Salpalinjaa rakennettiin yhteiskunnan varoilla. Vaikka
kysymyksessä oli mitä tärkein ja salainen turvallisuuspoliittinen investointi
itärajalle, ymmärsi linnoitustyön johtaja, kenraaliluutnantti E F Hanell
myös sen läpinäkyvyyden merkityksen rahoittajan, kansan suuntaan. Taustalla oli
myös vanhojen Venäjän vallan aikaisten ”vallitustöiden” epäluulojen eläminen
kansan muistissa.
” Kansamme maanpuolustukseen ja erikoisesti rajojemme
linnoittamiseen avokätisesti myöntämät varat velvoittavat meitä jokaista
kohdaltamme säästäväisyyteen ja vastuullisuuteen rahavarojen käytössä. Uutta
valtavaa linnoitusjärjestelmää luotaessa en ole voinut enkä ole tahtonut sitoa
osastopäälliköiden, työryhmien päälliköiden ym käyttäjien käsiä yksityiskohtaisilla,
varojen käyttöoikeutta rajoittavilla ja
säännöstelevillä määräyksillä. Olen luottanut siihen, että kukin itse ymmärtää
yhteisen asiamme parhaiten hyötyvän väljempiä toimintamahdollisuuksia
tarjoavalla, mutta samalla yksityiseltä esimieheltä suurempaa henkilökohtaista
vastuuta vaativalla taloussysteemillä.
On kuitenkin merkkejä, jotka viittaavat siihen, ettei
tätä kaikkialla ole käsitetty. Tällaisina esimerkkeinä voidaan mainita
kalliitten ja linnoitustöiden tilapäisluonteen takia ylellisen hienojen
kansliakalustojen ja –tarpeiden, täytekynien ja radiokoneitten yms. hankkiminen
ja sekä autojen harkitsematon käyttö. Samoin kuin palkka- ja työsopimusasioihin
on suhtauduttava varovaisuudella, on myöskin moraaliselta ja psykologiselta
kannalta sekä linnoitustöiden maineen takia suhtauduttava erikoisen
tunnontarkasti ylempänä mainittuihin niin sanoakseni henkilökunnan mukavuutta
koskeviin menoihin.”
Näin Hanel kirjoittaa Linnoitustoimiston 16.1.1941
päivätyssä kiertokirjeessä, jonka aihe koskee linnoitustöitä varten luodun
järjestön sisäistä lujittamista ja oikean työhengen vaalimista.
Hän myöntää, että edellä kerrotuissa asioissa saadut säästöt
eivät ole suuruutensa puolesta verrattavissa esimerkiksi linnoittamisen kone-
ja rakennustarpeitten aiheuttamineen rahamenoihin.
”Mutta edellämainitut muodostavat vaikeasti
kontrolloitavan ja eräissä suhteissa erittäin arkaluontoisen menoerän.”
Kirjeensä alussa Hanell viittaa puolustuslaitoksen
alkuaikoina kohtaamiin ennakkoluuloihin ja arvosteluihin ennen kuin se pääsi
nauttimaan kansanarmeijan kaikkien suosion ja luottamuksen. Hän koki, että
samanlaiset vaikeudet ovat myös tilapäisluonteisella linnoitusorganisaatiolla
voitettavanaan. Ne Hanell näki peruna ”vallitustöiden” ajoilta, osaksi aiheellisina osaksi ennakkoluuloihin
perustuvina epäilyinä ja arvosteluina.
”Itsekkyys ja etuilu ovat vahingollisia; yhteisvastuu
s.o. kunkin yksityisen vastuuntunto kokonaisuudesta muodostakoon vankan pohjan
työllemme, jonka ihanteellinen puoli: ”rajojemme turvaaminen linnoituslaitteilla”
ei saa koskaan häipyä silmiemme edestä.”
Kirjeessään Hanell tähdentää myös asioiden nopeaa ja
viivyttelemätöntä hoitamista.
”Aika on linnoittamistöissä ratkaiseva tekijä. Tehtävää,
mikä hyvällä tahdolla voidaan suorittaa viivyttelemättä tänään, ei ole
lykättävä huomiseen, jolloin se mahdollisesti unohtuu tai myöhästyy.”
Edellä mainittuihin Hanellin esille ottamiin asioihin ei
tämän blogin kirjoittajalla ole mitään lisättävää tai huomautettavaa. Viisasta,
yhä kantavaa puhetta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti