Salpalinjan rakentamisessa otettiin oppia Talvisodan Mannerheim-linjassa esiin tulleista virheistä. Talvisota vahvisti jo tiedossa olleen vakavan puutteen, sivustatulituksen. Vihollinen kehitti tehokkaita suorasuuntausampumamenetelmiä, joilla se piti rintamaan päin suunnatut puolustajan ampuma-aukot hiljaisina.
Mannerheim-linjahan nojasi osittain 1920-luvun alussa rakennettuihin ns. Enckellin linjan teräsbetonikorsuihin. Sivustatulen edut olivat jo silloin tiedossa ja tarkoitus oli rakentaa korsut ampumaan toinen toisensa eteen. Rahan säästämiseksi päädyttiin kuitenkin sijoittamaan korsujen ampuma-aukot vihollisen oletettuun tulosuuntaan, rintamaan päin. Näin päästiin lukumääräisesti vähemmillä korsuilla.
Puutetta alettiin korjaamaan korsujen uudistamisella 1930-luvun lopulla, siis vähän ennen Talvisotaa. Käytännössä se oli lähes korsujen uudelleen rakentamista. Osaan vanhoista Enckellin linjan korsuista rakennettiin erillinen kk-asema, ns. vasikka, ampumaan sivustatulta. Vanhat rintamaan päin olevat ampuma-aukot muurattiin tai valettiin umpeen. Osa kk-korsuista muutettiin näin pelkästään majoituskorsuiksi.
Huomattiin, että virhe oli paljon yksinkertaisempi korjata jo piirustuslaudalla kuin valmiissa rakenteessa.
Tulevan Salpalinjan konekivääri- kuin myös panssarintorjuntatykkikorsut sijoitettiin sivustatuliasemaan ampumaan estekivien suuntaista tulta. Ampuma-aukkojen suojaksi rakennettiin korsuun kiinteästi kuuluva siipimuuri. Se oli noin viisi metriä pitkä ja kaksi metriä paksu fyysinen betonieste, jota vahvistettiin vihollisen puolen seinän kiveyksillä ja maalla.
Päästäkseen ampumaan puolustajan ampuma-aukkoihin vihollisen panssarivaunujen olisi pitänyt ajaa kiinni panssarikiviesteeseen ja kääntää putkensa korsun suuntaan. Tällöin ao. vaunu olisi ollut kohdalla olevan puolustajan panssarintorjunnan maalina. Näin korsujen ampuma-aukkoihin kohdistettu tuli oli viholliselle hyvin vaikeaa tai mahdotonta.
Salpalinjan puolustuksen selkäranka oli konekiväärien yhtenäinen, maanpinnan myötäinen pyyhkäisevä sivustatuli. Tärkeimmällä suunnalla Suomenlahden ja Kivijärven välillä tuo tulivyöhyke suunniteltiin yhtenäiseksi.
Teräsbetoniin rakennettuja konekiväärin paikkoja Salpalinjaan tehtiin 295 kappaletta. Niiden lisäksi ja täydennykseksi kenttälinnoitettuja kk-pesäkkeitä, avonaisia tai katettuja, oli 1200 kappaletta
Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.
2 kommenttia:
Hieno kirjoitus sarja, kiitos. Kävin itse viime kesänä Miehikkälän Salpalinja museossa, hieno paikka. Noita korsuja löytää helposti myös ainakin Virojoen ja Harjun suunnalla kun katselee missä voisi olla hyvä korsun paikka, niin sieltä metsästä sellainen yleensä löytyy.
Kiitos palautteesta. Todellakin niitä löytyy lähes samalla tiheydellä koko matkan Suomenlahdelta Luumäen Kivijärvelle. Se on linnoituksen yhtenäinen osa; Karjalan kannaksen jatke ajateleln suorinta tietä Helsinkiin.
Lähetä kommentti