Lappeenranta vastaa Mustolan kiviestekyselyyn

Maaliskuun 31. päivänä 2014 julkaisemani blogi ”Yhdyskuntarakentaminen ja Salpalinja” sai lappeenrantalaisen Salpalinja-aktiivi Juha Huttusen kyselemään Lappeenrannan kaupungilta, miten se ottaa muinaismuistot kaavoituksessa huomioon.

Nyt Juha on saanut Lappeenrannan palautepalvelulta anonyymin, nimettömän vastauksen. Hän antoi vastauksen käyttööni. Minusta on selvää, että en ala toispaikkakuntalaisena retostelemaan asioita, joiden yksityiskohtia en tunne. Julkaisen vastauksen sellaisenaan arvoisieni lukijoiden tulkittavaksi ja kenties kommentoitavaksi. Alla oleva vastaus lienee hyvä ja käypä esimerkki siitä, miten asia kunnallisessa byrokratiassa hoituu, ja rohkenisinko sanoa "hukutetaan" tekstiin. Hyvä, että kaupunki vastasi! Sitä arvostan.

Vastaus palautteeseesi:
Blogissa esitetyssä valokuvassa näkyy näkymä Mustolan kiertoliittymän
vierestä kohti tulevaa Ikean ja Ikanon tonttia. Kuvassa näkyvät kivet on
siirretty ja sijoitettu ko. paikkaan jo aikaisemmassa vaiheessa. Eli siis jo
Mustolan eritasoliittymän ja kiertoliittymän rakentamisen yhteydessä.

Reissumiehenkadun asemakaavan suunnittelualueen kaakkoiskulmassa sijaitsee
muinaismuistorekisteriin inventoitu muu kulttuuriperintökohde:
puolustusvarustukset, panssariesteet (Tirilä). Kohde on osa Salpalinjaan
kuuluvaa puolustusketjua, jonka rakentaminen aloitettiin 1940. Salpalinja on
yksi merkittävimmistä II maailmansodan aikana rakennetuista
linnoitusketjuista. Suunnittelualueen pohjoisosassa on kenttälinnoitettuja,
maahan kaivettuja taisteluhaudan pätkiä (juoksuhautoja) ja asemia sekä
Mustolanlammen länsipuolella, tien kummallakin puolella on ollut
panssarivaunun kiviestettä. Nelirivistä kiviestettä on ollut tien
itäpuolella 15 m ja länsipuolella 5 m, mutta Vt 13 Mustolan eritasoliittymän
rakentamisen yhteydessä panssarikiviesteet on jouduttu siirtämään.

Alueella olevat Salpalinjan rakenteet ovat muinaisjäännöksiksi luettavia
moderneja puolustusvarustuksia. Niiden rauhoitusluokka on 2. Museovirasto on
Mustolan eritasoliittymän rakentamisen yhteydessä todennut, että kohde ei
ole niin merkittävä, että se täytyisi ehdottomasti säilyttää. Lausunnon
mukaan kivien siirtäminen muualle (panssarikiviesteenä) ei ole kannattava
ratkaisu, mutta Museovirasto kuitenkin suhtautuu suopeasti ajatukseen kivien
käyttämisestä hyvin suunnitelluissa muistomerkkihankkeissa. Lausunnon mukaan
estekivet on otettava talteen ja niiden sijoituspaikasta on ilmoitettava
Museovirastolle. Muinaismuistokohteeseen kuuluu myös Tirilän eteläpuolella,
Huotarintien varressa on n. 200 metrin matkalla nelirivistä panssarivaunun
kiviestettä. Kiviesteen pohjoispuoleisilla rinteillä saattaa olla osittain
säilyneitä kenttälinnoitteita mutta aluetta ei ole tutkittu
muinaismuistokartoituksen yhteydessä (ko. kohde asemakaavan muutosalueen
ulkopuolella).

