Maanpuolustustahto kansan selkärankana

Talvisota oli tätä kirjoitettaessa 80 vuotta sitten Neuvostoliiton näkökulmasta enää muutaman päivän päässä tavoitteestaan; puna-armeijan piti olla 21.12.1939, Josif Stalinin 60-vuotissyntymäpäivälahjana Helsingissä. ”Isä aurinkoisen” syntymäpäivästä on eri tietoja, mutta väli hällä. Vieläkään puna-armeija ei ole maatamme vallannut!

Edes Otto Wille Kuusisen valmiiksi ilman vaaleja istutettu Terijoen nukkehallitus ei saanut suomalaisia uskomaan neuvostoihanuuteen ja laskemaan aseitaan. Ankarissa taisteluissa puutteellisin varustein ja varustuksin Suomen armeija piti puolensa ja esti maahan tunkeutujan pääsemästä tavoitteeseensa.

Suomalaisten maanpuolustustahto yllätti Neuvostoliiton! Stalin ei voinut ymmärtää, että juuri maanpuolustustahdolla Suomi paikkasi materiaalisen puolustuspuutteensa.

Reserviupseerioppilaille Salpalinjaa viimeksi viime viikonvaihteessa esitellessäni toin esiin taistelutahdon merkitystä linnoituksen kestävyydessä. Viisaammat ovat sanoneet, että vahvinkin linnoitus murtuu, jos sitä puolustavilla sotilailla ei ole siihen halua. Ja kääntäen voidaan sanoa, että heikompikin linnoitus voi pitää, jos siinä taistelee motivoituneita, maanpuolustustahtoisia sotilaita.

Maanpuolustustahto on siis armeijan aseista se tärkein.

Suomen kansan ja erityisesti asevelvollisuusikäisten kansalaisten nykyistäkin maanpuolustustahtoa on kehuttu korkeaksi. Hyvinvoinniltaan maailman kärkeen kuuluvassa Suomessa on, mitä puolustaa.

Palataanpa talvisodan aikaiseen maanpuolustustahtoon. Mistä se kumpusi? Suomi oli vain noin kaksi kymmentä vuotta aikaisemmin itsenäistynyt, käynyt raastavan maata jakaneen vapaussodan ja lähtenyt kovalla työllä maan hyvinvointia rakentamaan. Nykyaikaan verrattuna elämä oli köyhää ja raskasta. Kansasta valtaosa sai elantonsa maasta ja metsästä. Samalla iso osa suomalaisista omisti maata, vaikkakin enemmistö vain pikkutiloja ja ”torppia”, mutta omisti kuitenkin. Rintamalla sotivien miesten perheet asuivat niissä. Oli konkreettisesti myös omaa, mitä puolustaa. Oli toivoa paremmasta.

Nykyisin pikkutilat ovat hävinneet. Ne ovat vaihtuneet kesäpaikoiksi tai kesämökeiksi järvien rannalla. Ihmiset omistavat yhä maata ja kiinteistöjä, mutta suhteessa sotavuosien aikaan monin verroin enemmän kaikkea muuta, paljon turhaakin tavaraa, krääsää. Nyt jos rajaseudulta pitäisi lähteä evakkoon, ihmiset jäisivät jo hyökkääjän jalkoihin miettiessään, mitä otetaan mukaan mitä ei! Vuosina 1939 ja -44 tuota ongelmaa ei ollut. Perheen tärkein omaisuus mahtui hevoskärryihin, monella huivinyyttiin.

Armeijan aseiden huoltaminen on yksinkertaista. Useimmiten puhdistus, öljy ja rasva riittää. Mutta miten huoltaa jokaista kansalaista koskettavaa maanpuolustustahtoa, miten se pidetään puhtaana, rasvattuna ja taisteluvalmiina?

On tietysti helppoa sanoa, että Suomi on rakennettava ja kehitettävä sellaiseksi, että täällä halutaan asua ja elää. Synnyinseutu, kotiseuturakkaus, isänmaallisuus ovat osa sitä, mutta kyllä siihen tarvitaan tietenkin myös mahdollisuutta tulla toimeen. Tämä viimeksi mainittu on demokraattisesti valitun yhteiskuntajärjestelmän tehtävä. Ja kun niin tehdään, samalla huolletaan maanpuolustuksemme tärkeintä asetta – maanpuolustustahtoa. Se toimii aina ennaltaehkäisevästi, mutta tarvittaessa myös silloin kun asiat vaativat – sodassa.

Kansa sodassa – kotirintama kerää, uhraa ja taistelee -näyttely Haminassa Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanhassa Veteraanissa kertoo oivallisesti, mihin kansan maanpuolustustahto parhaimmillaan voi yltää. Sota ei ollut sotavuosina vain rintamalla olevien sotilaiden sotaa. Se oli koko kansan sotaa lapsista vanhuksiin. Kukin teki voitavansa kykyjensä mukaan. Siinä samalla kasvoi silloiselle nuorisolle maanpuolustuksellinen vastuu, tahto puolustaa rakastamaansa maata. Tämä viestikapula on Haminassa Wanhassa Veteraanissa, käykää noutamassa!

Wanha Veteraani on auki viikonloppuisin la-su klo 10-16 talvisodan päättymisen 80-vuotismuistopäivään 13.3.2020 saakka.

TERHO AHONEN

Kymmenentuhatta upseerioppilasta perehdytetty Salpalinjaan Virolahdella

Salpalinjaan on perehdytetty vapaaehtoisvoimin yli 10 000 RUK:n upseerioppilasta kahdeksassa vuodessa osana reserviupseerikurssien sotahistoriallista koulutusta - tehtävään on tarvittu tuhat kolmen tunnin opastusvuoroa.

Klikkaa kuvia isommaksi.

Salpavaellus-tapahtuman itseään suurempi oheistoiminta, Reserviupseerikoulun reserviupseerikurssien perehdyttäminen Salpalinjaan loppuvuodesta 2011 alkaen on vapaaehtoistyönä tavoittanut yhteensä 10 123 upseerioppilasta. Kymmenentuhannen upseerioppilaan raja meni rikki lauantaina 14.12.2019, kun  RUK:n reserviupseerikurssin esikunta- ja viestikomppania (EVK) tutustui Harjussa Salpalinjaan 141 upseerioppilaan voimin.

Kymppitonnin merkkipaalulle astui upseerioppilas Emil Sylvestersson Turusta. Hänet Salpavaellus-tapahtuman RUK-opastusten operaatiojohtaja Jukka Lappi ja varajohtaja Esa Punkkinen palkitsivat pienoisestekivellä ja kunniakirjalla. Todistajana oli alusta asti opastuksilla oppaana ollut Jorma Mänttäri Luumäeltä.

Palkintoa luovuttaessaan Jukka Lappi kertoi, että Salpavaellus on aikanaan puolustusvoimien aloitteesta järjestetty 26 kertaa ja sille on osallistunut vuodesta 1994 lähtien noin 4 000 vaeltajaa.

- Vaelluksen piti jäädä yhteen kertaan. Mutta toisin kävi. Nyt vaelluksen ohessa ja lisäksi on opastettu vapaaehtoisvoimin yli 10 000 upseerioppilasta Salpalinjaan, Lappi sanoi

.  

Kaikki upseerioppilaat ovat saaneet Salpalinjasta paitsi tiukan paketin Suomen linnoittamishistoriasta, mutta varmasti myös opiksi otettavaa ja ajateltavaa nykyajan sodankäyntiin! Historiasta voi ja saa aina myös oppia.

Menossa oleva ru-kurssi 255 on 17:s Virolahden Ravijoella ja Harjussa kolmen tunnin ja viiden kilometrin kierroksella opastettu kurssi. Ensimmäinen kokonaisuudessaan Salpalinjaan marraskuussa 2011 perehtynyt kurssi oli numero 239. Silloin yhden kuukauden varoitus- ja valmisteluajalla opastus toteutettiin yksiköittäin arkiviikolla viereisen Valkjärven harjoitusalueen yhteistoimintaharjoituksen yhteydessä. Sen jälkeen opastukset on järjestetty yksiköiden kiinnioloviikonloppuina.

Perehtyminen Salpalinjaan on osa nykyisen Maasotakoulun alaisuuteen kuuluvan RUK:n ja sen Oppilaskunnan Kannatusyhdistyksen tukemaa sotahistoriallista koulutusta. Oppilaskunta järjesti aiemmin sotahistoriallisia matkoja Karjalankannakselle, mutta kun monista eri syistä niistä luovuttiin, tilalle tuli 2011 Salpalinja ja opastusten tuottajana vapaaehtoinen Salpavaellus-tapahtuma. RUK:n johtajana oli tuolloin eversti Vesa Kangasmäki ja kurssinjohtajana everstiluutnantti Saku Muona.

Reservikerhot taustalla, yhteisö ymmärtää

Vuosittain järjestettävän Salpavaelluksen taustalla ovat Virolahden ja Miehikkälän Reserviupseerikerho, Kaakonkulman Reserviläiset, Luumäen Reserviupseerikerho ja Luumäen Reserviläiset sekä perustamisestaan vuodesta 2015 lähtien jäsentensä kautta Salpalinjan Oppaat ry Lappeenrannasta. Salpalinjan perinneyhdistys ry on tukenut RUK-opastuksia koko ajan painattamalla upseerioppilaille jaetut Salpalinja-esitteet.

Salpalinja-tietouden lisäksi upseerioppilaiden kierroksella on kevätkesästä 2018 alkaen lottien toimintaa yhdellä opastuskohteella valottanut Kaakonkulman Lottaperinneyhdistys ry. Lotilla on menossa neljäs kurssi.

Harjun Oppimiskeskus Oy on lehtorinsa Esa Punkkisen johdolla ollut opastuksissa vahvasti mukana parannellen maillaan olevia reittejä ja antamalla tarvittavia tiloja käyttöön. Toiminnalla Harju on tehnyt itsensä mieleenpainuvasti tunnetuksi nyt jo siis 10 000 varusmiehelle. Myös suomalaiset rauhanturvaajat ovat kahtena kesänä talkoilleet kenttälinnoitteita kuntoon Harjussa.

Myös muut maanomistajat ja kyläläiset ovat suhtautuneet myönteisesti, jopa reittejä parannellen maastossa rauhalliseen tahtiin ja vähin äänin oppaiden johdolla liikkuviin varusmiesryhmiin. Myös Ravijoen VPK on asenteellaan mahdollistanut oppaiden käyttää paloaseman piha-aluetta kokoontumis- ja lähtöpaikkana.

Noin 30 opasta käytössä

Opastukset nojaavat Salpavaelluksen Salpalinja- oppaisiin. RUK-opastuksia aloitettaessa oli sattumalta sitä ennen talvella 2011 järjestetyn opaskoulutuksen jäljiltä käytettävissä reilut 15 opasta. Nyt oppaina on ollut jo 35 eri henkeä ja heistä muutamaa lukuun ottamatta kaikki ovat edelleen käytettävissä, ja uusia tulee. Oppaiden sotilastausta on sotamiehestä prikaatikenraaliin; yksi nainenkin on oppaana toiminut.

Oppaat kymppitonnipäivänä 14.12.2019

Oppaat ajavat Virolahdelle Helsinki – Lahti – Kouvola – Lappeenranta -alueelta, siis hyvin pitkistä matkoista. Tietysti myös Hamina, Virolahti, Miehikkälä ja Luumäki ovat oppaissa hyvin edustettuna.

Kerralla oppaita on suurimmillaan tarvittu 18 henkeä, yksi kohdeopas ja 17 ryhmäopasta. Nyt kurssiyksiköiden oppilasmäärän tasoituttua, selvitään 12 ryhmä- ja yhdellä kohdeoppaalla kerralla. Keskimäärin oppaalla on ryhmässään kymmenen upseerioppilasta. Kun kurssilla on viisi yksikköä ja kursseja kaksi vuodessa, merkitsee se innokkaimmille kymmenen opastuspäivää vuodessa.

Tuhat opastusvuoroa

Vapaaehtoisia kolmen tunnin tehollisia opasvuoroja Salpalinja-oppaat ovat tehneet tuhat (1000) kappaletta. Kun opastusaikaan lisätään matkat ja valmistautumiset, niin oppaat ovat käyttäneet viikonloppujaan harrastukseensa yhteensä peräti tuhat päivää!

Salpavaelluksen puolelta opastusten operaatiojohtajina ovat toimineet: kurssit 239 – 248 Terho Ahonen Miehikkälästä (kohdeoppaana edelleen), kurssit 249 – 250 Erkki Rikkola ja kurssista 251 eteenpäin Jukka Lappi, molemmat Virolahdelta ja kaikki Virolahden ja Miehikkälän Reserviupseerikerhon jäseniä.

Salpavaelluksen yhteyden Salpalinja-opastuksista RUK:hon syksyllä 2011 loi em. kerhon jäsen, sittemmin edesmennyt majuri evp Risto Sivula. Hän oli tuolloin Salpavaellus-organisaation miehikkäläläinen vaellusjohtaja.

Opastuksista RUK ja sen Oppilaskunnan kannatusyhdistys maksaa talkookorvauksen. Se käytettiin aiemmin Salpavaelluksen tukemiseen ja nyt enemmänkin oppaiden tietotason parantamiseen teemaretkin sekä opastusvarustuksen ja -materiaalin hankintaan.

Lisää kuvia facebookin Salpavaellus-sivustolla ja Salpavaeltajat-ryhmässä.

TERHO AHONEN