Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

torstai 26. maaliskuuta 2020

Salpalinjan suojelua odoteltaessa


Tässä Elina Lyijysen ajatuksia Salpalinjan käytöstä ja suojelusta linnoituslaitteiden maanomistajille palauttamisen jälkeen. Kannattaa lukea. Salpalinjan käyttö ja esittely ei taida sittenkään olla toivotonta, kun pelisäännöt selkeytyvät! (TA)
* * *

Aloitin Salpalinjan kehittämistä ja esiintuomista tukevissa hankkeissa työskentelyn vuonna 2011 Lappeenrannassa ja siitä saakka kehittämistyötä on haitannut epävarmuus. Mitä saa tehdä, keneltä pitää kysyä lupia ja mitä suunnitelmat tulevasta suojelusta tarkoittavat? Kenen vastuulla on yleinen kehittämistyö ja kuka on vastuussa yksittäisen korsun käytöstä?

Yhdistelmä Senaatti ylläpitäjänä, Museovirasto käytön ohjaajana ja maanomistaja ympäröivän alueen omistajana aiheutti paljon byrokratiaa ja turhautumista. Selkeää ohjeistusta ei ollut, vain eri tahojen esittämiä mielipiteitä.  Elettiin odotellen tulevia parempia aikoja. Nyt alkaa vihdoin olla valoa tunnelin päässä.

Viime vuonna tapahtunut Salpalinjan kohteiden luovutus poisti yhden hidasteen kehittämistyöltä. Moni moitti vuosien aikana Senaattia saamattomuudesta, mutta viime vuosien aikana tehdyt turvaamistyöt ovat olleet näkyvä osoitus siitä, että kohteita toivotaan turvallisesti käytettävän. On myös esitetty mielipiteitä, että luovutus tehtiin hätäisesti ja suojeluasiat olisi pitänyt ensin selvittää. Suojelua ja samalla valitettavasti Museovirastoa on pidetty mörkönä, joka estää järkevän käytön ja pakottaa maanomistajat lukitsemaan korsut.

Olen joutunut meneillään olevan Salpalinja ja Väliväylä –hankkeen myötä käymään Museoviraston sekä maakuntamuseon henkilöstön kanssa keskustelua suojelun vaikutuksesta. Hankkeen tavoitteena on mm. päivittää vuonna 2014 tehdyt suunnitelmat Salpapolun jatkamiseksi pyöräilyreittinä Etelä-Karjalan puolella.

Olen kysellyt hoito-ohjeistuksia, jotta tiedettäisiin; miten uudet esittelykohteet tulisi varustaa tai onko tulevalla suojelulla merkitystä jo olemassa oleviin kohteisiin tai mitä tämä vaikutuksia tällä on maanomistajiin.  Suoria vastauksia ei vielä ole, mutta niitä on tulossa tämän vuoden aikana ja Museoviraston sivuille tietopankki ohjeista.

Ensimmäiset suojeluesitykset on tehty Pohjois-Suomessa. Näissä ehdotetut suojelumääräykset määrittävät sen, miten huippukohde-luettelossa olevissa paikoissa voidaan toimia. Rakennusperintölailla on tässä tärkeä rooli ja betonirakenteita käsitellään rakennuksina. Millä aikataululla suojeluesitykset tulevat Kaakkois-Suomeen ei ole vielä tarkkaa tietoa.

Alustavasti suojelukohteiden osalta on tiedossa seuraava:

”Kaiken hoidon, korjaamisen ja käytön lähtökohtana on linnoituslaitteiden säilyttäminen. Tavoitteena ovat siten seuraavat asiat:
  •          Linnoituslaitteiden ja niiden ympäristön muodostaman kokonaisuuden ominaispiirteet turvataan.
  •          Kohteen kulttuurihistoriallinen ja maisemallinen arvo ja eheys säilyvät.


Korjauksien, muutoksien ja hoidon osalta huomioidaan, että:


  • Toimenpiteet perustuvat riittäviin tietoihin linnoituslaitteiden historiasta ja vastaavat niiden alkuperäistoteutusta.
  •  Rakenne- ja materiaaliratkaisut sovitetaan linnoituslaitteiden historiallisiin ominaispiirteisiin.
  •  Linnoituslaitteiden ulkoasu ja sisätilojen keskeiset ominaispiirteet, kuten huonetilajako sekä kiinteä sisustus, säilytetään.
Täydennysrakentamisen on sovelluttava ympäristönsä ominaispiirteisiin.”