Asemakaavan KM-korttelialueella (Ikean ja Ikanon tontti) olevat II
maailmansodan aikaiset kohteet on inventoitu asemakaavatyön yhteydessä
(Selvitys II MS aikaisista kohteista alueella (Mikroliitti Oy 2013, Hannu
Poutiainen ja Timo Jussila.) Selvityksessä todettiin, että alueella
havaittiin kahdessa maastonkohdassa Salpalinjan varustusten huonokuntoisia
jäänteitä. Muinaisjäännösrekisteriin merkitty Tirilän panssarieste
(1000017729) todettiin hävinneeksi siltä osin kuin sitä on sijainnut
Mustolanlammen länsipuolella uuden kiertoliittymän liepeillä.

Eli asemakaavatyön yhteydessä on selvitetty alueella olevat muinaismuistot
ja Salpalinja-rakenteet. Varsinaisella kaava-alueella sijaitsevat
valokuvassa esitetyt panssariesteet, jotka ovat jo tuhoutuneet Mustolan
eritasoliittymän rakentamisen aikaisemmassa vaiheessa. Lisäksi
kaava-alueella sijaitsi Ikean ja Ikean tontin alueella tuhoutuneita ja
huonokuntoisia juoksuhautoja. Eli kaavaan ei tullut määräyksiä
muinaismuistoja tai Salpalinjan rakenteita koskien, koska säilytettäväksi
katsottavia kohteita ei ko. alueella ollut. Tirilän jäljellä oleva
nelirivinen panssarivaunukivieste sijaitsee Reissumiehenkadun
asemakaava-alueen ulkopuolella.

http://epalvelu.lappeenranta.fi/eFeedback/fi/View/1846

Palautetyyppi: Kartat, kaavoitus ja tontit
Aihe: Kaavoitus
Kuvaus:
Kuinka pn otettu kaavassa alueen muinaimuistot huomioon? Aiheesta lisää
http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2014/03/yhdyskuntarakentaminen-ja-salpalinja.html

Jos haluat lisätietoja asiasta, ota yhteyttä asiakaspalveluun.

Älä vastaa tähän viestiin. Viesti lähetettiin automaattisesti osoitteesta,
jonka sähköposteja ei lueta.

Ystävällisin terveisin,
Palautepalvelu

Reino Arimon muistiinpanoja sotien jälkeen, osa 2

Linnoittamiskoulutus oli todettu sotien aikana niin päällystön kuin miehistönkin osalta hyvin puutteelliseksi. Samalla havaittiin, että kaikkien joukkojen ja aselajien piti pystyä tekemään tarvitsemansa linnoitustyöt. Pioneeriaselajin tehtävänä oli huolehtia linnoittamisen teknillisestä kehittämisestä ja alan tiedon jakamisesta joukoille.

Osana tuota sodan jälkeistä linnoittamiskoulutusta oli Salpalinjan rakenteiden ottaminen koulutus- ja harjoituskäyttöön. Tällaisia paikkoja oli kolme, Luumäellä Kivijärveltä etelään, Virolahden Ravijoella ja Hankoniemellä Harparskog-linjalla.

Kivijärvestä etelään kunnostettiin Reino Arimon muistin mukaan kymmenkunta korsua. Ne varustettiin kaikilla laitteilla. Niihin asennettiin takaisin hellat, ilmanvaihto ja kaikki jalustat. Korsuja jopa sähköistettiin helpottamaan niissä asumista. Ravijoella koulutuskorsut valittiin vanhan maantien (nyk. museotie) läheisyydestä.

Arimon mukaan ainakin joinakin ”alkuvuosina” (vuodet eivät käy paperista selville) joukot pitivät Salpalinjassa muutaman päivien harjoituksia, joista saatiin tuntumaa taistelusta linnoitetussa asemassa.

Myös eri sotakoulut käyttivät Salpalinjaa hyödyksi tutustumalla niihin ja pitämällä maastoharjoituksia niihin tukeutuen.

Suora sitaatti Arimon muistiinpanoista:

”Olin oppaana muutamilla Kadettikoulun retkillä, jotka tapahtuiovat pyörämarsseina Ravijoelta Luumäelle; niihin kuului aina majoittuminen korsuihin. Sotakorkeakoulun kesäharjoitusten yhteyteen järjestettyihin tutustumisiin Salpa-asemaan osallistuin myös ainakin pari kertaa.”

