Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Paikallistietoa Sulkavan Salpalinja-juhlassa

Tässä Sulkava-lehden tulkintaa juhlasta:
http://www.salpavaellus.net/wp-content/uploads/2014/03/Sulkava-lehti-24.8.2017.pdf


Sulkavan Vilkaharjun Salpalinja-juhlassa 20.8.2017 avaussanat  esitti reservin majuri Esa Repo Sulkavan Reserviupseereista. Hänen puheensa sisältää oivaa paikallista tietoa Salpalinjasta. Siksi se on aihetta julkaista myös tässä blogissa puhujan luvalla. (TA)

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, herra ministeri, herra eversti, hyvät naiset ja herrat!

Näinä aikoina, jolloin terrosismi, kyberuhkat, ilmaston lämpeneminen ja sotilaallinen liikehdintä Itä-merellä hämmentävät mieliämme, on syytä rauhoittua ja kokoontua yhteen muistelemaan menneitä. ”Kun tunnemme menneisyyttä, on meillä mahdollisuus ymmärtää nykyisyyttä.” Vanha sanonta sopinee hyvin myös tähän juhlaamme.

Juhlimme kiveen kiinnitetyn Salpalinja-muistomerkin paljastusta maanpuolustusjuhlan merkeissä täällä Vilkaharjulla, yhdellä Suomen kauneimmista harjuselänteistä. Tässä kohtaa jääkauden sulamisvesivirran mukanaan tuoma hioutunut kiviaines kasautui täksi upeaksi harjuksi. Jo kivikauden kalastajametsästäjät löysivät hyviä asuinpaikkoja näiltä kunnailta.

Harjuselänne on tarjonnut ihmisille kautta aikojen oivan kulkuväylän. Tämä on koskenut myös  sotaväkeä. Reilut seitsemänkymmentä vuotta sitten NL:n puna-armeijan divisioonat valitsivat panssarijoukkojensa hyökkäyskiilojen etenemisreiteiksi tieurat idästä länteen, kaakosta luoteeseen. Tämän uhkan ennakoi maamme sotilasjohto jo ennen talvisotaa. Kriittisimpien tieurien linnoituksia suunniteltiin ja rakennettiin kiivaaseen tahtiin.

Sulkavalla ensimmäisiä linnoitustöitä tehtiin tällä Sulkava – Ruokolahti välisellä tiellä jo talvisodan aikaan, josta tämä taustalla oleva Vilkaharjun panssarikiviestelinja on pohjoisin. Varusmiesyksikkö louhi, siirsi ja pystytti nelirivisen kiviesteen ankaran sotatalven aikana linnoituskoulutuksenaan.

Talvisodan kiviesteet ovat myöhemmin tehtyjä linjoja pienempiä lohkarekooltaan. Louhintatekniikkakin oli kaluston osalta puutteellista. Silloin vielä uskottiin tämän kokoisten kivien riittävän sen aikaisille panssareille, mikä osoittautui sodan jatkuessa virheelliseksi arvioksi. Talvisodan aikaan linnoitettiin tästä Imatran suuntaan menevää tietä ainakin Säviön saaren keskiosissa jaVekaran salmen rantamilla.

Välirauhan alkaessa päämajassa Juvan Inkilän hovissa päätettiin kiireesti ryhtyä vahvistamaan maamme puolustusjärjestelyjä. Silloin päätettiin koko itärajan linnoittamisen strategia.

Tänne Saimaan vesistöalueelle meitä lähinnä kulkevan päälinjan paikaksi valittiin Kyläniemi – Utula – Syyspohja – Eräjärvi – Marjamäki – Särkijärvi – Puhakka järviketju. Puolustukseen haluttiin myös syvyyttä. Taaempia kenttälinnoitettuja asemia rakennettiin mm. Piojärvelle, Ihalan Kontusen liepeille, Lohilahti – Lohikoski järvilinjalle, Telakanavan pohjoisrannalle ja Hintsalan Tialanmäkeen.