Tämähän kuulostaa hyvältä, kohteiden ylläpitoon kannustetaan sekä säilyttämään paikkojen luonne. Linnoitteiden käyttämistä ei ole kielletty ja korjauksia sekä muutoksia saa tehdä historiallisten ominaispiirteiden pohjalta. Ei-suojelukohteissa isommat muutokset ovat sallittuja.

Etenkin tuo linnoituslaitteen eli korsun ja ympäristön huomioiminen kokonaisuutena on minusta hyvä periaate. Monta kertaa on muutoin siistin korsun ympäristö romuineen ja pusikoineen saanut hampaat kiristymään, miten tänne ilkeää jonkun tai ainakaan maksavan asiakkaan tuoda.

Tulevien suojelukohteiden osalta on tehtävä kohdekohtainen hoito-, korjaus- ja käyttösuunnitelma, jonka Museovirasto tarkistaa suojelun toteutumisen näkökulmasta ja hyväksyy tarvittaessa muutoksilla. Ei-suojelukohdelistalla olevien kohteiden osalta toimintaa ohjaa maakuntamuseo tai alueellinen vastuumuseo ja hyväksyntä toimenpiteille haetaan paikallisesti. Tämä koskee ainakin uusia esittelykohteita ja päivitettäviä olemassa olevia kohteita tai kehitettäessä korsuille muuta käyttöä.

Ohjeistus tullee myös turvaamistoimenpiteiden suhteen vaihtelemaan sen mukaan, onko kyseessä haja-asutusalueen metsäkohde, taajama-alueella puistossa sijaitseva kohde tai museoalueen kohde. 

Tässä vaiheessa lukemista saattaa pelästyä näiden suunnitelmien tekoa ja lupien haun työläyttä, mutta samalla ne antavat mahdollisuuden hakea mm. Museoviraston entistämisavustusta kohteiden hoitoon.  Itsekin alkuun hätkähdin hankkeelle tulevaa työmäärää. Meneillään olevassa hankkeessa reittisuunnitelmien varrella on kymmeniä uusia kohteita, joiden käytölle pitää maanomistajalupien lisäksi hakea Museoviraston hyväksynnät. Mutta kun tekee pohjatyön hyvin, samaa suunnitelmaa voidaan varioida eri paikoissa.

Usein myös viralliset ohjeistukset ja määräykset ovat byrokraattista sekä maallikosta vaikeasti tajuttavaa luettavaa. Eri virastojen välinen kieli ei sinällään sovi ruohonjuuritasolla eli paikallisille toimijoille ja maanomistajille. On eri asia tulkita asioita kirjoituspöydän takana kuin maastossa. Jos saa yksinkertaiseen kysymykseen vastauksena 30 sivua hoito-ohjeita, jää tulkinnanvaraa ja into toimia häviää.

Tässä asiassa eli ohjeistuksen yksinkertaistamista käyttäjätasolle ollaan keskusteluissa oltu yksimielisiä, virallinen ohjeistus tarvitsee rinnalle selkeämmän version. Tämä selkeistetty ohjeistus tulee olemaan hanketyössä runko, jonka pohjalta sovitaan kohteen omistajan ja/tai ylläpitäjän kanssa kohteen käytöstä ja esittelyä tukevista toimenpiteistä sekä tehdään suunnitelmat Museovirastolle hyväksyttäviksi.

Olennaista on ymmärtää myös aikahaarukka, jossa toimitaan. Suojelussa asioita katsotaan vuosikymmenien, jollei jopa sadan vuoden päähän. Salpalinjan linnoiterakenteiden toivotaan olevan kunnossa ja nähtävissä myös tuolloin. Yksittäisen maanomistajan/käyttäjän toiminta-aika on lyhyempi, kohde halutaan säilyttää seuraavalle sukupolvelle tai yrittäjä haluaa kokeilla majoitustoimintaa viiden vuoden aikana. Lyhytaikainen toiminta on sovitettava pitkäkestoiseen suojeluun tai päinvastoin.

