Salpa-asema hukkainvestointiko?

Salpa-aseman, Salpalinjan monipuolisen laitteiston ja rakenteen kertomisessa en ole päässyt juuri alkua pidemmälle. Ennen kuin jatkan yksityiskohtien selvittelyä, on paikallaan pohtia Salpalinjan merkitystä. Oliko työ turha, oliko se hukkainvestointi?

Jatkosodan alussa linnoituspataljoonat, karkeasti yksi per pitäjä, miehittävät Salpalinjan eteläosaa. Vahva linnoitus etelässä antoi ylipäällikkö Mannerheimille mahdollisuuden keskittää enemmän joukkoja Laatokan pohjoispuolitse itään hyökkäävään Karjalan armeijaan. Etelässä pärjättäisiin vähemmin joukoin vahvassa linnoituksessa.

Kun kenttäarmeijan eteneminen kohti itää Karjalan kannaksenkin suunnassa alkoi elokuussa 1941, linnoituspataljoonat seurasivat perässä pieninä osina eri joukoille alistettuina. Salpalinja jäi harvalukuisten "hermotoipilaskomppanioiden" hoitoon ja valvontaan.

Asemasodan aikana kaukana selustassa oleva Salpalinja muistui sotajohtajien mieleen lähinnä materiaalivarastona. Hamina-Taavetti linjasta, HT-linja, siirrettiin kesällä 1943 VT-asemaan Raivolaan 40 000 panssariestekiveä. Siis valmista kiviestettä purettiin ja siirrettiin 20 kilometrin matkalta! Tämä siksi, että Kannaksella ei ollut riittävästi louhintakelpoista kalliota.

Piikkilanka oli toinen merkittävä materiaali, jota Salpa-asemasta siirrettiin itälinjoille.

Salpalinja tuli uudelleen ajankohtaiseksi kesäkuussa 1944 puna-armeijan suurhyökkäyksen ja läpimurtojen alettua. Mannerheim antoi käskyn Salpalinjan taistelukuntoon saattamisesta esikäskynä 15.6 ja vahvisti sen 18.6. Kenttäarmeijan linnoitusjoukot keskitettiin Salpalinjalle.

Puna-armeijan valloitusretki kohti Helsinkiä tyssäsi taipuneeseen, käytännössä linnoittamattomaan ja kallioiseen VKT-asemaan. Sotiemme veteraanit taistelivat torjuntavoitot Tali-Ihantalassa, Viipurinlahdella, Vuosalmella, Nietjärvellä ja Ilomantsissa muutamia taistelupaikkoja mainittuna.

Varsinkin Karjalan kannaksen suunnassa Neuvostoliiton joukot olivat kovasti kuluneita. Jatkaakseen pysähtynyttä hyökkäystä kohti länttä on muun muassa Sampo Ahto arvellut, että Stalin olisi tarvinnut 200 000 - 300 000 täydennysmiestä ja tuhat tankkia.

Stalin joutui nyt miettimään kahta asiaa. Hän hyvin tiesi, että suomalaiset olivat välirauhan aikana rakentaneet itärajalleen lujaa linnoitusta. Sen murtaminen kuluttaisi entisestään puna-armeijaa. Samaan aikaan oli Keski-Euroopassa jo menossa tiukka kilpajuoksu Berliiniin. Ne joukot, jotka Stalin ohjaisi Suomen rintamalle, olisivat pois Saksan suunnalta.

Johtopäätöksenään Stalin päätti menestyä mieluimmin Keski-Euroopassa poliittisten pelimerkkien jaossa, kuin yrittää valloittaa Suomea. Neuvostoliitto alkoi siirtää joukkojaan Kannakselta Saksan rintamalle heinäkuun puolivälissä 1944.

Näin voidaan hyvällä syyllä päätellä, että veteraaniemme uhrautuvan ja maineikkaan taistelun lisäksi Salpa-asema oli todennäköisesti ollut osaltaan ja välillisesti vaikuttamassa Stalinin tilannearvioon. Taistelu Suomen rintamalla rauhoittui ja solmittiin rauha.

Salpalinjassa ei ammuttu yhtään vihamielistä laukausta. Linnoitus on täyttänyt tehtävänsä parhaiten silloin, kun sitä ei ole tarvittu!

Tämä blogi on kirjoitettu suomenkielellä, maamme toisella virallisella kielellä.