Virolahdella Harjun Oppimiskeskuksen juuri valmistunut
tapahtuma-areena Vahtivuoren estekivilouhokseen on parasta, mitä Salpalinjalla on
tapahtunut sitten Salpalinjaa esittelevien sotahistoriallisten museoiden perustamisen!
Salpalinjan yksi jyhkeimmistä, ellei suorastaan suurin Vahtivuoren
louhos on ollut tähänkin saakka huikea nähtävyys patikoijille siinä tilassa,
mihin se sotavuosilta jäi. Kalliolaskeutuminen 14,5 metrin korkuisen louhoksen
pystysuoraa ja tavattoman sileää rintaa pitkin on ollut käytännössä paikan ainut
hyötykäyttö.
Nyt louhos on siistitty irtokivistä ja louheesta sekä
aluskasvillisuudesta ja sen pohja on tasattu laajaksi näyttämöksi ja sen eteen
noin metriä alemmaksi on viritetty penkkitasanne yleisölle. Samalla edellä mainittu
kalliorinta sai korkeutta lisää puolitoista metriä ja on nyt noin 16 metrin
korkuinen. Sen edessä esiintyvä ihminen tai vaikkapa kuoro antaa mittasuhteet
Salpalinjan suuruudelle tätäkin kautta.
Vaikka passariestekivilouhos ei sinällään ole linnoituslaite
eikä siten varmaankaan myös suojelukohde, ei senkään puolesta ole syytä
huoleen. Louhoksen luonteeseen ei raivaus ole vaikuttanut millään tavalla, jos
siisteyttä ja liikkumisturvallisuutta ei siksi lasketa.
Nyt louhintatapa poikkeuksellisen korkeassa estekivilouhoksessa
tulee entistä paremmin esille, jos kohta se edelleen vaatii oppaan selostuksen.
Näin myös Salpapolun kuluttajille, sen louhoksen reunan portaita ylös- tai alaspäin
kuljettaessa tapahtuma-areena avaa aivan uuden elämysulottuvuuden. Siinä
samalla voi pohtia estekivien louhinnan yksityiskohtia ja miettiä työmaan
huikeutta yhtenä välttämättömänä osana linnoitusketjua.
Harjun Oppimiskeskuksen omilla maillaan toteuttama hanke tuo nyt Vahtivuoren
nähtävyyden kaiken kansan ulottuville; pyörätuoliluiskakin on katsomoon
rakennettu. Autojen pysäköintialueen reuna on vain noin sadan metrin päässä
katsomosta.
Paitsi mitä mielikuvituksellisempien tapahtumien ulkoilma-areenana
sähköistetty louhosalue voi toimia myös Salpalinja-esittelyjen keskuksena.
Louhoksen vieressä on Salpalinjan yksi suurimmista luolista
konekivääriasemineen, Vahtivuoren useassa tasassa olevat kallioon louhitut taisteluhaudat
suojakomeroineen sekä tulenjohtokorsu parin sadan metrin päässä antavat halukkaille
opastettuna erinomaisen kuvan osasta Salpalinjan puolustusratkaisuja. Vahtivuori
on siis myös erinomainen kohde lyhyille kierroksille ja tietoiskuille Salpalinjasta.
Vahtivuoren tapahtuma-areena vetää yhä uusia ihmisiä ja
monet kenties vasta ensimmäistä kertaa Salpalinjaan. Olen varma, että yhtäkään
tapahtumaa tai ”tekijäistä” Vahtivuoren näyttämöllä ei voida pitää tai vetää
läpi mainitsematta paikan yhteyttä Salpalinjaan, Suomen itsenäisyyden ja
hyvinvoinnin osaltaan pelastaneeseen veteraanisukupolven rakentamaan
monumenttiin. Paikalla on siis myös merkittävä sanansaattajatehtävä
maanpuolustushistoriastamme ja sotiemme veteraanien perinnöstä.
Onnittelen vilpittömästi Harjun Oppimiskeskusta tapahtuma-areenaideasta
ja sen loistavasta toteutuksesta!
Kuluvana vuonna loppuunviety Salpalinjan rakenteiden ja
laitteiden omistajuusjärjestely, palautus alkuperäisille maanomistajilleen
antaa mahdollisuuden vastaavanlaiseen innovatiivisuuteen, luovuuteen myös
muualla itärajalla! Pankaa toimeksi!
Jäljempänä olevat kuvat otin 24.8.2019, kun
Salpavaellus-tapahtuman oppaat pääsivät tutustumaan areenaan RUK:n reserviupseerikurssin
254 viimeisen opastuspäivän päätteeksi. Klikkaa kuvaa isommaksi!
http://www.harjunopk.fi/fi/ajankohtaista/huikea-kallioareena-valmistui-harjuun-avajaisissa-tulta-ja-sirkusta
http://www.harjunopk.fi/fi/ajankohtaista/huikea-kallioareena-valmistui-harjuun-avajaisissa-tulta-ja-sirkusta
TERHO AHONEN