Kaikkiin suojeluasioihin ja Salpalinjan kohteiden käyttöön liittyviin kysymyksiin ei ole vielä vastauksia, mutta tullut tieto on linnoitteiden esittelyn ja kohteiden käytön suhteen positiivista.

  •      Suojeluesitykset on aloitettu Pohjois-Suomesta.
  •         Ohjeistusta ja tietopankki on tulossa Museoviraston sivuille tänä vuonna.
  •        Virallisista ohjeista pyritään tekemään selkeä paikallistasolle sovitettu käytännön toimintaa ohjaava versio. Tämä on meillä hankkeessa selkeä tavoite.
  •        Linnoituslaitteiden hoitoon ja korjaamiseen voi hakea jatkossa Museovirastolta rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämisavustusta.
  •        Maakuntamuseoissa/alueellisissa vastuumuseoissa on vuoden alussa aloittaneet paikalliset, helposti lähestyttävät vastuuhenkilöt, joilta voi kysyä sekä ei-suojelu ja suojelukohdelistalla olevista kohteista. He ohjaavat tarvittaessa eteenpäin ottamaan yhteyttä Museovirastoon.


Keskusteluissa esillä olleisiin yksittäisiin kysymyksiin ei tule vastauksia käytännön tasolle heti. Vaan ne ratkeavat joko ajan kuluessa tai tapauskohtaisesti. Kysymysten ja yksittäisten kohteiden käyttöön liittyvien suunnitelmien esittäminen maakuntamuseoille/ vastuumuseoille sekä Museovirastolle edesauttaa asiaa.  Ne pakottavat päättämään rajauksia siitä, että onko esim. aurinkokennovalaistuksen asentaminen korsuun rakenteisiin kajoamista tai tarvitseeko korsun tilapäiseen majoituskäyttöön ja lavereiden rakentamiseen lupaa tai milloin on saatava paikallisen rakennustarkastajan hyväksyntä muutoksille.

Jatkossa tarvitaan selkää tiedottamista suojelun vaikutuksista paikallisille toimijoille ja maanomistajille sekä siitä, mistä käyttöä ohjaavaa tietoa on saatavilla, miten sitä voi hyödyntää ja keneltä voi kysyä neuvoja.

Maalaisjärjen käyttö on sallittua ja kaikkien yhteisenä tavoitteena on kuitenkin säilyttää Salpalinjan linnoituslaitteet ja kertoa edelleen niiden merkityksestä itsenäisen Suomen historiassa.

ELINA LYIJYNEN

Kirjoittaja työskentelee Salpalinja ja Väliväylä-hankkeessa Luumäen kunnassa.

Hanketietoa taustaksi:

Salpalinjan ja Väliväylän kehittäminen virkistys- ja matkailukäyttöön -hanke on kehittämishanke ja sen kustannusarvio on 124 000 euroa. Hanke on saanut rahoitusta Manner-Suomen maaseudun kehittämis-ohjelmasta 2014-2020.  Myönnetty tuki on 100 %. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on tukea Luumäen, Lemin ja Lappeenrannan matkailun ja elinkeinojen kehittämistä. Hankkeen konkreettisena tavoitteena on laatia suunnitelmat investointihanketta varten; laskea kustannus-arviot, kerätä tietoa opastustauluja ja materiaaleja varten sekä hakea luvat maanomistajilta. Hankkeen toteutusaika on 1.9.2019 – 28.2.2021. Hankkeen hallinnoijana toimii Luumäen kunta ja hanke toteutetaan yhteistyössä Lappeenrannan kaupun-gin ja Lemin kunnan kanssa.
Hankkeissa työskentelee osa-aikaisesti projektipäällikkö ja yksi projektityöntekijää. Hankkeet ovat rinnak-kaisia meneillään olevin muiden matkailuhankkeiden kanssa kuten Kotkaniemen kehittämisen kanssa.
Lisätietoja Salpalinjan ja Väliväylä-hankkeesta projektipäällikkö Juha Tervonen, 040 5686 818,
juha.tervonen@luumaki.fi tai projektityöntekijä Elina Lyijynen, 040 712 3986, elina.lyijynen@luumaki.fi
Lisää hanketietoa on saatavilla Luumäen kunnan kotisivujen kautta. www.luumaki.fi/matkailu/matkailuhankkeet/kaynnissa-olevat-hankkeet

Ei kommentteja: