Wikipedian mukaan dioraama on osittain kolmiulotteinen maisemamalli tai asetelma, joka esittää esimerkiksi historiallista tapahtumaa tai tilannetta luonnossa. Dioraamoja käytetään yleensä museoissa elävöittämään ja havainnollistamaan näyttelyitä.
Tuo alkukappale auttaa ymmärtämään, mikä on tai mitä tarkoittaa Salpalinja –dioraamakilpailu. Sellainen järjestetään Miehikkälässä Salpalinja-museolla lauantaina 12.5. 2012. Erinomainen idea Salpalinja- ja sotahistoriaharrastaja Juha Kilpeläiseltä Lahdesta. Hän on joutunut tekemään melkoisen ”pioneerityön” saadakseen kilpailun pystyyn ja dioraama-harrastajat innostumaan uudesta aihealueesta.
Olen paasannut suu vaahdossa sanoin ja kirjaimin suurin piirtein ajatuksella, että Salpalinjasta on puhuttava ja kerrottava, ei väliä miten, kunhan puhutaan. Salpalinja –dioraamakilpailu vastaa tähän huutoon erittäin asiallisella ja mielenkiintoisella tavalla. Massatapahtuma se ei ole, mutta osaltaan se tuo jälleen pienen, mutta toivottavasti kasvavan joukon uusia ihmisiä viime sotien aikaisen monumenttimme kiehtovaan maailmaan.
Pienoismallin rakentaminen jostakin Salpalinjan yksityiskohdasta ei luonnollisestikaan ole mahdollista tutustumatta edes jossain määrin linnoituskokonaisuuteen. Mielenkiintoista on, että kilpailuohjeet antavat mahdollisuuden myös luovuuteen ”entä jos olisi hyökätty” –tilanteen kuvauksella.
En lähde kilpailun kulkua sen kummemmin erittelemään, kun se näkyy linkistä www.salpalinja.net. Pääset myös suoraan sivustolle klikkaamalla tämän blogin otsikkoa.
Erinomaista on se, että tänä vuonna 10 vuotta täyttävä Salpalinjan Perinneyhdistys on lähtenyt kilpailun tukijaksi. Sanomattakin on selvää, että Salpalinja-museo on haistanut myös kilpailun hyödyt kenties joskus parhaiden töiden näytteillepanemisessa ja museotarjonnan edelleen elävöittämisessä. Hyvä.
Kilpailu on myös hyvä lisä Salpalinja-museon tapahtumatarjontaan. Kilpailun aikana ”suuri yleisökin” pääsee kuuntelemaan Panssarimuseon edustajan esitelmää Salpalinjan teräspesäkkeinä käytetyistä panssarivaunujen torneista.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan 24.2.2022 toi esiin linnoittamisen välttämättömyyden myös nykysodissa. Suomessa linnoitettiin aikanaan ennakoivasti; linnoitteiden tuli olla käytettävissä jo ennen taisteluja. SALPALINJAN SALAT paljastaa tietoa Suomen itärajan Salpalinjasta enemmän kuin mikään muu blogi internetissä. Klikkaa sisällysluetteloa kuvan alla oikealla ja ala ahmia. Vuonna 2010 aloitettu kirjoitussarja on yhä ajankohtainen. Lue ja innostu! Terho Ahonen, Miehikkälä, terhoahonen2@gmail.com
Tähystyskupu Salpa-asemassa
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Idea lähti siitä että mikäs muu parhaiten havainnoillistaisi linnoiteita kuin niiden puristaminen pienoiskokoon ja pöydälle katsottavaksi. Pelkkää dioraamakilpailua ei pienoismallailijoiden tapahtumissa vielä ollut tarjolla mutta nyt on. Tosin on selvää että se laajenee laajemminkin pienoimalleihin 2014, jolloin kilpailu seuraavan kerran pidetään. Tällä kertaa esillä on myöskin muita pienoismalleja.
Hiukan tässä jännittää tuleeko osallistujia ja minkä verran...
Teräspesäke-esitelmä varmistui vasta aivan viime päivinä. Onneksemme aiheeseen perehtynyt herrasmies ilmoitti pitävänsä sen.
Uskon että teräspesäke-esitelmä vetää jonkin verran paikallisia Salpalinjan asiantuntijoita paikalle.
Tervetuloa kaikki kynnelle kykenevät!
Laitoin näköjään tuplana viestin. Näin se jännitys jo näkyy jo. Täytyy kuitenkin muistaa että tämä on kilpailun ensimmäinen vuosi ja tullaan täysin puskista uutena järjestäjänä kapeaan segmenttiin, noin pienoismallien rakentamisen kannaltakin. Eli tästä se kuuluisa jalkatyö vasta alkaa.
Lähetä kommentti