Salpalinjalle näkyvyyttä arvopaikoilla

Monen kertaan on sanottu, että Salpalinjan yksi suuri merkitys oli ja on sen symboliarvo suomalaisten maanpuolustustahdon osoituksena. Aika lailla 70 vuotta sitten Salpa-aseman rakennustyöt olivat laajimmillaan ja varmasti myös kiivaimmillaan. Töissä maaliskuussa 1941 oli liki 35 000 miestä ja lisäksi 2 000 lottaa huoltotehtävissä.

Kun Salpalinjaa rakennettiin, siitä ei tietenkään kerrottu. Valtaisa työmaa ei voinut olla näkymättä. Stalinin Neuvostoliitto ymmärsi vetää johtopäätöksensä ilman ”vikiliiks” –vuotoja. Toki kotikommunistit siitäkin huolen pitivät.

Nyt kun Salpalinjasta voi ja pitää kertoa julkisesti, on sanoman läpisaaminen lähes vaikeampaa kuin rakentamisen aikaan. Ai miksikö pitää 70 vuotta vanhasta asiasta vielä ”elämöidä”?

Sotiemme sankarivainajien ja veteraanien kunnia on aina muistamisen väärti. Itärajamme Salpalinja on yksi konkreettinen monumentti, joka meitä siitä muistuttaa. Salpalinjalla osana lähihistoriaamme on sanomansa pitkälle Suomen tulevaisuuteen. Se on maanpuolustustahdon muistomerkki.

Niin, millä tavalla Salpalinjaa sitten olisi hyvä esillä pitää. Tapoja on monta. Nähtävyyksin, mukaan lukien museot, ja tapahtumin. Eikä hassumpi keino ole kirjoittaa siitä mitä ihmeellisimpiin julkaisuihin ja vaikkapa pitää blogia! Sanoman läpimenossa uutisvälineissä on se ongelma, että 70 vuotta vanha juttu ei ole enää uutinen. Mutta kiitettävästi uusia näkökulmia on lehdistössäkin esiin tuotu.

Salpavaellus-tapahtuma on yksi verraton valmiiksi suunniteltu ja osallistujalleen helppo tapa tutustua itärajamme linnoitukseen. Sen markkinoiminen nollabudjetilla on samalla Salpalinjan esilläpitoa. Puolustusvoimat oli vuonna 1994 alkaneen vaelluksen alkuunpanija ja on sen merkittävä tukija edelleen.

Sotilaskielellä ilmaistuna Salpavaellus on tehnyt tässä paukkupakkasilla läpimurron. Se on saanut sen verran virallisen aseman, että vaellus näkyy linkkinä sekä puolustusvoimien että puolustusministeriön nettisivujen etusivuilla. Pv:n mil.fi –sivustolla vaelluslinkki näkyy tapahtumakalenterissa ja defmin.fi –sivustolla oikopolulla.

On syytä arvella, että tuo näkyvyys lisää myös tapahtuman omien sivujen katselua ja sitä kautta poikii osallistumista tapahtumaan, mutta antaa sille myös ansaitsemaansa arvoa. Eli Salpalinja on näin vaelluksen muodossa saanut, minun mielestäni, sotien jälkeen oikeastaan ensimmäisen kerran virallisen ja julkisen tiedotusstatuksen puolustusorganisaatiossa.

Toki ennen internet-aikaa se ei olisi ollut käytännössä tässä muodossa mahdollistakaan. Ja sitä paitsi vanhemmassa ajassa Salpalinja olikin sotasalaisuus.

Edellä kerrotun näkyvyyden saaminen ei ollut ihan helppo juttu, niin kuin äkkiseltään luulisi. Siihen tarvittiin puolustusministeri Jyri Häkämiehen käsiohjausta.

Ministeri Häkämies oli näet viime kesänä Salpavaelluksen päätösjuhlassa mukana puhujana. Hän tietysti on perehtynyt Salpalinjaan maastossa aikaisemminkin ja on oivaltanut sen merkityksen sota-ajan sukupolvien ja veteraaniemme perintönä. Kun vaelluksen puolelta hänelle esitimme toiveemme paremmasta näkyvyydestä puolustuslaitoksen sivustoilla, hän innostui asiasta ja lupasi tehdä voitavansa.

Monen mutkan ja kahdeksan kuukauden jälkeen sekä sinnikkäiden apujoukkojen myötä homma, operaatio Salpavaellus 2011 –linkki, onnistui. Sinänsä ehkä joillekin pieneltä tuntuva asia palautti minulle ainakin hetkeksi luottamuksen poliitikon sanaan. Puolustusministerin puhe muuttui teoiksi.

Ja tämä Salpalinjan esille nosto ei maksanut yhteiskunnalle penninlatia. Salpalinjasta heijastunut vahva tahto riitti.