Salpalinjasta itsenäisyytemme monumentti!

Etelä-Karjalan sotaveteraanit nimeäisivät Salpalinjan Itsenäisyytemme monumentiksi. Tällainen otsikko oli Etelä-Saimaassa (klikkaa otsikkoa)18.3.2011. Kerrankin lehdessä on myös myönteisiä uutisia. Vai mitä mieltä asiasta ollaan? Tämän jutun lopussa on kommenttipalkki, antakaapa palautetta.

Jutun mukaan Etelä-Karjalan sotaveteraanipiiri haluaa nimetä Salpalinjan Itsenäisyytemme monumentiksi vuoteen 2017 mennessä. Sotaveteraanipiiri on tehnyt asiasta aloitteen Sotaveteraaniliitolle ja toivoo sen vievän asiaa eteenpäin. Aloitteessa sotaveteraanit toivoisivat myös Salpalinjan kunnostusta.

Uutisessa Etelä-Karjalan sotaveteraanipiiri perustelee esitystä sillä, että itsenäisyytemme monumenttihankkeen toteutuminen olisi osoitus ja todiste samasta isänmaanrakkaudesta ja uhrimielestä, jota veteraanit osoittivat nuoremmille. Aloitteen esityksien toivotaan olevan valmiina, kun Suomi täyttää itsenäisenä valtiona sata vuotta.

Äkkilukemalta asia kuulostaa erinomaiselta. Ja sitä se on vielä toisenkin lukukerran jälkeen. Eihän siitä voi kukaan olla eri mieltä. No, varmasti sellaisiakin aina on. Jos ja kun on, perustelkoot!

On täysin selvää, että Salpalinja on jo nyt monumentti ja suomalaisen maanpuolustustahdon ja selviytymisen muistomerkki. Sotaveteraanien esityksen taustalla uskoakseni on tuon statuksen virallistaminen eräänlaiseksi kansalliseksi symboliksemme. Se ei maksa juuri mitään, eikä ole keltään pois.

Aloitteessa puhutaan nimenmuutoksesta. Sitä en täysin ymmärtänyt, mitä se tarkoittaisi. Tuskin sitä, että Suomen Salpa, Salpa-asema, Salpalinja -sanat korvattaisiin sanaparilla Itsenäisyytemme monumentti. Se olisi liian monimutkaista.

Salpalinjaa tarkoittavia nimiä on jo nyt käytössä sekaannukseen saakka. Uusia nimiä ei tarvita, mutta uusia määritteitä, attribuutteja, ei mikään estä lisäämästä. Sehän vain linnoitusta vahvistaa.

Olisiko määrite sitten itsenäisyytemme monumentti, maanpuolustutahdon muistomerkki, sodan monumentti, rauhan monumentti tai joku vieläkin parempi, ratkeaa varmasti ja on koko ajatuksessa pieni ja varmasti ratkaistavissa oleva sivuseikka. Pääasia on tarkoitus: veteraaniemme työn ja uhrausten kunnioitus ja heidän perintönsä velvoittavuus itsenäisessä Suomessa.

Käytännöllistä monumentti- tai muistomerkkiajatuksessa on se, että fyysisesti se on saavutettavissa jo nyt kymmenissä matkailukohteissa Virolahdelta Sallaan.

Etelä-Karjalan sotaveteraanipiirin viittaus Salpalinjan kunnostamisesta herättää varmasti monenlaisia intohimoja. Tuskin sentään piiri koko puolustuslinjaa kunnostaisi. Voisin kuvitella ajatuksen taustalla olevan niiden linnoitteiden kunnostaminen, joilla on järkevät museaaliset ja matkailulliset perusteensa. Kohteissa on voitava liikkua turvallisesti.

Parhaillaan työn alla oleva museoviraston inventointihanke tuo vastauksia varmasti kunnostustarpeisiin ja kohdevalintoihin.

Vaikka yhteiskuntamme elintaso ja hyvinvointi ovat jo yleisesti ottaen erittäin korkealla tasolla (kiitos veteraaniemme), mahdolliset Salpalinjan kunnostusmäärärahat tulevat olemaan aina tiukalla. Siksi tuosta kunnostusvaateesta ei kannattane tehdä hyvän ajatuksen kynnyskysymystä.

Kiirettä ei varsinkaan teräsbetonikorsujen kunnostuksen osalta ole. Niihin valettu betonikin kovettuu vielä muutaman kymmentä vuotta. Sitten se alkaa kestämään!

Itse kannatan lämpimästi Etelä-Karjalan sotaveteraanipiirin aloitetta. Toivon sille laajaa kannatusta niin maanpuolustusjärjestöiltä kuin kansalaisilta, siis kaikilta jotka tuntevat kiitollisuutta Suomen itsenäisyydestä.