Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Miehikkälän keskitysleiri, osa 2

Keskitysleirin paikaksi oli siis valittu Salpalinja-työmaan tyhjilleen jääneet parakkikylät Miehikkälän koillisosassa. Parakkikylät sijaitsivat muutaman kilometrin päässä toisistaan.

Leirialueita ei ollut aidattu ja niitä vartioitiin vain öisin. Leirin ulkopuolella vangit liikkuivat joko lupalapun turvin tai vartijan saattamana. Kurinpidollisia ongelmia ei ollut. Puhutaan vain yhdestä karkauksesta hevosmatkalla lääkäriin, jolloin naisvanki haavoitti puukolla saattajaansa. Vanki saatiin kiinni.

Vankileirin väki oli siis naisia, lapsia ja vanhuksia. Heidän työpanoksestaan vajaa puolet käytettiin leirin oman toiminnan pyörittämiseen ja reilu puolet yksityisille. Eli vangit työskentelivät lähialueen taloissa maa- ja metsätöissä. Ja se oli varsin haluttua, sillä taloissa vangit useimmiten pääsivät talonväen pöytään, jossa ruoka oli parempaa kuin leirissä. Jos ja kun matka työkohteeseen oli pitkä, vangit asuivat arkipäivät talossa ja viikonlopuksi talonväki kyyditsi heidät leiriin.

Inkeriläiset olivat toivottua työvoimaa jo kielensäkin vuoksi. Vuoden 1942 alussa suomensukuiset vangit, pääosin siis inkeriläisiä, vapautettiin leiriltä ja siirrettiin maataloustöihin ympäri Suomea. Työluvan ukaasina oli, että se voitiin peruuttaa ja sen haltija palauttaa leiriin.

Mustanlammen leiristä muutama kilometri etelään Muhikossa oli haminalaisen Aladinin suvun omistaman ison metsäpalstan metsänvartijan talo. Talon pellosta, Karjunveräjänniitystä, kaksi hehtaaria osoitettiin leiriläisten ”ryytimaaksi”, kasvimaaksi. Siinä leiriläiset kasvattivat juureksia ja vihanneksia ja varmasti myös kaalia ja niinpä paikasta puhuttiin myös ”Ryssien kaalimaana”.

Leiriruoan jatkeeksi vangit keräsivät laajoista metsistä luonnollisesti myös marjoja ja sieniä. Suomessa oli sodan aikana elintarvikepula ja se on varmasti näkynyt myös keskitysleirin muonituksessa.

Keskitysleirin oloissa, varsinkin kun vangeissa oli paljon vanhuksia, kuolema oli osa elämää joko sairastumisten tai ikääntymisen myötä. Leirillä kuoli kaikkiaan 158 vankia. Heistä 142 on haudattu Syvä-Valkjärven koillispuolelle Ylämaalle Hostikan kylän lähistölle (nyk Lappeenrantaa) kahteen paikkaan. Haudat, joista toisessa on 78 ja toisessa 64 vainajaa, sijaitsevat noin puolen kilometrin päässä toisistaan.

Merkille pantavaa molemmissa hautausmaissa on se, että niitä kumpaakin vartioi aivan muutaman kymmenen metrin päässä Salpalinjan järeä teräsbetonikorsu. Eli haudat ovat keskellä Salpa-asemaa ja jos linjassa olisi taisteltu, olisi hautarauha rikkoutunut. Ehkä käytännön syy hautapaikkojen valintaan oli logistinen; linnoitustyömaalla oli hyvä tieverkko.

Näitä keskitysleirin hautoja Virolahden nimismiespiiri (johon Ylämaa tuolloin kuului) hoiti 1970-luvulle saakka. Hautausmaan ympärillä oli punaiseksi maalattu puinen aita ja hautojen päällä valkoiset ristit. Nykyisin jäljellä on molemmissa enää betonista valettu paasi, joissa venäjän kielellä lukee ”Tässä lepää 78 (tai 64) Neuvostoliiton kansalaista (tai tarkempi käännös viittaa venäjää taitavien mukaan sotilaisiin, mutta heitä vainajat eivät olleet)”. Aina silloin tällöin hautausmaiden muistopaasille ilmestyy tuoreita kukkia.

Miehikkälän keskitysleiri evakuoitiin Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua sotatoimien uhkaamana juhannuksen 1944 jälkeen Hangon lähelle Täcktomiin. Syyskuussa jäljellä olevat 1430 leiriläistä siirrettiin vielä Perniön kirkonkylän lähelle Kankkonummen entiselle tykistöleirille. Leiriläiset palautettiin Neuvostoliittoon loka-marraskuussa 1944.

Miehikkälässä sijainnut keskitysleiri ei siis sisällä lainkaan niitä elementtejä, joita sana tuhoamisleirineen muualta maailmasta helposti mieleen tuo. Keskitysleiri oli paikka johon sinne tarkoitetut ihmiset keskitettiin. Miehikkälän osalta tämäkin on vähän huono selitys, sillä kuten mainittu leiri oli hajautettu 7-9 eri parakkikylään. Yhtenä kuvaajana alueen laajuudesta voidaan todeta leirin puhelinlinjaa olleen 12 kilometriä.

Tuolla alla Kari Kosela kommentoi isoisästään Muhikon metsänvartijana. Panen tähän pienen otteen 16.12.1984 julkaistusta sivun jutustani Etelä-Saimaassa vahvistamaan kommenttia. Klikkaa leikettä isommaksi. TA

7 kommenttia:

Terho Ahonen Miehikkälä kirjoitti...

Kiitos Elina Lyijyselle hautapaasien tekstin tarkennuksesta.

Pekka Kälviäinen kirjoitti...

Löysin venäläisen nettisivun, jossa on listattuna Miehikkälässä kuolleita. Joukossa on Katri Kälviäinen Valkeasaaresta. Olen tutkiskellut Kälviäisen sukua Säkkijärven kirkonkirjoista. Sain isäni veljeltä vihjeen, että Kälviäisiä on myös Venäjällä, siksi olen ruvennut etsimään heitä.

http://poxoronka.ru/forum?func=view&id=700&catid=22

Terho Ahonen Miehikkälä kirjoitti...

Kas vain. Olet mitä ilmeisimmin jäljillä. Antti Laine työskentelee kaiketi vielä tutkijana Joensuun yliopistossa. Minusta hän olisi oikea henkilö lisätietojen osalta. Yleensähän kylissä on samoja sukuja paljonkin, samoja sukunimiä, vaikka eivät välttämättä ole suoraan sukua tai sitten ovat. Mielenkiintoista. Kerros jos jotain selviää. Minä en tiedä asiasta enempää, mitä näissä blogeissa kirjoitin.

aroinone kirjoitti...

Pekka Kälviäinen: tuo venäläisen kotisivun lista on mitä ilmeisemmin peräisin Kansallisarkiston Suomi, sotavangit ja ihmisluovutukset -projektisivuilta ja sieltä saat vielä enemmän tietoja kun klikkaat nim,en päältä linkkiä.

otto kirjoitti...

Terve,

Sotavangeista löytyy juttu myös meikäläisen blogista: http://otonkirja.blogspot.com/search/label/sotavangit

-otto

Anonyymi kirjoitti...

[url=http://vtyupdr.com]YgvMLyKu[/url] , JKTQnWSU , http://pyfnknfrtw.com

Kari Kosela kirjoitti...

Tuossa Aladinin omistamassa metsänvartijan talossa asui isoisäni Franz Albert Johan Bayer.
Hän tuli aikoinaan Suomeen töihin Kalliokosken lasitehtaalle.

T: Kari Kosela Uusikylä