Viimeksi mainitut Telakanava ja Tialanmäki louhittiin osin kallioon ja niissä aloitettiin betonivalut, jotka jäivät pahasti kesken jatkosodan päätyttyä kesällä 44. Näin syntyi valtakunnallinen puolustuslinjakokonaisuus, joka sai myöhemmin nimekseen Salpalinja. Paikallisesti syvyyttä tällä puolustusrakenteella on tästä Eräjärvelle ja idemmäs Puhakalle noin 50 km.

Rakennustöissä oli näillä seuduin yhteensä satoja palkattuja rakennusmiehiä ja lukuisia muonituslottia jakaantuen III armeijakunnan eri työryhmiin. Lisäksi reservissä olevia taistelujoukkoja käytettiin näissä rakennustöissä. Sodan jälkeen kenttälinnoitteiden puuosia käytettiin osaksi polttopuuna ainakin kotikylälläni Lohilahdella. Samoin piikkilankaesteitten paksua piikkilankaa käytettiin karjan aitalankana vielä vuosikymmeniä.

Talvisodan päättyessä jäi Laatokan rannikkotykistö ilman tehtävää. Se päätettiin osittain siirtää tänne Saimaan alueelle. Yli 90 tykkiasemaa suunniteltiin hajautetusti sijoitettavaksi Saimaan vesistöalueelle. Kalusto oli vanhaa ja hyvin kirjavaa.

Meille tunnetuin on Ylisen-Auvilassa Sarsuinmäen kantalinnoitetut kaksi tykkiasemaa kahdelle kuuden tuuman Canet-tykille. Pari vuotta sitten pidetyssä maanpuolustusjuhlassa tuolla Sarsuinmäellä, saimme me paikalla olleet kuulla tykin välirauhan ajan rakentamisesta ja sattumuksista.

Jäi mieleeni raportti kertausharjoituksista helmikuulta vuonna 1941. Tuolloin tulipatterin päällikön, luutnantti Heikki Kainulaisen johdolla tykeillä ammuttiin kuusi laukausta Ahvionsaaren länsipuolen jäälle asetetuille kuusille. Ensimmäiset kranaatit räjähtivät 8 ja 10 metrin päässä maaleista. Tuo Sarsuinmäen tuli ylettyi tällä tielinjalla Tiimataipaleesta Vekaran salmeen. Seuraava pienempi tykkiasema tästä itään päin katsottuna rakennettiin Savonlinnaan menevän laivareitin varrelle Härkinsalon saaren korkealle vuorelle. Sinne oli tarkoitus sijoittaa kaksi laivatykkiä. Kantama olisi ylettänyt Vekaraan ja tänne Vilkaharjulle noin 10 km päähän tuliasemasta.
 
Reilu vuosi sitten saimme toivomuksen ja aloitteen sotaveteraani, lentokapteeni Mauri Maunulalta muistomerkin pystyttämiseksi tänneVilkaharjun panssarikiviesteille. Ehdotukseen sisältyi myös estekivialueen maisemallinen raivaus. Lentokapteeni Maunula lupautui kustantamaan muistomerkin valmistuksen. Kiitämme suuresti tästä lahjoituksesta.

Koska alue on luonnonsuojelulailla suojeltua, piti raivaukseen saada Ely-keskukselta erityislupa. Sulkavan kunnan, seurakunnan, Maakuntamuseon ja Salpalinjan perinneyhdistys ry:n puoltavien lausuntojen avulla lupa raivaukseen ja tämän muistomerkin pystytykseen irtosi. Saimme luvan valita tierakennustöiden aikana syrjään pannuista estekivistä sopivan yksilön muistolaatan jalustaksi.

 Aluetta raivattiin talkoilla keväällä lumien sulettua. Apua saimme Sulkavan vankilan työryhmältä ja raivatun puutavaran ajotyön teki mv. Jussi Tiippana.  Muistolaatan valmistajaksi Sulkavan reserviupseerit valitsi paikallisen seppämestari Jarkko Kaartilanmäen. Pystytyksessä on mukana ollut koneurakoitsija Jorma Janhunen ja Sulkavan terästyö oy Arto Sallinen.

