Salpalinjassa ei valtatien mentävää reikää

Salpalinjan kestävyyttä ei koskaan taisteluissa koeteltu. Siitä ei vihollinen läpi päässyt, ei päässyt edes yrittämään. Sotiemme veteraanit pysäyttivät vihollisen pyrkimykset jo selvästi ennen viimeistä lukkoa, Suomen Salpaa.

Parhaillaan ovat työt alkamassa kahdella uudella tielinjalla Salpalinjan vahvimmalla osuudella Suomenlahden ja Kivijärven välillä. Luumäellä uusi tie tulee nykyisen kuutostien eteläpuolelle. Salpalinjan pääaseman linjaus leikkaa Askolan kohdalla Vainikkalan radan vieressä. Virolahdella taas uusi moottoritie tulee nykyisen seiskatien pohjoispuolelle koko pituudeltaan uuteen paikkaan Haminan ja Vaalimaan välillä.

Kyseiset tiehankkeet osoittavat, että Salpalinja on ainakin painopistesuunnissa niin tiheä, että edes nykyaikaisia maanteitä ei saada vedettyä sen läpi, etteikö kestolaittesiin jouduttaisi puuttumaan.

Mutta joudutaanko todella? Minulla ei ole tätä kirjoitettaessa käsillä tarkkoja tiesuunnitelmia (netissä on varmaan, kun osaisi etsiä ja suunnitelmia lukea), joten en pysty tarkkaa tilannetta kertomaan. Aloitetaan Virolahdelta.

Uusi moottoritie puhkaisee Salpalinjan pääaseman Saarasjärven tasalla. On annettava suunnittelijoille tunnustus, että jo heillä on ollut hyvä tarkoitus säästää Salpalinjan rakenteet. Esimerkiksi kivieste ylitetään sillalla ja se tulee hienosti ohikulkijoiden näkyviin.

Saarasjärven liittymän kohdalla, josta muuten sitten kurvataan esimerkiksi Bunkkerimuseolle, on yksi järeä majoituskorsu jäämässä liittymärampin alle. Asiaa on tietääkseni selvitetty, että kyseinen teräsbetonikorsu olisi säästettävissä siirtämällä rampin alkua muutamalla kymmenellä metrillä. En tiedä, onko asiassa päästy lopulliseen ratkaisuun.

Vaalimaan oikaisuaseman, joka muodostuu Vaalimaan halki menevästä etuasemasta ja 2-3 kilometriä taaempana olevasta Pajulahden tukilinjasta, moottoritie puhkaisee siis kahdesta kohtaa.Ymmärtääkseni varmuudella on tien alle jäämässä kestolaitteista vain yksi pallokorsu. Suunnitelmia sen pelastamiseksi ja ”uusiokäytöstä” on olemassa. Enempää en pysty nyt asiaa valaisemaan.

Ja sitten Luumäellä keskikaidetieksi rakennettava paljon puhuttu ja kaivattu kuutostien parannus on jo myös edennyt tielinjauksen hakkuuseen. Se on paljastanut, että ainakin yksi järeä teräsbetonikorsu on jäämässä osin tai kokonaan tien alle ja pari muuta on sillä hilkulla. Korsujen katot on kaivettu jo näkyviin. Rako on ahdas ja tien suunnittelijoilla ei ole ollut juurikaan vaihtoehtoja.

Näillä tiedoin en lähde tuomitsemaan tiesuunnittelijoiden halua säästää Salpalinjaa ohikulkijoiden nähtäväksi muistutuksena suomalaisesta maanpuolustustahdosta. Mutta nyt kun rakentaminen on vasta käynnistymässä, on tietenkin vielä teoriassa mahdollisuus tapauskohtaisesti suunnittelijoiden ja rakentajien neuvotella, millä tavalla mahdollisimman vähin ”museaalisin” vaurioin voitaisiin Salpalinja läpäistä.

Jokainen kestolaite on maksanut aikanaan huikean summan yhteiskunnan rahaa. Kysymys nyt ei ole siitä, etteikö Salpalinjaan jäisi riittävästi edustavia kestorakenteita jälkipolvien ihmeteltäväksi. Kysymys on siitä, että juuri ne rakenteet, jotka hyvällä tahdolla voitaisiin ”kaivaa” osaksi tienvarsimaisemaa ohikulkijoiden nähtäville ovat ratkaisevia. Ne säästettyinä olisivat nähtävissä ja siten tekisivät sitä samaa tehtävää kuin tämä blogikin omalla vaatimattomalla tavallaan: kertoisivat olemassaolollaan suomalaisten maanpuolustuksen eteen tehdystä työstä.

Nimittäin siellä tienvarren ulkopuolella kauempana pusikoiden ja metsän sisään jäävät linnoitusrakenteet eivät näkymättöminä edellä mainittua tehtävää pysty tekemään. Ja onhan selvää, että työllä ja tuskalla rakennetut linnoitteet näkyvillä tien varressa kertovat myös suomalaisesta perinteiden arvostuksesta. Se on kunniaksi niin tielinjan suunnittelijoille kuin suunnitelman toteuttaville rakentajille.

Eli juttuni sanoma on, että paikalliset vaikuttajat ja Salpalinjan asiantuntijat, ottakaa vielä kerran yhteyttä vaikkapa suoraan paikalla oleviin tai tuleviin rakentajiin ja keskustelkaa hyvässä yhteistyön hengessä, voidaanko jotakin vielä tehdä tai suunnitelmia käytännössä muutamalla metrillä muuttaa. Vielä siihen on tai voi olla aikaa, kohta ei enää ole.