Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Reino Arimon muistiinpanoja sotien jälkeen, osa 2

Linnoittamiskoulutus oli todettu sotien aikana niin päällystön kuin miehistönkin osalta hyvin puutteelliseksi. Samalla havaittiin, että kaikkien joukkojen ja aselajien piti pystyä tekemään tarvitsemansa linnoitustyöt. Pioneeriaselajin tehtävänä oli huolehtia linnoittamisen teknillisestä kehittämisestä ja alan tiedon jakamisesta joukoille.

Osana tuota sodan jälkeistä linnoittamiskoulutusta oli Salpalinjan rakenteiden ottaminen koulutus- ja harjoituskäyttöön. Tällaisia paikkoja oli kolme, Luumäellä Kivijärveltä etelään, Virolahden Ravijoella ja Hankoniemellä Harparskog-linjalla.

Kivijärvestä etelään kunnostettiin Reino Arimon muistin mukaan kymmenkunta korsua. Ne varustettiin kaikilla laitteilla. Niihin asennettiin takaisin hellat, ilmanvaihto ja kaikki jalustat. Korsuja jopa sähköistettiin helpottamaan niissä asumista. Ravijoella koulutuskorsut valittiin vanhan maantien (nyk. museotie) läheisyydestä.

Arimon mukaan ainakin joinakin ”alkuvuosina” (vuodet eivät käy paperista selville) joukot pitivät Salpalinjassa muutaman päivien harjoituksia, joista saatiin tuntumaa taistelusta linnoitetussa asemassa.

Myös eri sotakoulut käyttivät Salpalinjaa hyödyksi tutustumalla niihin ja pitämällä maastoharjoituksia niihin tukeutuen.

Suora sitaatti Arimon muistiinpanoista:

”Olin oppaana muutamilla Kadettikoulun retkillä, jotka tapahtuiovat pyörämarsseina Ravijoelta Luumäelle; niihin kuului aina majoittuminen korsuihin. Sotakorkeakoulun kesäharjoitusten yhteyteen järjestettyihin tutustumisiin Salpa-asemaan osallistuin myös ainakin pari kertaa.”

Sodan päätyttyä Salpa-asema oli taisteluvalmiina. Aseet ja kalusteet olivat paikoillaan. Kenttäarmeijan kotiuttamisen ohella myös Salpalinja piti riisua aseista ja saattaa rauhan tilaan. Työn aloitti Päämajan Linnoitustoimisto ja sitä jatkoi Maalinnoitusten hoitotoimisto.

Korsujen kalusto, hellat, suodattimet, vesisäiliöt ja ylipäätään kaikki irtisaatava ja tietysti aseet irrotettiin ja kuljetettiin puolustusvoimien varikoihin. Muu materiaali, lähinnä korsujen sekä taistelu- ja yhdyshautojen puutavara kelpasi vähintään polttopuuksi. Myös piikkilanka kävi siviilimarkkinoilla kaupaksi.

Arimon muistiinpanojen mukaan korsujen ulkopuolella olevat panssarivaunujen tornit (teräspesäkkeet) myytiin romuksi. Ehkä niin, mutta iso osa niistä löytyy maastosta edelleen. Valuteräksestä tehdyt ja varsinkin puujalustoille asennetut konekiväärikuvut sekä linnoitustoimiston varastoissa olleet kuvut lienee Arimon mukaan toimitettu varikoille.

Noista konekiväärikuvuista tämän kirjoittajalla on tieto, että niitä oli jonkinlainen määrä varastoitu ainakin Kyminlinnaan vielä 1970-luvun puolella. Niistä osa oli määrä kaivaa asemiin sinne ja osa viedä rannikkolinnakkeille, mutta näin ei käynyt. Nyt irrallisia kk-kupuja on nähtävillä ainakin Virolahden ja Miehikkälän Salpalinja-museoilla.

Sodan jälkeen riisuttujen korsujen kunnossapidon tavoitteena oli pitää korsut kunnossa niin, että ne eivät ainakaan turmeltuisi. Viemäreiden ja salaojien aukipito oli tärkeää. Samoin kuin ruostuvien metalliosien puhdistaminen, uudelleen maalaaminen ja rasvaaminen.

Luolista Arimo kertoo, että niiden sisään rakennetut puuosat purettiin, koska ne olisivat lahonneet joka tapauksessa muutamassa vuodessa.

Linnoituslaitteet, korsut ja luolat, lukittiin. Ja niin kuin Arimo kirjoittaa: ” … jotta sivulliset eivät pääsisi niihin pahantekoon, mutta monin paikoin lukot rikottiin, ehkä useinkin enemmän uteliaisuudesta kuin pahanteon vuoksi.”

Korsujen kunnossapidosta Arimo toteaa, että aluksi (tarkoittanee 1950-luvun alkua) niihin käytettiin siviilityövoimaa, mutta rahan puutteen takia jouduttiin ennen pitkään käyttämään varusmiehiä.

”Yleensä alkukesästä irrotettiin 3. Divisioonan joukoista (Kouvola, blogin kirj lisäys) pieni komennuskunta, joka sitten sotilasmestari Taivalmaan ja kersantti Aallonpään johdolla kulki pitkin linjaa ja suoritti tarvittavat kunnostustyöt.”


Näin siis Arimon muistiinpanoissa. Tiedossahan on, että ainakin 1960-luvulla korsujen kunnossapitoon Kouvolassa palkattiin kesätöihin lukio-ikäisiä koululaisia, ”kapiaisten kakaroita”, niin kuin he itseään nimittivät.

1 kommentti:

Matti Kyöstilä kirjoitti...

Ainakin 1965 syksyllä oli Kyminlinnan ammusvaraston viereisessä varastossa muutamia konekiväärikupuja.