Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Salpalinjasta ”kasvatuslaitos”?

Viime päivien keskustelu ”kullannuppujen”  käsiohjauksesta kuriin ja järjestykseen herättää kahdenlaisia ajatuksia. Ensiksikin on pöyristyttävää, että ihan luonnollinen ja järkeenkäypä toiminta aiheuttaa opettajalle potkut! Toisekseen on hienoa, että keskustelupalstat ja adressit ovat saaneet myös toisinajattelijat sankoin joukoin liikkeelle: nuorison hyysääminen on mennyt liian pitkälle.

Nuorisosta tulee aikuisia. Kuvitelkaapa, että Suomessa parinkymmenen vuoden päästä olisi reilut viisi miljoonaa toisiaan haistattavaa ihmistä. Ja ne harvat, jotka vastuullisesti yrittävät jotain tehdä, ovat enemmistön terrorin alla kytättävänä pienimmästäkin virheestä.

Ei hyvät ihmiset, tätäkö varten Salpalinja rakennettiin, tätäkö vartenko sotimme veteraanit ja sankarivainajamme taistelivat? Ei varmasti!

Totta kai enemmistö suomalaisista koululaisista ja nuorista ovat ihan kunnollista väkeä. Ei epäilystäkään. Mutta heidänkin ajatusmaailmansa menee sekaisin, kun vähemmistö saa mellastaa ilman todellisia rajoituksia ja terrorisoida niiden vastuullisten nuorten työn, jotka haluavat koulussa valmistautua elämään.

On moneen kertaan Salpalinjassa vierailleiden ihmisten kanssa ollut puhetta, että koululaitoksemme opetussuunnitelmaan jollakin tasolla, vähintään kerran opiskeluaikana, pitäisi kuulua perehtyminen Salpa-asemaan. Lappeenrannassa ollaan pisimmällä. Siellä on valmis opetuspakettikin valmiina viime keväältä. Ei kun toimeksi.

Linnoituspaikkakunnilla Salpalinjan sisällyttäminen mihin tahansa aineeseen pitäisi olla vain järjestely- ja tahtokysymys. Muualla linnoitukseen perehtyminen vaatii sitten jo luokkaretkeä. On ymmärrettävää, että lapset haluavat ja opettajille on helpompi järjestää luokkaretki Linnanmäelle, Tykkimäkeen tai Särkänniemeen, kuin lähteä retkelle Salpalinjaan. Jälleen on halusta kysymys.

Joku voi sanoa, että halu ei riitä, tarvitaan myös rahaa.

Ei kai hyvipuistoihinkaan matkustaminen ja siellä pyöriminen ilmaista ole. Samalla rahalla voitaisiin tutustua olemassa olevilla hyvinkin korkeatasoisilla Salpalinja-kohteilla turvallisesti ja hallitusti, niin Suomen lähihistoriaan, sotahistoriaan, rakentamishistoriaan, luonnonhistoriaan (sellainenkin aine ennen oli ainakin oppikoulussa jakautuen eläinoppiin ja kasvioppiin) lepakoineen, liikuntaan, eikä vähiten asennekasvatukseen ym. Vain mielikuvitus on rajana Salpalinjan mukauttamisessa mihin tahansa oppiaineeseen.

On selvää, että laajassa mitassa nykyluokkaretkikäytännön muuttaminen vaatii valtakunnantason ohjausta. Ja se tarvii vaikuttamista, lobbaamista –nykytermillä ilmaistuna. Sitä edistäisi silmäätekevien vaikuttajien käyttäminen, tutustuttaminen Salpalinjaan. Kun päättäjät oivaltavat mitä myönteisiä vaikutuksia luokkaretkien uussuuntaamisella olisi, he ilman muuta ryhtyvät myös asian vaatimiin toimenpiteisiin. No, toiveajattelukin on ajattelua.

Pää on itse asiassa avattu jo toukokuussa 1997. Silloin nimittäin Jaalan Reserviupseeri- ja Reservinaliupseeriyhdistykset päättivät kustantaa Jaalan peruskoulun olikohan kuudes- vai seitsemäsluokkalaiset luokkaretkelle Salpalinjaan. Minä sen järjestin ja opastin. Harjusta Virolahdelta aloitimme ja päädyimme Luumäen Askolaan.

Linja-autoretkestä tuli pitkä päivä. Kohteita ja asiaa oli paljon, mutta hämmästyttävän hyvin oppilaat ja heidän huoltajansa jaksoivat olla mukana. Marinaa ja väsymystä ei ainakaan ulospäin näytetty. Enkä usko, että se kaikki johtui kenties pelottavan näköisestä habituksestani ja opastuksestani. Retki olisi voinut olla lyhyempikin, mutta maksajat halusivat tavaraa koko rahan edestä. Palaute retkestä oli kaikin puolin hyvä.

Jotain tuon tapaista lakisääteistä toimintaa nuorisolle pitäisi keksiä enemmänkin, jotta keskisormen näyttämisen sijaan he saisivat elämäänsä muutakin sisältöä.

En malta olla vielä muistelematta yhtä eräopaskurssikaverini pikku vaellukselle tuomaa tarkkailuluokkaa. Oppilailla tuntui olevan retken alussa energiaa jos johonkin möykkäämiseen, mutta kun otin heidät hoteisiini, he alkoivatkin hiljaa keskittyä sanomaani ja siihen mitä heille esittelin. Jopa vaimoni leipomat pullat Härkämäen pakkikahveilla saivat oppilailta harvinaiset ja ihan vilpittömät kehut. Tarkkiksen oppilaista paljastui ihan järkeviä nuoria.

Tyylillä saattaa olla väliä!

4 kommenttia:

kari kettu kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu!

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti kouluilla riittää myös rahaa retkiin. Hiljaittain lappeenrantalaisen koulun opettaja kertoi paikallislehdessä, että säästösyistä ei tehdä enää retkiä bussilla vaan kävellen ja pyöräillen, jolloin jo oman kunnan kohteet saattavat olla liian kaukana.

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin hyvä kirjoitus, kunhan vaan saadaan ne opettajat kiinnostumaan asiasta, niin eiköhän myös oppilaat lähde mieluummin ulkoilemaan kuin istuvat lämpimänä toukokuun päivänä luokassa.

Terho Ahonen Miehikkälä kirjoitti...

Kiitos palautteesta. Käytännön järjestelyihin, joista raha on varmasti yksi, löytyy vastaus viisaudesta: jos on ongelma, on ratkaisu!

Olen ymmärtänyt, että varmasti kiivastahtisessa koulutyöskentelyssä kaikesta suunnittelusta huolimatta niitä luppopäiviä, mitä tehtäisiin päiviä, jää väkisinkin lukuvuoden lopulle. Niitä voisi yhden vähentää ottamalla Salpalinjan ohjelmaan. Sen symboloimalla "läpi harmaan kiven" tahdonvoimalla voisivat nuoretkin päästä elämässään eteenpäin.