Maaliskuun 31. päivänä 2014 julkaisemani blogi
”Yhdyskuntarakentaminen ja Salpalinja” sai lappeenrantalaisen
Salpalinja-aktiivi Juha Huttusen kyselemään Lappeenrannan kaupungilta,
miten se ottaa muinaismuistot kaavoituksessa huomioon.
Nyt Juha on saanut Lappeenrannan palautepalvelulta
anonyymin, nimettömän vastauksen. Hän antoi vastauksen käyttööni. Minusta on
selvää, että en ala toispaikkakuntalaisena retostelemaan asioita, joiden
yksityiskohtia en tunne. Julkaisen vastauksen sellaisenaan arvoisieni
lukijoiden tulkittavaksi ja kenties kommentoitavaksi. Alla oleva vastaus lienee
hyvä ja käypä esimerkki siitä, miten asia kunnallisessa byrokratiassa hoituu,
ja rohkenisinko sanoa "hukutetaan" tekstiin. Hyvä, että kaupunki
vastasi! Sitä arvostan.
Vastaus palautteeseesi:
Blogissa esitetyssä valokuvassa näkyy näkymä Mustolan kiertoliittymän
vierestä kohti tulevaa Ikean ja Ikanon tonttia. Kuvassa näkyvät kivet on
siirretty ja sijoitettu ko. paikkaan jo aikaisemmassa vaiheessa. Eli siis jo
Mustolan eritasoliittymän ja kiertoliittymän rakentamisen yhteydessä.
Reissumiehenkadun asemakaavan suunnittelualueen kaakkoiskulmassa sijaitsee
muinaismuistorekisteriin inventoitu muu kulttuuriperintökohde:
puolustusvarustukset, panssariesteet (Tirilä). Kohde on osa Salpalinjaan
kuuluvaa puolustusketjua, jonka rakentaminen aloitettiin 1940. Salpalinja on
yksi merkittävimmistä II maailmansodan aikana rakennetuista
linnoitusketjuista. Suunnittelualueen pohjoisosassa on kenttälinnoitettuja,
maahan kaivettuja taisteluhaudan pätkiä (juoksuhautoja) ja asemia sekä
Mustolanlammen länsipuolella, tien kummallakin puolella on ollut
panssarivaunun kiviestettä. Nelirivistä kiviestettä on ollut tien
itäpuolella 15 m ja länsipuolella 5 m, mutta Vt 13 Mustolan eritasoliittymän
rakentamisen yhteydessä panssarikiviesteet on jouduttu siirtämään.
Alueella olevat Salpalinjan rakenteet ovat muinaisjäännöksiksi luettavia
moderneja puolustusvarustuksia. Niiden rauhoitusluokka on 2. Museovirasto on
Mustolan eritasoliittymän rakentamisen yhteydessä todennut, että kohde ei
ole niin merkittävä, että se täytyisi ehdottomasti säilyttää. Lausunnon
mukaan kivien siirtäminen muualle (panssarikiviesteenä) ei ole kannattava
ratkaisu, mutta Museovirasto kuitenkin suhtautuu suopeasti ajatukseen kivien
käyttämisestä hyvin suunnitelluissa muistomerkkihankkeissa. Lausunnon mukaan
estekivet on otettava talteen ja niiden sijoituspaikasta on ilmoitettava
Museovirastolle. Muinaismuistokohteeseen kuuluu myös Tirilän eteläpuolella,
Huotarintien varressa on n. 200 metrin matkalla nelirivistä panssarivaunun
kiviestettä. Kiviesteen pohjoispuoleisilla rinteillä saattaa olla osittain
säilyneitä kenttälinnoitteita mutta aluetta ei ole tutkittu
muinaismuistokartoituksen yhteydessä (ko. kohde asemakaavan muutosalueen
ulkopuolella).
Asemakaavan KM-korttelialueella (Ikean ja Ikanon tontti) olevat II
maailmansodan aikaiset kohteet on inventoitu asemakaavatyön yhteydessä
(Selvitys II MS aikaisista kohteista alueella (Mikroliitti Oy 2013, Hannu
Poutiainen ja Timo Jussila.) Selvityksessä todettiin, että alueella
havaittiin kahdessa maastonkohdassa Salpalinjan varustusten huonokuntoisia
jäänteitä. Muinaisjäännösrekisteriin merkitty Tirilän panssarieste
(1000017729) todettiin hävinneeksi siltä osin kuin sitä on sijainnut
Mustolanlammen länsipuolella uuden kiertoliittymän liepeillä.
Eli asemakaavatyön yhteydessä on selvitetty alueella olevat muinaismuistot
ja Salpalinja-rakenteet. Varsinaisella kaava-alueella sijaitsevat
valokuvassa esitetyt panssariesteet, jotka ovat jo tuhoutuneet Mustolan
eritasoliittymän rakentamisen aikaisemmassa vaiheessa. Lisäksi
kaava-alueella sijaitsi Ikean ja Ikean tontin alueella tuhoutuneita ja
huonokuntoisia juoksuhautoja. Eli kaavaan ei tullut määräyksiä
muinaismuistoja tai Salpalinjan rakenteita koskien, koska säilytettäväksi
katsottavia kohteita ei ko. alueella ollut. Tirilän jäljellä oleva
nelirivinen panssarivaunukivieste sijaitsee Reissumiehenkadun
asemakaava-alueen ulkopuolella.
http://epalvelu.lappeenranta.fi/eFeedback/fi/View/1846
Palautetyyppi: Kartat, kaavoitus ja tontit
Aihe: Kaavoitus
Kuvaus:
Kuinka pn otettu kaavassa alueen muinaimuistot huomioon? Aiheesta lisää
http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2014/03/yhdyskuntarakentaminen-ja-salpalinja.html
Jos haluat lisätietoja asiasta, ota yhteyttä asiakaspalveluun.
Älä vastaa tähän viestiin. Viesti lähetettiin automaattisesti osoitteesta,
jonka sähköposteja ei lueta.
Ystävällisin terveisin,
Palautepalvelu