Sodan päätyttyä Salpa-asema oli taisteluvalmiina. Aseet ja kalusteet olivat paikoillaan. Kenttäarmeijan kotiuttamisen ohella myös Salpalinja piti riisua aseista ja saattaa rauhan tilaan. Työn aloitti Päämajan Linnoitustoimisto ja sitä jatkoi Maalinnoitusten hoitotoimisto.

Korsujen kalusto, hellat, suodattimet, vesisäiliöt ja ylipäätään kaikki irtisaatava ja tietysti aseet irrotettiin ja kuljetettiin puolustusvoimien varikoihin. Muu materiaali, lähinnä korsujen sekä taistelu- ja yhdyshautojen puutavara kelpasi vähintään polttopuuksi. Myös piikkilanka kävi siviilimarkkinoilla kaupaksi.

Arimon muistiinpanojen mukaan korsujen ulkopuolella olevat panssarivaunujen tornit (teräspesäkkeet) myytiin romuksi. Ehkä niin, mutta iso osa niistä löytyy maastosta edelleen. Valuteräksestä tehdyt ja varsinkin puujalustoille asennetut konekiväärikuvut sekä linnoitustoimiston varastoissa olleet kuvut lienee Arimon mukaan toimitettu varikoille.

Noista konekiväärikuvuista tämän kirjoittajalla on tieto, että niitä oli jonkinlainen määrä varastoitu ainakin Kyminlinnaan vielä 1970-luvun puolella. Niistä osa oli määrä kaivaa asemiin sinne ja osa viedä rannikkolinnakkeille, mutta näin ei käynyt. Nyt irrallisia kk-kupuja on nähtävillä ainakin Virolahden ja Miehikkälän Salpalinja-museoilla.

Sodan jälkeen riisuttujen korsujen kunnossapidon tavoitteena oli pitää korsut kunnossa niin, että ne eivät ainakaan turmeltuisi. Viemäreiden ja salaojien aukipito oli tärkeää. Samoin kuin ruostuvien metalliosien puhdistaminen, uudelleen maalaaminen ja rasvaaminen.

Luolista Arimo kertoo, että niiden sisään rakennetut puuosat purettiin, koska ne olisivat lahonneet joka tapauksessa muutamassa vuodessa.

Linnoituslaitteet, korsut ja luolat, lukittiin. Ja niin kuin Arimo kirjoittaa: ” … jotta sivulliset eivät pääsisi niihin pahantekoon, mutta monin paikoin lukot rikottiin, ehkä useinkin enemmän uteliaisuudesta kuin pahanteon vuoksi.”

Korsujen kunnossapidosta Arimo toteaa, että aluksi (tarkoittanee 1950-luvun alkua) niihin käytettiin siviilityövoimaa, mutta rahan puutteen takia jouduttiin ennen pitkään käyttämään varusmiehiä.

”Yleensä alkukesästä irrotettiin 3. Divisioonan joukoista (Kouvola, blogin kirj lisäys) pieni komennuskunta, joka sitten sotilasmestari Taivalmaan ja kersantti Aallonpään johdolla kulki pitkin linjaa ja suoritti tarvittavat kunnostustyöt.”

Näin siis Arimon muistiinpanoissa. Tiedossahan on, että ainakin 1960-luvulla korsujen kunnossapitoon Kouvolassa palkattiin kesätöihin lukio-ikäisiä koululaisia, ”kapiaisten kakaroita”, niin kuin he itseään nimittivät.

R Arimon muistiinpanoja Salpalinjasta sotien jälkeen

Kiitos Juha Kilpeläisen arkistoaktiivisuuden sain käsiini Reino Arimon huhtikuussa 1981 muistinvaraisesti kirjoittaman paperin ”Muistiinpanoja osallisuudestani linnoitustoimintaan 1945-1961”. Laajassa tekstissä pulpahtaa Salpalinjakin vielä mielenkiintoisella tavalla pintaan.

Sodan jälkeinen linnoittaminen tuli esiin, kun hänen suurtyönsä Suomen linnoittamisen historiaan 1918-1944 (hänen esipuheensa päivätty tammikuuhun 1981) oli esitetty otettavan myös sotien jälkeistä aineistoa. Se osoittautui salaisten asiakirjojen, joita oli suurin osa aineistosta, takia mahdottomaksi. Siksi Arimolle esitettiin, että kirjan valmistumisen jälkeen hän laatisi tulevien historiantutkijoiden käyttöön oman näkemyksensä osuudestaan sodan jälkeiseen linnoitustoimintaan.

Puolustusvoimien palveluksesta kenraaliluutnanttina eläkkeelle jäänyt Reino Arimo (1908 - 1991) toimi aluksi Salpalinjan maastosuunnittelijana ja myöhemmin myös maastosuunnittelijoiden tarkastajana. Pioneeriaselajin johtotehtävien lisäksi hän oli puolustusministeriön kansliapäällikkönä ja yleisesikunnan päällikkönä.

Reino Arimo komennettiin pari viikkoa jatkosodan aselevon jälkeen Mikkeliin Päämajan operatiiviseen osastoon, jossa hän toimi asekätkennän johtoelimessä vuoden 1944 loppuun saakka. Tästä syystä Arimo pidätettiin elokuun alussa 1945. Hän oli pidätettynä, turvasäilössä ja vangittuna tammikuun lopulle 1948 saakka.

Alkukesästä 1945 valvontakomissio halusi tutustua Salpalinjaan. Reino Arimo käskettiin valvontakomission oppaaksi eteläisen rantamaantien suuntaan Virolahdelle Ravijoelta Vaalimaalle ja myöhemmin Kuhmon suuntaan.

Seuraavaksi lainaan suoraan pätkän minusta kiehtovaa Arimon muistiinpanotekstiä:

”Opastettavaani partiota johti eversti Bojorov ja siihen kuului useita upseereita, mm eräs insinöörieversti sekä useita ”esikuntatyöntekijöitä” kuten joku heistä asian ilmaisi. Ensimmäiseksi mentiin Vaalimaalle ja noustiin näköalakukkulalle. Täällä eversti Bojorov saneli kirjureilleen maaston arvostelun lähinnä hyökkäystä silmällä pitäen. Tajusin tämän kieltä ymmärtämättömänäkin.

Seuraavaksi minun piti viedä partio tien eteläpuolella olevaan asemaan, jossa oli paljon imubetonikorsuja. Huomasin, että he eivät niistä ymmärtäneet mitään, mutta kun selostin , että korsut olivat imubetoni- eli vaakkumibetonitekniikalla valettuja pallokorsuja, he sanoivat heti tietävänsä mistä on kysymys. He eivät olleet muka käsittäneet kirjainten IB merkitystä.

Harjun maamieskoulun pohjoispuolella olevalla kukkulalla (tod. näk. Vahtivuori, blogin kirj. lisäys) tutustuttiin varsinaiseen Salpalinjaan. Minulta kysyttiin milloin työ oli alkanut ja paljonko Salpalinjan oli tullut maksamaan. Sanoin linnoittamisen alkaneen 17.4.40, mutta he eivät sitä uskoneet, jolloin sanoin heidän voivan sen tarkistaa Helsingissä.

 Jälkimmäiseen kysymykseen en tiennyt vastausta, mutta sanoin voivani ilmoittaa esimerkiksi, kuinka paljon miespäiviä tarvittaisiin kilometrille tuon tapaista asemaa. Eversti Bojorov kysyi sitten asiaa insinöörieverstiltään, jolloin tämä arvioi näkemänsä perusteella, että Salpalinjan kustannukset olisivat olleet noin 5 miljardia Amerikan dollaria. Minua tämä huvitti, koska Linnoitusosaston rahan käyttö kokonaisuudessaan välirauhan ja jatkosodan aikana oli ollut noin viisi miljardia Suomen markkaa. Joka tapauksessa tämäkin osoitti, että näkemänsä oli vaikuttanut partioon ”imponoivasti” (tehnyt vaikutuksen, blogin kirj lisäys).”

Jatketaan poimintoja Arimon muistiinpanoista seuraavassa blogissa.