Kuulostakoon kuinka omahyväiseltä tahansa ja Salpa-asemaan suoranaisesti liittymättömältä, en malta ottaa esiin kahta minulle merkittävää peräkkäistä päivää, tämän ja huomisen.
Tänään on asevelvollisuuteni viimeinen päivä. Reserviupseerin asevelvollisuus päättyy sen vuoden lopussa, kun hän täyttää 60 vuotta. Sillä siisti.
Olen siinä mielessä onnekas, että olen vasta seitsemäs ikäluokka (1951 syntyneet), joka on selvinnyt kokonaan ilman sotaa Suomen itsenäisyyden aikana. Toivottavasti seuraavat asevelvollisuusikäluokat selviävät samoin.
Astuin varusmiespalvelukseen vapaaehtoisena lokakuussa 1969. Jäin reserviin syyskuussa 1970. Olin 18-vuotias. Kolme viikkoa myöhemmin astuin Kotkan Rannikkopatteristoon palvelukseen alemman palkkaluokan kersantin vakanssille opetusaliupseeriksi. Keskikoulupohja ei riittänyt kesävänrikin paikkaan. Kun tarkoitukseni oli vain ”puolipiruuttaan” kokeilla maatalon metsätyövaihtoehdon sijaan palkkahommia, erosin suunnitelmani mukaan puolustusvoimien palveluksesta seitsemän kuukautta myöhemmin, olin 19 ½ -vuotias!
Kun olin edellisenä perjantaina riisunut kersantin asetakkini, niin seuraavana maanantaina puin ylleni YK-luutnantin uniformun Niinisalossa YK-koulutuskeskuksessa. Astuin YK:n Suomen valmiusjoukon kaksiviikkoiseen koulutustilaisuuteen. Sen jälkeen vastoin odotuksiani en päässyt rauhanturvaajaksi Kyprokselle. Keskikouluenglantini ei silloin riittänyt upseeritehtäviin.
Mutta vihdoin syksyllä 1973 tärppäsi. Lokakuun sota, Jom Kippur –sota sai YK:n lähettämään Suezille rauhanturvajoukot. Minä pääsin mukaan UNEF II suomalaiseen valvontajoukkoon YKSV 1:een. Koko lähi-idän valvontajoukkoa komensi Suomen itsenäisyyspäivänä 1973 kenraaliluutnantiksi ylennetty Ensio Siilasvuo.
Vuonna 2003 edesmenneen Siilasvuon syntymästä tulee huomenna uudenvuodenpäivänä kuluneeksi 90 vuotta.
Oma rauhanturvaajakertomukseni on luettavissa kirjastani Tulikaste Suezilla (julkaistu 2005, kirjastoista löytyy). Rauhanturvaajana siis kohtasin sodan, mutta se on ollut oma valinta, ei asevelvollisuus.
Korkeasti kunnioittamani esimieheni kenraali Ensio Siilasvuon syntymäpäivää ja oman asevelvollisuuteni päättymistä rohkenen laittaa yhdistämään oheisen valokuvan. Se on otettu Suezin kaupungissa tammikuussa 1974 eräänä tulitaukorikkomusten välisenä seesteisenä hetkenä.
Hyvää Uutta Vuotta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti