salpalinjan perinneyhdistys, ja vuoden 2012 syksyyn saakka myös Pioneeriaselajin Liitto ry:n hallinnoima Pioneerimuseo. Salpakeskuksen asiakaspalveluiden tuottamisessa ja yhteisessä markkinoinnissa ovat mukana museoiden ja yhdistyksen ohella myös yritykset ja muut alueen Salpalinja-toimijat. Salpakeskus-yhteistyöhön osallistuu myös Salpapolku-retkeilyreitti, eli Salpalinjaan ja rajaseudun luontoon on mahdollisuus tutustua museoiden, elämyspalveluyritystoiminnan ja reserviläisjärjestöjen Salpavaelluksen ohella myös omatoimisesti retkeillen. Salpalinjan retkeilyn ja luontomatkailun merkitys on ollut viime vuosien aikana selvästi kasvussa, ja samalla myös Salpapolun merkitys Salpakeskuksen yhtenä palveluntarjoajana painottuu jatkossa entistä enemmän. Salpapolku on parhaillaan saamassa jatkoa Etelä-Karjalan puolella. Tämän reittihankekokonaisuuden valmistelu on synnyttänyt maakuntarajat ylittävää yhteistyötä, ja Salpapolun laajentumisen voikin nähdä antavan jatkossa mielenkiintoista lisäulottuvuutta sotahistoria- ja luontomatkailun kehittämiseen.
Salpakeskuksen tapainen yhteistyömalli ei ole hallinnollisessa mielessä ainoa laatuaan. Sitä voi verrata esimerkiksi Kotkassa sijaitsevaan merikeskus Vellamoon, joka muodostuu kahdesta itsenäisestä toimijasta, eli Museoviraston ts. valtion alaisesta Suomen merimuseosta ja Kotkan kaupungin hallinnoimasta Kymenlaakson museosta, joilla on kummallakin oma hallintonsa ja johtajansa. Jos haluat ottaa yhteyttä Vellamoon, yhteydenoton osoite riippuu siitä liittyykö asia Suomen merimuseon, Kymenlaakson museon vai tietokeskus Vellamon toimialaan, ja jos haluat tilata ryhmäruokailun, sen järjestää Vellamon tiloissa toimiva ravintola Laakonki. Tämä sama toimintaperiaate pätee myös Salpakeskuksessa. Ota siis yhteyttä siihen museoon, yritykseen, yhdistykseen tai henkilöön jota asiasi kulloinkin koskee, yhteystietomme ja vastuualueemme löytyvät Salpaportaalista, joka on meidän virtuaalinen kattomme ja jonka alta meidät on helppo löytää. Vaikka kaikki museomme ja matkailupalvelumme eivät sijaitse fyysisesti saman katon alla, välimatkat ovat lyhyitä ja eri kohteisiin tutustuminen saman matkan aikana sujuu vaivattomasti. Salpakeskuksen museoiden matkailu- ja tietopalveluista löytyy lisätietoa Salpaportaalista. Portaali lisää myös valtakunnallisen Salpalinjan perinneyhdistyksen palveluiden saavutettavuutta, ja kertoo asiakkaille mm. yhdistyksen jäsenkuntien alueilla olevista Salpalinjan tutustumiskohteista, ja esimerkiksi eri alueilla toimivista Salpalinjan asiantuntijoista joiden tietämyksessä yhdistyy niin linnoitushistoriallinen osaaminen kuin oman alueensa linnoituskohteisiin liittyvä paikallistuntemus. (ks. jatko seuraavassa viestissä)
Mitä tulee Haminan ja Virolahden valmisteilla olevaan kuntaliitosesitykseen tai Pioneerimuseon siirtymiseen Hämeenlinnaan liittyen Puolustusministeriön alaisen aselajikentän keskittämispäätöksiin, olen sitä mieltä että ei kannata keskittyä liikaa hallinnollisiin rajoihin tai maalata toimintaympäristön muutoksia uhkakuviksi. Matkailu on luonteeltaan poikkitieteellistä,
-toimialaista ja muutenkin rajoja ylittävää. Sen kehittäminen edellyttää monipuolista ja laaja-alaista yhteistyötä. Matkailullisesti mielekäs kehittämisalue ei pysähdy hallinnollisiin rajoihin kuten ei myöskään matkailupalveluita käyttävä asiakas. Mitä toimintaympäristöön tulee, se muuttuu jatkuvasti, milloin hitaammin ja milloin nopeammin, ja muutos on paljon monisyisempää ja laaja-alaisempaa kuin tiiviin kirjoituksesi pohjalta jää mieleen. Esimerkiksi Salpalinjan parhaillaan käynnissä olevan inventoinnin pohjalta syntyy jatkossa valmius puolustusaseman kohteiden arvottamiseen. ”Muinaismuistolain alainen” ei merkitse kohteiden asettamista lain muodostaman lasikuvun alle yleisöltä piiloon, vaan se tarkoittaa sitä että suojellut kohteet saavat saman statuksen kuin vanhemmat linnat ja linnoitukset, joita on jo pitkään kehitetty alueidensa vetovoimaisina matkailukohteina laaja-alaisessa Suomen ja Venäjän välisessä kulttuurimatkailuyhteistyössä. Näen tässä ja monissa muissakin ajankohtaisissa muutoksissa mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Salpakeskuksen matkailullista kehityshanketta on valmisteltu sisäisesti jo jonkin aikaa, ja tärkeä signaali tulevista kehitysnäkymistä on Salpalinjan ja koko kymenlaakson linnoitushistorian saama painoarvo kevään aikana valmistellussa uudessa seudullisessa matkailustrategiassa. Jotta tämä tahtotila ja siitä eteenpäin vievät hankkeet muuttuvat jatkossakin toiminnaksi ja kestäviksi tuloksiksi, kaikilta Salpakeskuksen palveluita tällä hetkellä arkipäivän töissään tuottavilta ja tulevilta kumppaneilta tarvitaan sitä positiivista yhteishenkeä, innovatiivista avoimuutta, ja yhteisiin tavoitteisiin sitoutunutta pitkäjänteistä toimintaa joka on ollut kaiken tähänastisenkin toiminnan tärkein voimavara. (ks.jatko seuraavassa viestissä)
Kuten kirjoituksessasi toteat, asiakkaiden palaute Salpalinjan ympärille syntyneistä palveluista on
erittäin positiivista. Sama viesti välittyy Salpakeskus-museoiden vuosittain keräämän asiakaspalautteen välityksellä. Muuttuvan toimintaympäristön keskellä onkin aina tärkeä muistaa palata tasaisin väliajoin myös siihen mikä ei muutu, ja se on se että matkailun ja elinkeinotoiminnan ydin on aina asiakas.
Asiakkaan näkökulmasta Salpakeskuksen museo- ja matkailutoiminta näyttäytyy erilaisina palveluina ja palvelukokonaisuuksina, eli tulee päivittäin lihaksi niiden tuotteiden kautta joita Salpakeskus-yhteistyökumppanit yhdessä ja erikseen tuottavat. Matkailupakettiin saattaa sisältyä opastettu tutustuminen yhteen tai useampaan sotahistorialliseen museoon, ruokailu ja kahvitus, ja majoittuminen vaikkapa retkeilyreitin varrella sijaitsevassa erämajassa tai majoitusyrittäjän mökissä. Museoille tuleva tietopalvelukysely saattaa olla niin laaja-alainen että se sivuaa useamman Salpakeskus-museon toimialaa ja kokoelmia, ja jos etsitty tieto koskee vaikkapa Pohjois-Karjalaa, saattaa olla tarvetta konsultoida myös perinneyhdistyksen sikäläistä asiantuntijaa paikallistuntemusta vaativissa kysymyksissä. Oleellista ei ole se tapahtuvatko kaikki Salpakeskuksen alta löytyvät palvelut laitosmuotoisesti ja perinteisesti saman katon alla yhden johtajan alaisuudessa. Asian ydin on se että kaikki yhteisten palvelujen tuottamiseen osallistuvat tahot ovat osa samaa palvelutuotantoketjua, ja toimivat niin hyvin ja saumattomasti yhteen niin että matkasta tai tietopalveluun liittyvästä yhteydenotosta jää asiakkaalle paras mahdollinen kokemus. Sillä mitkä tahot matkailu- tai tietopalveluiden tuottamiseen kulloinkin osallistuvat, ja miten palveluita tuottavien organisaatioiden ja niiden kumppaneiden yhteistyö on hallinnollisesti organisoitu, ei ole asiakkaan näkökulmasta ratkaisevaa merkitystä. Tärkeää on se että palvelut ovat tasokkaita ja helposti saavutettavissa, niitä kehitetään asiakaslähtöisesti, ja asiakas on tyytyväinen kokemaansa.
Kiitos Anu! Keskustelu jatkukoon tavoitteena toimiva, historiallinen ja vetovoimainen matkailukohde, itärajan Salpalinja.
Tiedoksi, että Anu Haapala on Miehikkälän museojohtaja, vastaa siis myös Salpalinja-museosta.
Joopa..Joo! Tuo Anu Haapalan vuodatus vaan vahvisti aikaisempaa käsitystäni! Eli miehikkälälle sopii että jatketaan entiseen malliin ja markkinoidaan keskusta jota ei ole olemassa!
Nostetaan esille Anu Haapalan tekstistä pari epäselvää kohtaa.
"Salpakeskus on yhteinen nimi neljälle hallinnollisesti itsenäiselle Salpakeskus-toimijalle. Kuten kirjoituksessasi mainitsit, mukana yhteistyössä on kaksi kaakkoisrajan kuntaa..."
- mikä yhteistyö? Onko näkynyt yhteistyötä Salpalinja-, Bunkkeri- ja Pioneerimuseon välillä? Jos on, niin kertoisitko esimerkkejä yhteistyöstä?
"Tämä sama toimintaperiaate pätee myös Salpakeskuksessa. Ota siis yhteyttä siihen museoon, yritykseen, yhdistykseen tai henkilöön jota asiasi kulloinkin koskee, yhteystietomme ja vastuualueemme löytyvät Salpaportaalista..."
- Jokaisella museolla on kuitenkin eri yhteyshenkilö, eli ne eivät toimi yhtenäisenä kokonaisuutena vaan erillisinä- tämäkö on se Salpakeskus?
Jokainen museo toimii yksinään, ja Salpakeskusta tullaan etsimään Salpalinjamuseolle, joka ei kuitenkaan yksinään sitä Salpakeskusta pyöritä. Missä reilu peli?
Lähetä kommentti