Salpalinjan rakentamisessa otettiin oppia Talvisodan Mannerheim-linjassa esiin tulleista virheistä. Talvisota vahvisti jo tiedossa olleen vakavan puutteen, sivustatulituksen. Vihollinen kehitti tehokkaita suorasuuntausampumamenetelmiä, joilla se piti rintamaan päin suunnatut puolustajan ampuma-aukot hiljaisina.
Mannerheim-linjahan nojasi osittain 1920-luvun alussa rakennettuihin ns. Enckellin linjan teräsbetonikorsuihin. Sivustatulen edut olivat jo silloin tiedossa ja tarkoitus oli rakentaa korsut ampumaan toinen toisensa eteen. Rahan säästämiseksi päädyttiin kuitenkin sijoittamaan korsujen ampuma-aukot vihollisen oletettuun tulosuuntaan, rintamaan päin. Näin päästiin lukumääräisesti vähemmillä korsuilla.
Puutetta alettiin korjaamaan korsujen uudistamisella 1930-luvun lopulla, siis vähän ennen Talvisotaa. Käytännössä se oli lähes korsujen uudelleen rakentamista. Osaan vanhoista Enckellin linjan korsuista rakennettiin erillinen kk-asema, ns. vasikka, ampumaan sivustatulta. Vanhat rintamaan päin olevat ampuma-aukot muurattiin tai valettiin umpeen. Osa kk-korsuista muutettiin näin pelkästään majoituskorsuiksi.
Huomattiin, että virhe oli paljon yksinkertaisempi korjata jo piirustuslaudalla kuin valmiissa rakenteessa.
Tulevan Salpalinjan konekivääri- kuin myös panssarintorjuntatykkikorsut sijoitettiin sivustatuliasemaan ampumaan estekivien suuntaista tulta. Ampuma-aukkojen suojaksi rakennettiin korsuun kiinteästi kuuluva siipimuuri. Se oli noin viisi metriä pitkä ja kaksi metriä paksu fyysinen betonieste, jota vahvistettiin vihollisen puolen seinän kiveyksillä ja maalla.
Päästäkseen ampumaan puolustajan ampuma-aukkoihin vihollisen panssarivaunujen olisi pitänyt ajaa kiinni panssarikiviesteeseen ja kääntää putkensa korsun suuntaan. Tällöin ao. vaunu olisi ollut kohdalla olevan puolustajan panssarintorjunnan maalina. Näin korsujen ampuma-aukkoihin kohdistettu tuli oli viholliselle hyvin vaikeaa tai mahdotonta.
Salpalinjan puolustuksen selkäranka oli konekiväärien yhtenäinen, maanpinnan myötäinen pyyhkäisevä sivustatuli. Tärkeimmällä suunnalla Suomenlahden ja Kivijärven välillä tuo tulivyöhyke suunniteltiin yhtenäiseksi.
Teräsbetoniin rakennettuja konekiväärin paikkoja Salpalinjaan tehtiin 295 kappaletta. Niiden lisäksi ja täydennykseksi kenttälinnoitettuja kk-pesäkkeitä, avonaisia tai katettuja, oli 1200 kappaletta
Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.
tiistai 27. heinäkuuta 2010
sunnuntai 18. heinäkuuta 2010
Valmis valinta vaellukselle
Kaksi viikkoa on tässä nyt sulateltu Salpavaelluksen palautetta. Viime kesän notkahduksesta päästiin osanottajamäärässä selvään nousujohteeseen. Tätä uskoa vahvistaa myös se, että jo nyt on ensi kesää ajatellen lupaustasolla kasassa noin 30 vaeltajaa. Näin myönteistä kuvaa ei ole ennen ollut. Lupaus tulla ja todella tulla ovat tietenkin kaksi eri asiaa, mutta nyt lupauspuheisiin on uskominen.
Ensi kesän vaelluksen suunnittelu on täysin alkutekijöissään. Sen verran uskallan ennustaa, että reittejä on todennäköisesti kolme: päivän reitti, yhden yön reitti ja kahden yön ns. pitkäreitti. Sisältöteemat ja matkat jalostuvat syksyn aikana.
