Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

maanantai 27. marraskuuta 2017

Lehdistötiedote dokumentista

Eilen aamupäivällä lähti tämä tiedote kohtalaisen laajalla jakelulla (79 sp-osoitteeseen) ympäri eteläistä ja itäistä Suomea. Pääpaino oli valtakunnallisilla julkaisuilla, itäisen Suomen maakunta- ja paikallislehdillä sekä tietysti koko maan maanpuolustuslehdillä aina piirilehtiä myöten. Reserviläisliitto tarttui ensimmäisenä blogistin havaintojen perusteella aiheeseen 27.11. iltapäivällä! TA  Klikkaa kuvaa, saat sen suuremmaksi.



Lehdistötiedote                                               Lappeenranta 26.11.2017

Elokuva Salpalinjasta valmistunut
SuomenSalpa – dokumentti maanpuolustustahdosta

Salpalinjasta on valmistunut puolentoista tunnin dokumenttielokuva. Se kertoo viime sotien aikaisen Suomen itärajan puolustuslinnoituksen tarinan ensimmäisestä lapionpistosta nykypäivään. SuomenSalpa – dokumentti maanpuolustustahdosta -elokuvan ensiesitys oli sunnuntaina 26.11.2017. Lappeenrannassa.

Osana Suomen itsenäisyyden 100-juhlavuoden ohjelmaan kuuluvan dokumentin on tuottanut storyTv films Oy Lappeenrannasta tuottaja Juha Huttusen johdolla.

Elokuvan ensiesityspäivänä 78 vuotta sitten Neuvostoliitto ampui Mainilan laukaukset. Ne antoivat NL:lle tekaistun syyn aloittaa talvisota. Yhdeksän päivää talvisodan rauhasta ylipäällikkö C.G.E. Mannerheim teki yhden miehen päätöksen myöhemmin Suomen Salpa –nimen saaneen itärajan linnoituksen rakentamisesta. Työmaa oli aikansa suurin Suomessa.

Salpalinjassa ei koskaan taisteltu. Se täytti olemassaolollaan tehtävänsä ja osaltaan vaikutti nykyiseen rauhantilaan Suomessa.

- Siinä on riittävä syy ja motivaatio tehdä vielä suurimmalle osalle suomalaisia tuntemattomasta Salpalinjasta uusi dokumenttielokuva, tuottaja Juha Huttunen perustelee.

Edellinen dokumentti Salpalinjasta TV2:n tuottamana on vuodelta 1990, kesto 48 minuuuttia.

Sotiemme veteraaneja ja linnoittajaveteraaneja ei ole kauan jäljellä. Itsenäisen Suomen juhlavuosi oli sopiva viime tipan hetki tehdä heidän kunniakseen elokuva. Se on myös nimensä mukaisesti tarina suomalaisesta maanpuolustustahdosta ja mitä se sai aikaan.

- Haluamme, että nekin suomalaiset, jotka eivät Salpalinjaa vielä tunne, pääsevät siihen dokumentin avulla helposti tutustumaan. Samalla elokuva viestittää näkijöilleen sen tuskan ja vaivan, mitä linnoitustyöt osana Suomen selviytymistarinaa sodan vuosista kertovat.

- Veteraanien työ ja maanpuolustustahto ovat nykyisen länsimaisen hyvinvointimme perusta. Sen me nykypolven kiitoksena veteraaneillemme haluamme tämän elokuvan kautta välittää. Samalla kerromme nuorisollemme, että maanpuolustustahdolla on merkitystä, Huttunen sanoo.
Sota-ajasta nykypäivään
SuomenSalpa –elokuva jakautuu kolmeen aikajaksoon. Ensimmäisessä käsitellään linnoituksen suunnittelua ja rakentamista välirauhan ja jatkosodan aikana. Ääneen ja kuviin pääsevät linnoittajaveteraanit, jotka itse ovat olleet itärajamme monumenttia rakentamassa. Heitä onneksi vielä löytyi haastateltavaksi.

Dokumentin toisessa osassa käydään läpi hyvin vähän käsiteltyä ja arkaluontoistakin kylmän sodan aikaa. Miten Salpalinjaa pidettiin kunnossa, miten sitä varauduttiin käyttämään ja mitä merkitystä sillä Suomelle oli?

Elokuvan loppuosassa dokumentti kertoo, millä tavalla Salpalinjan perintöä vaalitaan nyt ja miten sitä siirretään tuleville sukupolville. Kun 1980-luvulla Salpalinjan esittelykohteita itärajalla oli vasta vain muutama, on niitä nyt moninkertainen määrä. Se kertoo ja heijastaa nykysukupolvien kunnioitusta linnoitusta ja sen tekijöitä, ylipäätään viime sotien maanpuolustustyötä kohtaan.
Parhaalla tiedolla
Elokuvan on käsikirjoittanut, editoinut ja ohjannut tuottaja Juha Huttunen. Dokumentin kuvitus tukeutuu aikalaisvalokuviin, näyteltyihin jaksoihin, Salpalinjan rakenteiden kuvauksiin tässä ajassa, ja tietysti haastatteluihin Salpalinja-toimijoiden eri näkökulmista.

Kuvaajina ovat olleet tuottaja Huttusen lisäksi ammattilaiset Ismo Korhonen, Markus Lehteinen ja Pekka Koli. Elokuvan musiikin on säveltänyt Jyri Hjerppe Lappeenrannasta. Dokumentin Salpalinja-yleisasiantuntija ja opas on Terho Ahonen Miehikkälästä. Valokuvien lisäksi hänen kädenjälkensä näkyy selostus- ja käsikirjoitusteksteissä sekä tiedotteissa.

Elokuvaan on saatu painavaa asiantuntijanäkemystä. Haastateltavina ovat muiden muassa puolustusvoimain komentaja kylmän sodan vuosilta kenraali Jaakko Valtanen, Salpalinjan sotilaalliseen merkitykseen perehtynyt kenraaliluutnantti evp Heikki Koskelo ja sotahistorioitsija, eversti evp Sampo Ahto.

Tohtorin väitöskirjaa Salpalinjasta tai siihen liittyen kukin tahoillaan valmistelevat tutkijat Virpi Launonen, John Lagerstedt ja Otto Aura ovat myös elokuvassa mukana.

Elokuvan tuotanto alkoi lokakuun alussa 2016. Elokuvan teatteriversion kesto on 90 minuuttia. Tuotanto on perustunut vapaaehtoiseen maanpuolustus- ja talkootyöhön, saatuun tuotantotukeen ja myös oletukseen jakelutulosta.

Uuden dokumenttielokuvan levityksestä elokuvateattereihin neuvottelut ovat käynnissä. Myös paikallisiin näytöksiin Salpalinjan vaikutusalueen kunnissa ja kaupungeissa on osoitettu hyvää kiinnostusta; Savukosken, Sallan ja Kuusamon esitykset on jo sovittu joulukuun alkuun. Elokuvaa tarjotaan luonnollisesti myös televisiokanaville.

Lisätietoja:
Juha Huttunen                                                                                    Terho Ahonen
Tuottaja, storyTV films Oy                                                                Tiedottaja, Salpalinja-asiantuntija
juha.huttunen@videoflow.com                                                           terho.ahonen@haminetti.net
0400 650 252                                                                                 040 504 0293

Salpalinjasta lyhyesti ja kuvia:   http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2016/01/salpalinja-lyhyesti-ja-valokuvia.html

Ei kommentteja: