Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Liikkuminen Salpalinjassa aina omalla vastuulla

Valtionvarainministeriön piikkiin Salpalinjaa nykyisin hallinnoiva ja hoitava Senaattikiinteistöt on aktivoitunut kuluvana kesänä. Se on rajoitellut liikkumista Salpalinjan linnoitteissa myös kaakonkulmalla lähinnä sulkemalla laudoin sisäänpääsyjä ja varoitellut vaaroista tauluin muistuttamalla, että liikkuminen kohteissa on kulkijan omalla vastuulla. Tarkoitus on hyvä. Sillä yritetään vähentää vahinkoja ja rakenteiden omistajan mahdollisia korvausvelvoitteita. Vara on viisautta eikä vahingon enne!

Kesti siis 75 vuotta, että Salpalinja tässä mielessä tunnustetaan ja paljastetaan varoitustauluin vaaran paikaksi. Pitää muistaa, että sehän rakennettiin nimenomaan vaaran paikaksi viholliselle ja turvaksi omille ilman, että siitä tarvitsee plakaatein tulijalle ja käyttäjälle kertoa. Salpalinja oli salainen, se oli sotasalaisuus.

Meille Salpalinjassa liikkujille on ollut itsestään selvyys, että linnoituksessa liikutaan omalla vastuulla.

Senaattikiinteistöjen logiikalla jokamiehen oikeudella kenen tahansa mailla liikkuessa tapahtunut vahinko, risun puhkaisema silmä, ampiaisen pisto, kompastuminen kantoon tai juureen ja jalan nyrjähdys, liukastuminen avokalliolla ja pään lyöminen kiveen tai tipahtaminen jyrkänteeltä ja niskojen taittaminen, olisi kyseisen maanomistajan aiheuttama vahinko. Sen korvausvelvollisuus olisi maanomistajalla! Ei, eihän se noin voi olla!

Olen kuluvanakin viikonloppuna haltioituneena seurannut facebookista Salpavaeltajat-ryhmässä raportoituja harrastajien tutkimus- ja paikalliskulttuurin tallentamismatkoja Salpalinjan linnoitteisiin niin valmiiksi rakennetuissa kohteissa kuin keskeneräisissä linnoitteissa. Ei voi kuin ihmetellä sitä voimaa ja halua kunnioittaa ja tuoda esiin viime sotien aikaisten sukupolvien tekemää työtä, jota näiden harrastajien pyyteetön tekeminen juuri osoittaa.

Kuka hullu koluaisi kivikkoisia ryteikköjä ja jopa liki kymmenen metriä syvissä kaivannoissa ilman vahvaa uskoa, että nykysukupolvien on hyvä tietää, mitä vaaran vuosina tehtiin. Tai kuka hullu tuo satojen kilometrien takaa tienvarteen vaijeritaljan kääntääkseen kolmen tonnin estekiveä ja varmistaakseen, että ko. kivi on viime talvena löydetyn valokuvan osoittamasta tiesulusta. Ei kukaan, ei kukaan tietämättä ja tiedostamatta, että hän tekee sen omalla vastuulla ja kenties itse hankkimalla vapaa-ajan vakuutusturvallaan.

En tuomitse Senaatin asettamia varoitustauluja paikoissa, jossa ihmiset ovat pitkälti edellä kerrotun kaltaisen harrastustoiminnan innostamina alkaneet liikkua. Sen sijaan korsujen sisäänmenojen sulkeminen vie ja poistaa mennessään yhden Salpalinjaan tutustumisen olennaisen elementin, jännityksen, elämyksen, mitähän siellä pimeässä on.

Kaduilla ihmisiä liukastuu ja kaatuu talvella kaikista varoituksista huolimatta aina ja paljon joka vuosi. Salpalinjaa tutkineiden harrastajien en ole kuullut aiheuttaneen itselleen ainakaan vakavia vahinkoja; pienet naarmut tai isot mustelmat on otettu opiksi ja ojennukseksi seuraavaan kertaan. Tarkoitan, että Salpalinjan linnoitteita tutkivat harrastajat osaavat varoa ja varautua. Jos korsun kattolankutus on lahonneena putoamassa niskaan tai korsussa on vettä yli saappaan varren, niin en minä ainakaan sisälle mene!

Ja taas Salpalinjasta innostuneiden ensikertalaisten en usko ensimmäisenä pyrkivän ilman taskulamppua syvimpien korpien pimeimpiin onkaloihin. He aloittavat absoluuttisen turvallisista (onko niitä?) museokohteista, tai osallistuvat opastettuihin retkiin, vaikkapa Salpavaellukselle. Jos joku tahallaan haluaa itseään vahingoittaa Salpalinjassa, siihen löytyy aina paikka ja mahdollisuus.

Salpalinja on suomalaisten verovaroin omaksi turvaakseen rakentama puolustuslinnoitus. Se heijastaa vielä satoja, satoja vuosia suomalaisten viime sotien aikaista maanpuolustustahtoa. Tuon monumentin dokumentointi, taltiointi ja tiedon siirtäminen tuleville sukupolville on vielä pahasti kesken. Paljon on tehty, mutta paljon on tekemättä. Ja sitä tekemätöntä työtä harrastajat osaltaan vapaa-ajallaan ja omin kustannuksin täyttävät. Sen vuoksi heillekin olisi suotava siihen mahdollisuus. Uskon, että Senaattikiinteistöt ottaa tämänkin puolen huomioon tavalla tai toisella.

Positiivista Senaatin aktiivisuudessa on se niin kuin tässä kirjoituksessani jo vähän viittasinkin, että myös Salpalinjan omistaja, valtio, Senaatin kautta tunnustaa Salpalinjan kiinnostavuuden ja vetovoiman!

Vaikka Salpalinja ei enää nykypäivän sodankäyntiin sellaisenaan sovellukaan, on sen merkitys suomalaisille aatteellisena aseena mitä merkittävin! Siksi sitä kannattaa ja pitää esitellä yhä uusille sukupolville!

Pyydän kommentoimaan aihetta puolesta ja vastaan! Klikkaa tässä alla kommentteja –linkkiä.













3 kommenttia:

Seppo Rytkönen kirjoitti...

Salpalinja on suomalaisen sisun taidonnäyte,upeeta.

T.Kerran käynyt.

Anonyymi kirjoitti...

Älkää pakotako meitä pukeutumaan pumpuliin linjalla liikuttaessa. Rupeaa hiostamaan...

Juha H kirjoitti...

Älkää pakottako meitä pukeutumaan pumpuliin linjalla liikuttaessa. Alkaa hiostamaan.