Juttu kerrallaan tieto leviää

Taistelu Salpalinjasta jatkuu, nimittäin tiedotussota sen huomioarvosta. Taistelu on varsin yksipuolista. Muutamat harvat Salpalinja-toimijat hyökkäävät aseinaan Salpa-aseman ainutkertaisuuus ja monumentaalisuus. Torjuntataistelua käy julkinen sana pääasiallisena puolustusaseenaan linnoituksen epärelevanttisuus, siis se että asia on muka vanha ja se ei sisällä mitään kiinnostavaa.

Ilokseni olen huomannut, että erityisesti tänä vuonna hyökkääjä on onnistunut varsin usein murtamaan lehdistön tiukan puolustuksen. Joku voisi sanoa, että kun paljon ampuu, niin joskus osuu. Ehkä juuri niin.

Mutta osasyynä taistelumenestykseen saattaa olla myös se, että ammusten laatu on parantunut. Tiedotuksessa tai juttuvinkeissä on osattu kertoa toimituksille, miksi aiheesta kannattaisi kertoa tai kirjoittaa. Silti suurin osa tarjotusta aineistosta tai juttuvihjeistä menee roskakoriin ja väitän, aivan suotta. Syy on yksinkertaisesti se, että asiaa käsittelevä uutispäällikkö tai vuorossa oleva toimitussihteeri katsoo aiheen kiinnostamattomaksi, jälleen väitän - tietämättömyyttään.

Olen ollut varsin monta kertaa oppaana eri toimittajille. Ja kun he ovat kierroksensa tehneet ja aineistonsa saaneet, niin lähes poikkeuksetta he ovat aiheeseen innostuneet. Ja taas uskallan väittää – ihan aiheesta. Se on näkynyt myös juttujen sisällössä.

On tietysti selvää, että pelkkien korsujen tai estekivien kappalemäärien ja vuosilukujen kirjaaminen tekee jutusta tylsän. Kunnon toimittaja osaa kyllä etsiä lihaa luiden ympärille. Se vain vaatii vaivaa. Pitää mennä kohteeseen sisälle tai kysellä ihmisiä, jotka tietävät ja mielellään, joilla on omakohtaisia kokemuksia. Niitäkin vielä on aina rakentajia myöten.

Minusta aivan hyvin Salpalinjasta voi tehdä kunnon jutun vaikkapa kerran vuodessa. Ihan samalla tavalla kuin vähänkin omanarvontuntoa omaavat tiedostusvälineet kertovat kerran vuodessa vapun vietosta, juhannuksen paluuruuhkista tai Haminan markkinoista. Ne toistuvat joka vuosi jotakuinkin samanlaisina. Silti niistä tehdään juttuja. Eri ihmisten kautta niistä tulee erilaisia ja siksi relevantteja, kiinnostavia.

Mieltäni lämmitti pikkuloman jälkeen neljän arkipäivän postin selailu. Kaksi osumaa kuluvan viikon keskiviikolta.

Maaseudun Tulevaisuudessa oli komea yli puolen sivun juttu otsikolla ”Salpalinja oli Suomen suurin rakennustyömaa”. Juttu oli paikallistettu kuvien osalta Luumäelle ja henkilölähteenä oli Salpalinjan perinneyhdistyksen puheenjohtaja, pioneerieversti evp Arto Mikkonen. Jutun näkökulma oli matkan (toimittajan) varrelle osunut nähtävyys. Hyvä niin.

Toinen vieläkin komeampi juttu oli kirjeessä minulle lähetetyssä Heinäveden Lehdessä. Puolitoista sivua Salpalinjaa otsikolla ”Salpa-asema – Suomen historian suurin rakennustyömaa”. Näyttävät kuvat, yleistietoa linnoituksesta ja Martti Törhösen myötäelävää ja kokemusperäistä kuvausta Salpavaelluksesta. Erinomainen oivallus vain hieman Salpalinjan selustassa sijaitsevan paikkakunnan paikallislehdeltä. Suomen historia on samalla myös Heinäveden historiaa.

Lähes identtisesti otsikoidut, sama päivänä ilmestyneet lehdet ja toisistaan tietämättömät toimitukset onnistuivat kumpikin erinomaisesti. Ja varmasti kumpikaan toimitus ei saa lukijoiltaan palautetta tylsästä ja vanhentuneesta aiheesta. Erittäin hyvä.

Olen tainnut äskettäin mainitakin, että museoviraston Salpalinjan inventointitutkimus on saanut hienosti palstatilaa. Kiitos siitä työtä johtavalle tutkija John Lagerstedtille. Tämä osoittaa, että aktiivinen tiedotustoiminta saa myös palkintonsa. Se kannustaa jatkamaan.

Kehoitankin jokaista Salpalinja-toimijaa aloitteellisuuteen. Lehdistölle pitää kertoa, että se tietää kertoa. Minusta ei ole mitään väliä, eikä merkitystä, kuka siitä puhuu ja kertoo, kunhan kertoo niin kuin asiat ovat. Värittäminen jääköön toimituksen ja lukijoiden mielikuvituksen varaan.

Oikean Salpalinja-tietouden leviäminen on meidän kaikkien etu. Se on sotiemme veteraanien ja linnoittajaveteraanien työn kunnioittamista parhaimmillaan. Suomen nykykansalla on oikeus tietää, mitä heidän hyväksensä on tehty.