Tämä kaakonkulman reserviläisjärjestöjen järjestämä ja puolustusvoimien tukema vaellustapahtuma on valmis ja koeteltu paketti tutustua Salpalinjaan. Ajankohta on viikko jälkeen juhannuksen.
Tapahtuma sopii niin yksittäisille vaeltajille kuin ryhmillekin. Suurin yksittäinen ryhmä vaelluksella oli vuonna 1997, jolloin kansaneläkelaitos Kelan henkilökunta rynni korsuihin 170 hengen voimin. Siitäkin selvittiin kunnialla.
Maanpuolustusjärjestöistä toistaiseksi Salpavaelluksen on ottanut parhaiten ohjelmaansa Suomen Rauhanturvaajaliitto. Se on jo muutaman vuoden ajan saanut liikkeelle 10 - 20 vaeltajaa. Määrä ja heidän tuomansa värikkyys ovat olleet merkittävä lisä tapahtuman ilmeeseen. Rauhanturvaajia tulee ensi vuonnakin, sen jo tiedän. Soittokunta Faitterit suorastaan tarjoutuu vuodesta toiseen mukaan. Se on meille järjestäjille iso ilo.
Reserviläisliitto innostui tänä vuonna markkinoimaan Salpalinjaan tutustumista jäsenistölleen. Hyvä työ ei vielä ehtinyt näkyä osanottajamäärissä. On syytä uskoa, että myös reserviläisiä nähdään ensi kesänä selvästi aiempaa enemmän.
Suomen Reserviupseeriliiton kanssa pääsimme viime talvena jo kosketuksiin, mutta merkittävää yhteistyön muotoa ei vielä saatu aikaiseksi. Uskon, että RUK:n käyneelle jäsenistölle Salpalinja on ainakin sanana jo tuttu. He upseerioppilaina eivät ole voineet olla törmäämättä maastoharjoituksissa linnoitteisiin. Toisaalta RUK:n opetusohjelmaan ei kuulu linnoitusvaikutteiden hankkiminen Salpalinjasta. Siksi Salpavaelluksesta saattaisi olla tilausta ja hyötyäkin reserviupseereille.
Puite ryhmätapaamisille
Kaiken kaikkiaan Salpavaellus on mitä sopivin erilaisten ryhmien kokoontumistilaisuudeksi. Puitteet ja ohjelma ovat valmiina. Patikoinnin, ruokailujen, saunomisen ja yöpymisen lomassa jää riittävästi aikaa muisteluksille. Yhdessäoloa on koko tapahtuma.
Kokosin itse kaksi vuotta sitten oman YK-komppaniani vuosikymmenten jälkeen vaellukselle. Liikkeelle sain yhdeksän miestä ja hauskaa oli. Siitä alkoi tiivistynyt yhteydenpito. Viime syksynä me risteilimme jo 18 miehen joukkona. Tapaamisen tarpeen kipinä syttyi Salpalinjassa.
Ja mikä parasta liikunnallisessa, johdetussa ja opastetussa tapahtumassa on se, että lopputulos on kaikin puolin siisti. Kapakkailtojen kaltaista ryminöintiä varten ei varmaan kenenkään kannata metsään mennä.
Erilaisiin tapahtumiin ryhmän kokoaminen onnistuu, jos asialle vihkiytyy innokas vetäjä. Kokemuksesta tiedän, että työtä se teettää, mutta onnistumisen ilo palkitsee vaivan. Ja Salpavaelluksen puolesta uskallan luvata, että kuka tahansa kokoaa ja tuo vaellukselle vähintään seitsemän hengen ryhmän, vetäjä pääsee ilmaiseksi.
Ensi kesän vaelluksen suunnittelu on täysin alkutekijöissään. Sen verran uskallan ennustaa, että reittejä on todennäköisesti kolme: päivän reitti, yhden yön reitti ja kahden yön ns. pitkäreitti. Sisältöteemat ja matkat jalostuvat syksyn aikana.