Kiitos juhlamme kulkuun ja onnistumiseen osallistuville tahoille: juhlapuhuheen pitäjälle Salpalinja-asiantuntija ja opas reservin majuri Terho Ahoselle, Sulkavan mieslaulajille, Linnavuoren Tähyilijät-lippukunnan edustajille ja liikennöitsijä Vesa Viralle. Salpalijan historiaharrastaja Olli Kilpeläiselle esitän suuret kiitokseni siitä suuresta tietomäärästä, jota olen häneltä Salpasaloista saanut. Sulkavan reserviupseerien puolesta kiitän kaikkia mukana olleita ja meitä auttaneita tahoja tässä projektissamme!

Hyvä juhlaväki – toivotan teidät tervetulleiksi maanpuolustusjuhlaamme!

ESA REPO



sunnuntai 20. elokuuta 2017

Juhlapuhe Sulkavalla 20.8.2017

Sulkavan Vilkaharju, maanpuolustusjuhla 20.8.2017
juhlapuhe, Salpalinja-asiantuntija ja opas, majuri reservissä Terho Ahonen Miehikkälä

Kunnioitetut sotiemme veteraanit,  arvoisat veteraanijärjestöjen edustajat, herra ministeri, Sulkavan Reserviupseerikerhon herra puheenjohtaja, hyvät naiset ja herrat!

Suurelle yleisölle eversti Valo Nihtilä (1896 –1973) on tuttu päämajan pätevänä operaatioupseerina, harmaana eminessinä. Myös asekätkentään hänet yhdistetään.

Salpa-asemaa on pidetty pitkälti kenraaliluutnantti Edvard Hanellin luomuksena. Vähemmälle on jäänyt, että Valo Nihtilä piirteli linnoituslinjoja nykyisen Salpalinjan paikkeille jo alkusyksystä 1939.

Kiristyneen Euroopan sotilaspoliittisen tilanteen vuoksi silloinen sotamarsalkka Mannerheim puolustusneuvoston puheenjohtajana lähetti heinäkuussa 1939 kirjelmän puolustusministerille ja esitti laajaa linnoittamisohjelmaa Suomen rajoille.

Yleisesikunnan maavoimatoimiston päällikkönä vuodesta 1938 alkaen silloinen everstiluutnantti Nihtilä oli joutunut perehtymään itärajan linnoittamiskysymyksiin laajasti. Syyskuun puolivälissä 1939 Nihtilä ehdotti linnoittamista vieläkin kauemmaksi sisämaahan, kuin Mannerheim esitti.

Nihtilä ehdotti, että linnoituslinja kulkisi Pielisjärvestä Pielisjokea pitkin Pyhäselkään. Siitä vesistöä myöten Puruveden, Sulkavan ja Puumalan salmien kautta Saimaaseen. Saimaan kanavan linnoituslinjan ohella Nihtilä ehdotti linjaa myös Lemin, Luumäen Kivijärven ja Valkealan kautta Kymijokeen ja edelleen Suomenlahteen. Tämän osan, Etelä-Saimaa - Kymijoki, kenttälinnoittamisen ylipäällikön reservinä ollut 6. Divisioona aloittikin jo lokakuun puolella 1939.

Tämän lisäksi Nihtilä ehdotti Saimaan ja Suomenlahden välisen osan linnoittamisen tutkimista. Tarkkaa sijaintia kartalle hän ei merkinnyt. Nyt tiedetään, että Nihtilän suunnitelma kyseisellä välillä konkretisoitui Luumäen linjan nimellä. Sitä rakennettiin joulukuun puolivälistä maaliskuuhun 1940.

Nihtilän ajatukset olivat siis pohjana Hanellin Salpalinja-suunnitelmille Joensuun korkeudelta etelään. Ainoa merkittävä poikkeus oli Luumäen linjan eteläpäässä, joka jäi Miehikkälän ja Virolahden itäosissa niukasti uuden rajan päälle tai taakse ja näin tuleva Salpalinja vedettiin rantamaan suunnassa tykinkantaman verran länteen.

Huomionarvoista Nihtilän ajatuksissa on syyskuun 1939 realismi. Hän tietysti tiesi ja tunsi Suomen puolustusvalmiudet ja kyvyn. Joku on voinut mieltää Nihtilän ehdotuksen melkoiseksi pessimismiksi ja hätävarjelun liioitteluksi vetää linnoituslinjoja jopa 150 – 200 kilometriä länteen, sisämaahan itärajalta. No, talvisota osoitti, että Nihtilän varautuminen ei ollut lainkaan ylimitoitettua.

Käytännössä Nihtilän miettimillä linjoilla Luumäeltä Kymijokeen Salpausselän suunnassa tehtiin töitä jo siis 6. Divisioonan voimin YH:n aikana syksyllä 1939 ja sitten talvisodan kuluessa myös Luumäki-linjalla. Talvisodan aikana työt alkoivat myös jo Kymijoki-linjalla sekä katkomalla maayhteyksiä estein sokkeloisen Saimaan järvialueen ylimenopaikoissa kuten esimerkiksi täällä Sulkavalla. Josta juhlan avauksessa jo oivallisesti kuulimmekin mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Valo Nihtilän linnoituslinjaukset muuttuivat myös työn jäljiksi varsin varhain. Hänen tekemänsä linnoituskaavailut olivat kiistatta vankkana pohjana tulevalle Salpalinjalle. Tämä Vilkaharjun kivieste on yksi esimerkki Nihtilän aivoituksista. Kuvitelkaa paikkakuntalaiset itsenne tilanteeseen syksyllä 1939, kun Karjalan kannaksen suunnassa itäraja oli Rajajoella 30 km päässä silloisesta Leningradista, että täällä turvallisessa sisämaassa aletaan muutaman kuukauden päästä tekemään puolustuslinnoituksia! Ei hyvänen aika sentään, varmaan siunailisitte!

Nihtilän kauaskantoisuutta kuvastaa arvailuheitto nykypäivän maantieteeseen. Jos samoilla turvaetäisyyksillä, joita hän esitti syyskuussa 1939, nyt alettaisiin linnoittamaan itärajaa, niin linnoitukset olisivat jossakin Porvoon, Lahden, Heinolan ja joka tapauksessa Mikkelinkin länsipuolella, huh huh!
……………….
Varmaan on monelle tullut mieleen joskus pohtia, mikä on Salpalinjan vahvin kohta, missä Salpalinja pitää parhaiten? Onko se kenties betoni- ja estekivimäärältään suurin ja yhtenäisin Suomenlahden ja Luumäen Kivijärven väli, onko se Saimaan sokkeloinen vesistöalue, onko se itärajan korpialueet Pohjois-Karjalasta Lappiin? Onko joku toinen puolustuaseman paikka toistaan parempi tai tärkeämpi?

Maallikkona, reserviupseerina, en siis ammattisotilaan koulutusta päivääkään saaneena, rohkenen sanoa, että Salpalinjan käytännön ennaltaehkäisevä estevaikutus on jotakuinkin sama koko sen itärajan pituisella osuudella riippumatta, kuinka paljon betonia mihinkin on valettu tai taisteluhautoja kaivettu!

Salpalinja on tehty koko itärajan lukoksi, salvaksi. Sen on pidettävä kaikkialla. Heikkoa kohtaa ei voinut olla. Siltikään puolustuslinnoituksen ei tarvitse olla yhtenäinen Kiinan muuri.

Puolustuslinnoituksen suunnittelussa ja rakentamisessa on totta kai merkittävin elementti mahdollisen hyökkäyksen, maahantunkeutumisen uhkakuva. Mistä ja millä voimalla vihollinen todennäköisimmin linnoitusta yrittää läpäistä.

Jos tavoitteena on maan miehitys ja sen yhteiskuntajärjestelmän muuttaminen, niin kyllähän silloin suorin, nopein ja maastoltaan sopivin suunta maan pääkaupunkiin valitaan. Kantava tasainen kangasmaa on totta kai houkuttelevampi, kuin soinen, vesistöjen ja jyrkkäpiirteisten mäkien rikkoma maasto. Suurarmeijan nopeaan etenemiseen ja varsinkin sen huoltoon tarvitaan valmiita teitä ja panssareille sopivia hyökkäysuria. Kaukaiset kiertopolut korpien ja salojen kautta eivät massa-armeijaa houkuttele.

Tämän enempää tuskin ajatukseni juoksua tarvitsee avata. Ymmärrämme että koko itärajalla puolustajan ei ole ollut tarpeen joka kannonkoloa, suonsilmää tai muurahaisenpesää betonoida.  Suurvallan joukot eivät niissä maastoissa, luonnonesteessä, eteenpäin pääsisi muutenkaan, ainakaan riittävän nopeasti. Tämä selittää sen, miksi Salpalinjan linnoitteet poikkeavat itärajalla niin paljon eri maastonkohdissa toisistaan.

Huomattavana esimerkkinä ja poikkeuksena on Pohjois-Karjalasta pohjoiseen pääosin kenttälinnoitteisiin perustuneen linnoituksen teräsbetonikorsujen suuri keskittymä Kuusamossa ja pienemmässä mitassa Kemijärven Joutsijärvellä. Siellä missä hyökkäys oli ilmeinen muun muassa valmiin tieverkon johdosta, sinne panostettiin. Käytettiin järkeä.

Suomalaisten linnoittajien tekemä työ vaivasi Neuvostoliittoa erityisesti Kuusamossa. Siellä se voittajan voimalla ja omilla valtuuksilla vastoin syyskuussa 1944 tehtyä rauhaa saksalaisten takaa-ajon varmistamisen varjolla miehitti Kuusamoa yli puolentoista kuukauden ajan ja lähtiessään räjäytti palasiksi kaikki alueen noin 30 teräsbetonikorsua!

Ja jotain Salpalinjan onnistumisesta kertoo myös se, että Neuvostoliitto vaati vielä 1945 syyskesällä liittoutuneiden ulkoministereiden kokouksessa koko Salpalinjan tuhoamista! Siis mikä uhka pienen maan puolustuslinnoitus sen omalla maaperällä yli tykinkantaman päässä valtakunnan rajasta on kenellekään?

Ja vastausta tähän mehän emme tohdi vieläkään ääneen ajatella, siis sitä, että Neuvostoliiton Salpalinjan tuhoamisajatukset eivät olleet rauhanomaisia. Salpalinja, muun muassa tämä kivieste täällä Sulkavan Vilkaharjulla osana kokonaisuutta, oli este rauhaarakastavan ja ystävällismielisen silloisen Neuvostoliiton pyrkimyksille. Mutta ei ajatella ääneen, ollaan hiljaa, ettei kukaan ja missään hermostu.

Selvällä suomen kielellä sanottuna Salpalinja on sen tehtävään suhteutettuna yhtä vahva ja yhtä tärkeä jokaisessa paikassa. Oli se sitten vajaat 600 silloista kuorma-autokuormaa betonia vaatinut teräsbetonikorsu, panssariesteen pätkä tai yksittäisen taistelijan tähystyspotero, ne kaikki sijoitettuna viisaasti juuri siinä maastonkohdassa parhaimpaan mahdolliseen paikkaan.

Ja täytyy sanoa, mitä itse ymmärrän ja ennen kaikkea mitä olen kuunnellut ammattisotilaiden arvioita, suomalainen linnoitussuunnittelu ja puolustusasemien sijoittelu maastoon, sanalla sanoen maastonkäyttö, on ollut viisasta ja huippuluokkaa. Tämänkään päivän tietämyksellä ei Salpalinjaa parempaan paikkaan maastossa sijoitettaisi. Köyhän on aina oltavakin vastustajaansa viisaampi. Tietysti tekevälle virheitä sattuu, mutta pääosin tehtiin hyviä ratkaisuja.

………
Olen erittäin ilahtunut, että Sulkavan Reserviupseerit ovat raivanneet ja nostaneet tämän kiviesteen täällä Vilkaharjulla ihmisten, omien ja vieraitten, nähtäville. Tämä on erittäin tärkeä ja tarpeellinen  teko. Kaunis kiitos ja kumarrus aloitteen tekijälle, sotaveteraani Mauri Maunulalle!

Salpalinja on mitä merkittävin Suomen puolella sijaitseva konkreettinen monumentti, joka heijastaa koko itärajamme matkalla ehjänä, poisluettuna edellä mainitut Kuusamon korsut, huikeaa suomalaista maanpuolustustahtoa. Jokainen Salpalinjan linnoite, pienikin yleisön silmien eteen paljastettu osa ja siitä kerrottu tarina, palvelee samaa päämäärää. Ne yksin ja yhdessä kertovat, mihin viime sotien aikaiset sukupolvemme, naiset ja miehet, olivat erittäin vaikeissa oloissa valmiit halutessaan puolustaa kaikkea sitä hyvää, mikä meillä suomalaisilla ympärillämme on.

Nämä yksittäiset kohteet toivottavasti kertovat sanomaa myös nyky- ja tuleville sukupolvillemme, että todellakaan kaikki hyvä meillä Suomessa ei ole itsestään selvyys.

Ja vielä, Salpalinja maastossa nähtävyyksinä, tietopaketteina lehtijutuissa, kirjoina ja pian myös uutena dokumenttielokuvana viestittävät myös kauas rajojemme taakse painavaa sanaa, että suomalaiset kunnioittavat suuresti sotiemme veteraanien, linnoittajaveteraanien ja sankarivainajiemme perintöä ja edelleenkään emme periksi anna ja emmekä tappelematta luovu isänmaastamme. Kaiken tämän kerronta ja viestintä on nyt meidän nykyaikalaisten tehtävä. Sen me olemme velkaa veteraaneillemme, meitä edeltäneille sukupolville!

Esitän Salpalinjan Perinneyhdistyksen ja myös omasta puolestani parhaimmat onnittelut Sulkavan Reserviupseereille toimeen tarttumisesta Salpalinjan esillenostamisessa ja tämän hienon linnoitusmaastoon viedyn maanpuolustusjuhlan järjestämisestä. Samalla kiitän kutsusta saapua juhlaanne.

Salpalinjassa ei taisteltu, eikä sitä siten murrettu missään maastokohdassa pitkällä itärajallamme. Se täytti tehtävänsä olemassa olollaan joka paikassa, myös täällä Sulkavalla!

Turvallista ja hienoa syksyä teille kaikille satavuotiaassa itsenäisessä Suomessa!

TERHO AHONEN

mm. kuvia juhlasta: http://www.sulkavanreservinupseerit.fi/429284956

Arvo Partasen ottama kuva "kaapattu" facebookista ON KUNNIA JA ETUOIKEUS ASUA SULKAVALLA -ryhmästä.

tiistai 8. elokuuta 2017

Salpalinjalla elämää – julistus vielä puuttuu

Suomi100-juhlavuosi on poikinut tapahtumia Suomen suveen runsaasti. Osattomaksi ei ole jäänyt Salpalinjakaan. Voi sanoa, että jopa kiitettävästi on linjalla ollut ja on jos jonkinlaista meininkiä.

Pari poimintaa menneestä. Salpalinjan Perinneyhdistyksen kesäkuun alussa julkaistu Salpalinja – itsenäisyyden monumentti -artikkelikokoelma kovissa kansissa on saanut hyvää palautetta. Kauppakin on käynyt silloin, kun kirjaa on eri tilaisuuksissa tarjottu ja myyty. Yhdistys on keskittänyt myynnin nettiin. Se kaivannee tuekseen vielä ”aggressiivista” markkinointia.

Salpavaellus, joka järjestettiin 24:nnen kerran, veti väkeä hyvin. Kun sää suosi ja Harjun Oppimiskeskuksen kartanopuiston kauneus yhdessä Suomi100-henkeen mainiosti istuneen isänmaallisen maanpuolustusjuhlan kanssa teki paikallaolijoiden mieliin aivan varmasti myönteisen muistimerkin.

On ollut Salpalinjaan liittyvää esitelmäiltaa Lemillä, seminaaria Kerimäellä, pallokorsun siirtoa ja -avajaisia Virolahdella, yhteislaulua Miehikkälässä ja vaikka mitä unohtamatta Salpalinja-linnoitteiden entisöimishankkeita esimerkiksi Lieksassa ja Kuusamossa.

Kaiken aikaa koko vuoden on työn alla ollut Suomen Salpa – dokumentti maanpuolustutahdosta -elokuvan teko. Sen kuvaukset ovat loppusuoralla. Keskiviikkona 9.8. klo 18. kuvataan vielä Salpalinja-museolla Miehikkälän Sotaveteraani-yhdistyksen järjestämää kenttähartautta osana dokumentin nykypäiväosuutta. StoryTV films Oy pitää kiinni 26.11.2017 ensiesityksestä Lappeenrannassa. Jännittää ison projektin puolesta. Hyvää materiaalia on leikkauspöydällä moninverroin yli tarpeen; vain makeimmat mansikat mahtuvat kakkuun! Se lupaa hyvää ja makeaa mahan täydeltä.

Sulkavan Reserviupseerit ovat keväällä raivanneet Vilkaharjulla kiviesteen näkyviin. Sitä juhlitaan maanpuolustusjuhlassa sunnuntaina 20.8. klo 13. Tämän kirjoittaja on saanut kunniakkaan kutsun tulla juhlaan mukaan.

Salpalinjaa hyödynnetään myös jo kuntoilutapahtumissa. Salpalinja Trailrun juostaan Lappeenrannan Ruoholammen ympäristössä myös tänä vuonna. Tapahtuman päivämäärä on 27.8.2017. Salpalinjan oppaat ry on mukana esittelemässä omaa toimintaansa ja tarjoamalla opastusta lähialueella juoksutapahtuman aikana.

Ja taas Virolahden ja Miehikkälän urheiluseurat ja yhteinen liikuntatoimi järjestävät 3.9.2017 Salpapolkujuoksun museolta museolle. Kokoontuminen ja maali ovat Salpalinja-museolla, josta kunto- ja kilpasarjalaiset kyyditetään lähtöviivalle Virolahden Bunkkerimuseolle.

Tiedossa on jo myös, että Miehikkälän Salpalinja-museo järjestää sunnuntaina 8.10.2017  Salpalinja-museon 30-vuotisjuhlaseminaarin. Se tullee olemaan raskaan sarjan tietopaketti Salpalinjasta monelta kantilta ja monella suulla.

Varmasti paljon muutakin maininnan arvoista on tänä vuonna tapahtunut ja vielä tapahtuu.

Yhtä kruununjalokiveä odotan vielä, joka antaisi puhtia Salpalinja-toimijoille ja kunniaa ennen kaikkea Salpalinjan rakentajille ja sen rakentamisajan maanpuolustajille.

Etelä-Karjalan Sotaveteraanipiirin alullepanema ja Salpalinjan Perinneyhdistyksen jatkama esitys Salpalinjan nimeämisestä Suomi100-juhlavuonna itsenäisyytemme monumentiksi odottaa vielä päätöstä valtioneuvostolta.

Yksikään täyspäinen suomalainen ei näe yhtään mitään syytä, miksi valtioneuvosto ei voisi kyseistä julistusta tehdä. Se ei maksa mitään, se ei ole keneltäkään pois, mutta se antaisi kunnian niille, joille se kuuluu: itsenäisyyden säilymisen taistelleille Suomen maanpuolustajille ja Salpalinjan rakentajille viime sotien aikana. Salpalinja on pysyvä suomalaisen maanpuolustustahdon monumentti. Se on sanan varsinaisessa merkityksessä ”kiveen hakattu”, niin kuin valtiopäiväneuvos Mikko Pesälä osuvasti sanoi puheessaan Harjussa Salpavaelluksen maanpuolustusjuhlassa heinäkuun alussa. 

TERHO AHONEN