Tämä kaakonkulman reserviläisjärjestöjen järjestämä ja puolustusvoimien tukema vaellustapahtuma on valmis ja koeteltu paketti tutustua Salpalinjaan. Ajankohta on viikko jälkeen juhannuksen.
Tapahtuma sopii niin yksittäisille vaeltajille kuin ryhmillekin. Suurin yksittäinen ryhmä vaelluksella oli vuonna 1997, jolloin kansaneläkelaitos Kelan henkilökunta rynni korsuihin 170 hengen voimin. Siitäkin selvittiin kunnialla.
Maanpuolustusjärjestöistä toistaiseksi Salpavaelluksen on ottanut parhaiten ohjelmaansa Suomen Rauhanturvaajaliitto. Se on jo muutaman vuoden ajan saanut liikkeelle 10 - 20 vaeltajaa. Määrä ja heidän tuomansa värikkyys ovat olleet merkittävä lisä tapahtuman ilmeeseen. Rauhanturvaajia tulee ensi vuonnakin, sen jo tiedän. Soittokunta Faitterit suorastaan tarjoutuu vuodesta toiseen mukaan. Se on meille järjestäjille iso ilo.
Reserviläisliitto innostui tänä vuonna markkinoimaan Salpalinjaan tutustumista jäsenistölleen. Hyvä työ ei vielä ehtinyt näkyä osanottajamäärissä. On syytä uskoa, että myös reserviläisiä nähdään ensi kesänä selvästi aiempaa enemmän.
Suomen Reserviupseeriliiton kanssa pääsimme viime talvena jo kosketuksiin, mutta merkittävää yhteistyön muotoa ei vielä saatu aikaiseksi. Uskon, että RUK:n käyneelle jäsenistölle Salpalinja on ainakin sanana jo tuttu. He upseerioppilaina eivät ole voineet olla törmäämättä maastoharjoituksissa linnoitteisiin. Toisaalta RUK:n opetusohjelmaan ei kuulu linnoitusvaikutteiden hankkiminen Salpalinjasta. Siksi Salpavaelluksesta saattaisi olla tilausta ja hyötyäkin reserviupseereille.
Puite ryhmätapaamisille
Kaiken kaikkiaan Salpavaellus on mitä sopivin erilaisten ryhmien kokoontumistilaisuudeksi. Puitteet ja ohjelma ovat valmiina. Patikoinnin, ruokailujen, saunomisen ja yöpymisen lomassa jää riittävästi aikaa muisteluksille. Yhdessäoloa on koko tapahtuma.
Kokosin itse kaksi vuotta sitten oman YK-komppaniani vuosikymmenten jälkeen vaellukselle. Liikkeelle sain yhdeksän miestä ja hauskaa oli. Siitä alkoi tiivistynyt yhteydenpito. Viime syksynä me risteilimme jo 18 miehen joukkona. Tapaamisen tarpeen kipinä syttyi Salpalinjassa.
Ja mikä parasta liikunnallisessa, johdetussa ja opastetussa tapahtumassa on se, että lopputulos on kaikin puolin siisti. Kapakkailtojen kaltaista ryminöintiä varten ei varmaan kenenkään kannata metsään mennä.
Erilaisiin tapahtumiin ryhmän kokoaminen onnistuu, jos asialle vihkiytyy innokas vetäjä. Kokemuksesta tiedän, että työtä se teettää, mutta onnistumisen ilo palkitsee vaivan. Ja Salpavaelluksen puolesta uskallan luvata, että kuka tahansa kokoaa ja tuo vaellukselle vähintään seitsemän hengen ryhmän, vetäjä pääsee ilmaiseksi.
keskiviikko 14. heinäkuuta 2010
Luolia moneen käyttöön
Salpalinjan perussuoja on teräsbetonikorsu. Niiden rakentaminen oli välttämätöntä, mutta myös kallista. Halvempi vaihtoehto löytyi peruskalliosta. Se on louhia luolia. Salpa-asemassa on yhteensä 25 erikokoista luolaa. Näin kesähelteellä ne ovat suorastaan mukavan viileitä.
Kallion, johon luola louhittiin, tuli täyttää muutamia vaatimuksia. Paikan tuli sijaita hyvin lähellä pääasemaa. Louhittavan kallion tuli olla ehjää. Luolan kattoon piti jäädä ehjää kalliota yksi metri plus luolan leveys. Esimerkiksi jos luolatunnelin leveys oli vaikkapa kuusi metriä, päälle tuli jäädä ehjää kiveä seitsemän metrin paksuudelta. Näin saavutettiin suurin piirtein sama lujuus kuin teräsbetonikorsun 2,1 metrin betoni- / teräsvahvuudella.
Luola piti pystyä sijoittamaan kallioon siten, että viemäröinti oli helposti järjestettävissä alamaahan. Eli omien havaintojeni mukaan luolat ovat kalliokumpareissa ja jostakin kulmasta katsottuna aina yleisen maanpinnan tason yläpuolella.
Salpalinjan luolista suurin osa sijaitsee Virolahdella. Asialla lienee yhteyttä ruotsalaisiin vapaehtoisiin linnoittajiin, joilla oli kaivososaamista.
Louhinnassa käytettiin paineilmaporia. Vaakaporauksin mentiin eteenpäin poran pituuden verran, ammuttiin, poistettiin sepeli, taas porattiin jne. Mitä pitemmälle louhinta eteni, sen työläämpää oli kiviaineksen ulossaanti. Käytössä isoimmissa luolissa oli pikkuratoja, joita pitkin mies- tai hevospelissä louhetta kiskottiin vaunuissa ulos. Louhittu kallio turpoaa noin 1,6- kertaiseksi kiinteään kiveen verrattuna.
Kun onkalo oli valmis, sinne rakennettiin talo sisään. Lattia valettiin betonista. Talon ihanneratkaisu oli lapetiiliseinä ja betoniholvikatto. Tällainen löytyy valmiina vain Lappeenrannan Rutolasta. Suurin osa luolista jäi keskeneräiseksi. Muutamiin ehdittiin rakentaa tilapäisratkaisuna puutalo sisään, kuten esimerkiksi Virolahden Ravijoella ja Luumäen Suo-Anttilassa.
Talon rakentamisella luolaonkaloon haettiin tietenkin käyttömukavuutta. Lämmönlähteenä isommissa luolissa oli keskuslämmityskattila ja pienemmissä ehkä vain korsuliesi. Savut ja ilmastointiputket johdettiin isoissa luolissa ulos katon läpi louhitun ns. huoltokuilun kautta.
Salpa-aseman suurin luola on Luumäellä Lusikkovuoressa. Siinä on kolme sisäänmenoaukkoa ja betonilattiaa on noin 1200 neliömetriä. Se oli tarkoitettu 400 miehen majoitusluolaksi.
Luolien käyttätarkoituksesta on kylillä aikalaisten kertomina monia versioita. Todellisuudessa luolat olivat monikäyttöisiä. Ylempien johtoportaiden käskyllä ne voitiin ottaa majoitus- ja reservin lepotiloiksi, varastoiksi ja lääkintätarkoituksiin siis joukosidontapaikoiksi.
Yhtenä käyttömahdollisuutena on puhuttu kenttäsairaaloista, mutta taistelutilanteessa potilaiden kuljetus keskellä pääasemaa oleviin kenttäsairaalaluoliin olisi käytännössä ollut hyvin vaikeaa. Linnoitusteillä olisi tuolloin ollut varmasti paljon myös muuta liikennettä.
Muutamissa luolista oli tehty myös yhdistelmiä majoituksen ja aseistuksen osalta. Esimerkiksi Miehikkälän Härkämäen toisessa luolassa on päällä panssarintorjuntatykkipesäke ja luolan perällä kiviesteen suuntaan ampuva konekivääripesäke. Mainittakoon, että Miehikkälässä ei ole muita kuin Härkämäen kaksi luolaa. Korsumatkojen järjestämillä vaelluksilla tutustutaan niihin molempiin.
Ylämaalla on kaksi Salpa-aseman luolaa.
Kustannuksiltaan keskimääräinen noin sadan miehen luola maksoi noin puoli miljoonaa markkaa. Siis vain puolet teräsbetonikorsun hinnasta!
Salpa-aseman luolien tämän päivän käyttö rajoittuu pääosin lepakoiden talvehtimiseen. Siihen ne ovat sopivan tasalämpöisiä.
Luumäen Suo-Anttilan luolaan pääsee tutustumaan tilauksesta sopimalla asiasta maanomistajan kanssa. Luola on lukittu.
Salpapolun varteen osuvissa luolissa liikkuminen tapahtuu omalla vastuulla. Pakkanen ja jäätyvä vesi saattaa irrottaa talvena aikana kattorakenteesta vaarallisia kivenlohkareita. Salpa-asemaa kolutessa hyvä taskulamppu on aina välttämätön varuste.
Kallion, johon luola louhittiin, tuli täyttää muutamia vaatimuksia. Paikan tuli sijaita hyvin lähellä pääasemaa. Louhittavan kallion tuli olla ehjää. Luolan kattoon piti jäädä ehjää kalliota yksi metri plus luolan leveys. Esimerkiksi jos luolatunnelin leveys oli vaikkapa kuusi metriä, päälle tuli jäädä ehjää kiveä seitsemän metrin paksuudelta. Näin saavutettiin suurin piirtein sama lujuus kuin teräsbetonikorsun 2,1 metrin betoni- / teräsvahvuudella.
Luola piti pystyä sijoittamaan kallioon siten, että viemäröinti oli helposti järjestettävissä alamaahan. Eli omien havaintojeni mukaan luolat ovat kalliokumpareissa ja jostakin kulmasta katsottuna aina yleisen maanpinnan tason yläpuolella.
Salpalinjan luolista suurin osa sijaitsee Virolahdella. Asialla lienee yhteyttä ruotsalaisiin vapaehtoisiin linnoittajiin, joilla oli kaivososaamista.
Louhinnassa käytettiin paineilmaporia. Vaakaporauksin mentiin eteenpäin poran pituuden verran, ammuttiin, poistettiin sepeli, taas porattiin jne. Mitä pitemmälle louhinta eteni, sen työläämpää oli kiviaineksen ulossaanti. Käytössä isoimmissa luolissa oli pikkuratoja, joita pitkin mies- tai hevospelissä louhetta kiskottiin vaunuissa ulos. Louhittu kallio turpoaa noin 1,6- kertaiseksi kiinteään kiveen verrattuna.
Kun onkalo oli valmis, sinne rakennettiin talo sisään. Lattia valettiin betonista. Talon ihanneratkaisu oli lapetiiliseinä ja betoniholvikatto. Tällainen löytyy valmiina vain Lappeenrannan Rutolasta. Suurin osa luolista jäi keskeneräiseksi. Muutamiin ehdittiin rakentaa tilapäisratkaisuna puutalo sisään, kuten esimerkiksi Virolahden Ravijoella ja Luumäen Suo-Anttilassa.
Talon rakentamisella luolaonkaloon haettiin tietenkin käyttömukavuutta. Lämmönlähteenä isommissa luolissa oli keskuslämmityskattila ja pienemmissä ehkä vain korsuliesi. Savut ja ilmastointiputket johdettiin isoissa luolissa ulos katon läpi louhitun ns. huoltokuilun kautta.
Salpa-aseman suurin luola on Luumäellä Lusikkovuoressa. Siinä on kolme sisäänmenoaukkoa ja betonilattiaa on noin 1200 neliömetriä. Se oli tarkoitettu 400 miehen majoitusluolaksi.
Luolien käyttätarkoituksesta on kylillä aikalaisten kertomina monia versioita. Todellisuudessa luolat olivat monikäyttöisiä. Ylempien johtoportaiden käskyllä ne voitiin ottaa majoitus- ja reservin lepotiloiksi, varastoiksi ja lääkintätarkoituksiin siis joukosidontapaikoiksi.
Yhtenä käyttömahdollisuutena on puhuttu kenttäsairaaloista, mutta taistelutilanteessa potilaiden kuljetus keskellä pääasemaa oleviin kenttäsairaalaluoliin olisi käytännössä ollut hyvin vaikeaa. Linnoitusteillä olisi tuolloin ollut varmasti paljon myös muuta liikennettä.
Muutamissa luolista oli tehty myös yhdistelmiä majoituksen ja aseistuksen osalta. Esimerkiksi Miehikkälän Härkämäen toisessa luolassa on päällä panssarintorjuntatykkipesäke ja luolan perällä kiviesteen suuntaan ampuva konekivääripesäke. Mainittakoon, että Miehikkälässä ei ole muita kuin Härkämäen kaksi luolaa. Korsumatkojen järjestämillä vaelluksilla tutustutaan niihin molempiin.
Ylämaalla on kaksi Salpa-aseman luolaa.
Kustannuksiltaan keskimääräinen noin sadan miehen luola maksoi noin puoli miljoonaa markkaa. Siis vain puolet teräsbetonikorsun hinnasta!
Salpa-aseman luolien tämän päivän käyttö rajoittuu pääosin lepakoiden talvehtimiseen. Siihen ne ovat sopivan tasalämpöisiä.
Luumäen Suo-Anttilan luolaan pääsee tutustumaan tilauksesta sopimalla asiasta maanomistajan kanssa. Luola on lukittu.
Salpapolun varteen osuvissa luolissa liikkuminen tapahtuu omalla vastuulla. Pakkanen ja jäätyvä vesi saattaa irrottaa talvena aikana kattorakenteesta vaarallisia kivenlohkareita. Salpa-asemaa kolutessa hyvä taskulamppu on aina välttämätön varuste.
maanantai 5. heinäkuuta 2010
Ohi on ja uutta putkeen
Nenä on palanut ja raukea hyväolo vallitsee. 17. Salpavaellus on nyt osa vapaaehtoista kaakkoissuomalaista maapuolustustyöhistoriaa. Vaeltamassa oli 125 vaeltajaa, tuplasti edellisvuoden notkahdukseen verrattuna. Kokonaisihmismäärä tapahtuman päättäneessä maanpuolustusjuhlassa kesähelteessä lähenteli 300 henkeä.
Suunta on oikea. Nuo luvut innostavat tekijöitä jatkamaan. Ja siihen saatiin kannustusta monilta mukana olleilta, ei vähiten puolustusministeri Jyri Häkämieheltä.
Vaellus onnistui järjestäjien näkökulmasta kokonaisuutena suunnitellulla tavalla. Tapahtumaa oli pyörittämässä kaikkiaan noin 80 vapaaehtoista talkoolaista Luumäeltä, Miehikkälästä ja Virolahdelta.
Pieniä yllätyksiä ja hienosäädön tarpeita tuli tietenkin esiin. Jos ei olisi tullut, maailma olisi valmis. Virheet korjataan ja muutamat kokeiluluonteiset elementit jatkojalostetaan ensi kesäksi entistä toimivampaan muotoon.
Tämän blogin lukijamäärä on pikkuhiljaa noussut yli 700 eri kävijään. Kiitos siitä. Kun ette kaikki olleet kuulemassa vaellusjohtajan sijaisena käyttämääni vaellusjohtajan puheenvuoroa arvovaltaisessa maanpuolustusjuhlassa, laitan sen tähän. Miksi? Siksi, että yön yli nukuttuani olen yhä samaa mieltä.
Vaelluksen johtajan puheenvuoro
Arvoisat sotiemme veteraanit, herra ministeri, rauhanturvaajat, vaeltajat, hyvät naiset ja herrat!
Talvisodan päättymisestä ja Salpalinjan rakennustöiden aloittamisesta on kulunut 70 vuotta. Meillä on hyvä syy ja velvollisuus olla tässä.
Salpa-asema on osaltaan ollut vaikuttamassa muun muassa siihen, että me saamme tässä ja nyt viettää rennon isänmaallista maanpuolustusjuhlaa vapaassa Suomessa ja puhua suomenkieltä.
Retkenne eilen ja tänään on osaltanne kunnianosoitus niille naisille ja miehille, jotka viisaudellaan ja ahkeruudellaan olivat Salpa-asemaa rakentamassa. Toivon, että vaelluksella linnoituksen kautta Teille on välittynyt kuva ja ajatus siitä, että kaikki se hyvä joka ympärillämme on, ei ole itsestään selvyys. Sen eteen viime sotien aikaiset sukupolvet ovat tehneet suuren ja ihailtavan työn. Tämä retki on teiltä kiitos heille.
Toivon myös, että osaltanne voisitte viedä tätä viestiä eteenpäin ennen kaikkea nuorisollenne, jos niin ajattelette. Tämä sanoma on yksi meidän Salpavaelluksen järjestäjien pääpontimia. Kertoa ja näyttää, mitä täällä itärajalla viime sotien aikana kansakuntamme olemassaolon turvaamiseksi tehtiin. Tämä koskettaa koko Suomea ja meillä Luumäen, Miehikkälän ja Virolahden reserviläisillä ja alueen maanpuolustusväellä on tahto ja halu sekä etuoikeus tehdä tätä historiamme kerrontatyötä. Ja sen me teemme.
Ilman teitä vaeltajia, ei tästä viikonlopusta olisi tullut tapahtumaa. Myöskään ilman tämän tapahtuman kymmeniä ja kymmeniä järjestäjiä ja talkooihmisiä, mukaan lukien muonituksestamme huolehtineen martat, tätä juhlaa tässä ei vietettäisi. Minä kiitän sydämestäni teitä kaikkia, vaeltajat ja järjestäjät. Myös tämän juhlan esiintyjät ovat antaneet taitonsa puhtaasti maanpuolustushengessä käyttöönne.
Suomen Rauhanturvaajaliittoa, Faitterit-soittokuntaa, Kymenlaakson rauhanturvaajia ja teitä rauhanturvaajakollegat haluan kiittää yhteisestä vuorokaudestamme. Suomalaiset rauhanturvaajat, muun muassa juuri te, olette osaltanne olleet luomassa Suomelle statusta rauhanturvaamisen suurmaana, etten sanoisi supervaltana. Se on nostanut Suomen painoarvoa kansainvälisessä yhteisössä.
Me rauhanturvaajat, sotia ja sotatiloja nähneenä, jos ketkä, ymmärrämme sen siunauksen, jonka sotiemme veteraanien uhrimieli ja taistelu meille jälkipolville on luonut: - rauhan ja hyvinvoinnin.
Hyvät vaeltajat!
Vuoden päästä, viikko jälkeen juhannuksen vaellamme seuraavan kerran. Toivottavasti mahdollisimman moni teistä voisi olla mukana kenties jollakin toisella reitillä kuin nyt. Ja jos niin tunnette, kertokaa ystävillenne ja tutuillenne kokemuksista, ja jos suinkin tohditte, kehottakaa heitä osallistumaan ensi kesänä.
Niin kuin huomaatte, ensi vuoden vaelluksen markkinointi on alkanut!
Linnoitus on täyttänyt tehtävänsä parhaiten silloin, kun sitä ei ole tarvittu.
Ajakaa varovasti kotiin!
Suunta on oikea. Nuo luvut innostavat tekijöitä jatkamaan. Ja siihen saatiin kannustusta monilta mukana olleilta, ei vähiten puolustusministeri Jyri Häkämieheltä.
Vaellus onnistui järjestäjien näkökulmasta kokonaisuutena suunnitellulla tavalla. Tapahtumaa oli pyörittämässä kaikkiaan noin 80 vapaaehtoista talkoolaista Luumäeltä, Miehikkälästä ja Virolahdelta.
Pieniä yllätyksiä ja hienosäädön tarpeita tuli tietenkin esiin. Jos ei olisi tullut, maailma olisi valmis. Virheet korjataan ja muutamat kokeiluluonteiset elementit jatkojalostetaan ensi kesäksi entistä toimivampaan muotoon.
Tämän blogin lukijamäärä on pikkuhiljaa noussut yli 700 eri kävijään. Kiitos siitä. Kun ette kaikki olleet kuulemassa vaellusjohtajan sijaisena käyttämääni vaellusjohtajan puheenvuoroa arvovaltaisessa maanpuolustusjuhlassa, laitan sen tähän. Miksi? Siksi, että yön yli nukuttuani olen yhä samaa mieltä.
Vaelluksen johtajan puheenvuoro
Arvoisat sotiemme veteraanit, herra ministeri, rauhanturvaajat, vaeltajat, hyvät naiset ja herrat!
Talvisodan päättymisestä ja Salpalinjan rakennustöiden aloittamisesta on kulunut 70 vuotta. Meillä on hyvä syy ja velvollisuus olla tässä.
Salpa-asema on osaltaan ollut vaikuttamassa muun muassa siihen, että me saamme tässä ja nyt viettää rennon isänmaallista maanpuolustusjuhlaa vapaassa Suomessa ja puhua suomenkieltä.
Retkenne eilen ja tänään on osaltanne kunnianosoitus niille naisille ja miehille, jotka viisaudellaan ja ahkeruudellaan olivat Salpa-asemaa rakentamassa. Toivon, että vaelluksella linnoituksen kautta Teille on välittynyt kuva ja ajatus siitä, että kaikki se hyvä joka ympärillämme on, ei ole itsestään selvyys. Sen eteen viime sotien aikaiset sukupolvet ovat tehneet suuren ja ihailtavan työn. Tämä retki on teiltä kiitos heille.
Toivon myös, että osaltanne voisitte viedä tätä viestiä eteenpäin ennen kaikkea nuorisollenne, jos niin ajattelette. Tämä sanoma on yksi meidän Salpavaelluksen järjestäjien pääpontimia. Kertoa ja näyttää, mitä täällä itärajalla viime sotien aikana kansakuntamme olemassaolon turvaamiseksi tehtiin. Tämä koskettaa koko Suomea ja meillä Luumäen, Miehikkälän ja Virolahden reserviläisillä ja alueen maanpuolustusväellä on tahto ja halu sekä etuoikeus tehdä tätä historiamme kerrontatyötä. Ja sen me teemme.
Ilman teitä vaeltajia, ei tästä viikonlopusta olisi tullut tapahtumaa. Myöskään ilman tämän tapahtuman kymmeniä ja kymmeniä järjestäjiä ja talkooihmisiä, mukaan lukien muonituksestamme huolehtineen martat, tätä juhlaa tässä ei vietettäisi. Minä kiitän sydämestäni teitä kaikkia, vaeltajat ja järjestäjät. Myös tämän juhlan esiintyjät ovat antaneet taitonsa puhtaasti maanpuolustushengessä käyttöönne.
Suomen Rauhanturvaajaliittoa, Faitterit-soittokuntaa, Kymenlaakson rauhanturvaajia ja teitä rauhanturvaajakollegat haluan kiittää yhteisestä vuorokaudestamme. Suomalaiset rauhanturvaajat, muun muassa juuri te, olette osaltanne olleet luomassa Suomelle statusta rauhanturvaamisen suurmaana, etten sanoisi supervaltana. Se on nostanut Suomen painoarvoa kansainvälisessä yhteisössä.
Me rauhanturvaajat, sotia ja sotatiloja nähneenä, jos ketkä, ymmärrämme sen siunauksen, jonka sotiemme veteraanien uhrimieli ja taistelu meille jälkipolville on luonut: - rauhan ja hyvinvoinnin.
Hyvät vaeltajat!
Vuoden päästä, viikko jälkeen juhannuksen vaellamme seuraavan kerran. Toivottavasti mahdollisimman moni teistä voisi olla mukana kenties jollakin toisella reitillä kuin nyt. Ja jos niin tunnette, kertokaa ystävillenne ja tutuillenne kokemuksista, ja jos suinkin tohditte, kehottakaa heitä osallistumaan ensi kesänä.
Niin kuin huomaatte, ensi vuoden vaelluksen markkinointi on alkanut!
Linnoitus on täyttänyt tehtävänsä parhaiten silloin, kun sitä ei ole tarvittu.
Ajakaa varovasti kotiin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)