Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

torstai 3. marraskuuta 2011

Mustamaa, merellinen jatke

Salpa-aseman maalinnoitusten sanotaan alkavan Suomenlahdesta Santasaaresta, Virolahden Siikasaaren niemen tyvestä ensimmäinen saari merelle päin. Saaressa on neljä kantalinnoitetta. Itseasiassa linnoitusketju jatkuu merelle pääaseman suuntaisena linjalla Ruissaari ja Mustamaa ja siitä vielä lounaaseen Ulko-Tammion kautta Kotkan edustalle. Jo suunnitteluvaiheessa ymmärrettiin, että maa- ja merilinnoitusten on oltava kokonaisuus, joka tukee toisiaan.

Saariston linnoittamisesta ei vastannut suinkaan Hanellin johtama linnoitustoimisto Myllykoskella, vaan merivoimat, johon silloin, niin kuin välivaiheen jälkeen taas nykyisinkin rannikkotykistö aselajina kuuluu. Rannikkolinnakkeiden linnoittamisessa on omat erityispiirteensä ja siksi varmasti oli hyvin järkevää pitää rannikon linnoittaminen erillään maalinnoittamisesta, vaikka niillä oli myös paljon yhteistäkin.

Mustamaan saari Klamilasta, tai oikeastaan vielä tarkemmin Ravijoelta etelään muodosti tärkeän kulminaatiopisteen avomeren valvonnassa ja rannikon suojaamisessa ajatellen mahdollista taistelua Salpa-asemassa. Jo 1930 luvulla maailmanpoliittisen tilanteen kiristyessä huomattiin että Kotkan Kirkonmaan ja silloisen Virolahden Pukkion linnakkeen välissä oli meripuolustuksessa aukko.

Tuota aukkoa ryhdyttiin paikkaamaan vuonna 1939, jolloin Mustamaan linnoittaminen alkoi. Talvisodan alkuun mennessä saareen ehti valmistua kolme kenttälinnoitettua raskasta rannikkotykkiasemaa. Ne muun muassa osallistuivat jäätä pitkin rannikkoa lähestyneiden vihollisosastojen torjuntaan.

Mustamaan linnoittaminen sai vauhtia talvisodan jälkeen, jolloin saaren merkitys rajan läheisyyden takia entisestään kasvoi.

Välirauhan aikana Mustamaahan valmistui kaksi kantalinnoitettua raskasta rannikkotykkiasemaa; patterin kolmas tykki ampui jatkosodassa kenttälinnoitteella suojatusta asemasta. Saareen valmistui tuliasemia keveille rannikkotykeille, konekivääreille, tulenjohtoasemia, valonheitinasema, huoltotunneleita (miehistön ja tavaroiden suojaksi) ja paljon louhittua taisteluhautaa sekä mahdollisiin rantautumisalueisiin runsaasti piikkilankaestettä.

Huomion arvoista saarten, varsinkin niiden rantojen linnoittamisesta on se, että lapiolla saatikka kenttälapiolla ei ole tehtävissä juuri mitään. Kallioon pureutuminen vaatii erikoistyökaluja ja erityisosaamista.

Tämän kirjoittaja pääsi eilen ensimmäistä kertaa käymään Mustamaassa. Pääsy puolustusvoimien omistamalle ja hallinnoimalle saarelle vaatii erityisluvan ja ”päällystakin”. Merimatkakin edellyttää järjestelyjä. Mutta nämä hoituivat ja pääsin muutaman muun ”linnoitushullun” kanssa mukaan ja matkaan. Se täytyy heti sanoa, että samankaltaisessa joukossa oma hulluuteni ei juurikaan erottunut!

On myös sanottava, että en suotta ole kuullut kertomuksia Mustamaan rakenteiden massiivisuudesta. Vaikka ilmeisesti kaikkein näyttävimmät kohteet olivat veden vallassa, silti ihmettelemistä riitti. Työn jälki ja laitteiden kunto oli paikoin hämmästyttävän hyvää. Hiljaiseksi veti.

Jos kohta ovat Salpalinjan linnoitteet mantereella huikeita, ei rakenteet linnoitusketjuun sisältyvillä saarilla jää varjoon, ainakaan Mustamaassa.

En pysty enkä voikaan kuvailla kaikkea näkemääni. Pari yksityiskohtaa otan esille.

Mustamaassa sijaitsevat kantalinnoitetut konekivääripesäkkeet muistuttavat vahvasti veljiään maalla. Käsikranaatin pudotusmahdollisuus korsun sisältä ulos on yleensä ”maakorsuissa” panssarioven yläkulmasta, jolloin se putoaa oven takana sisäänpyrkivän jalkoihin. Mustamaan korsuissa käsikranaatin pudotusputki on myös ampuma-aukon seinässä. Sillä pystytään torjumaan esimerkiksi kasapanosta ampuma-aukkoon kiikuttava vihollinen. Oman konekiväärin mahdollisessa häiriötilanteessa on siis vielä yksi keino jäljellä vihamielisen naapurin eliminoimiseen.

Kaakonkulma-paikallislehdessä on ollut Olli Kauhasen mielenkiintoisia kirjoituksia alueen rannikkopuolustushistoriasta. Äskettäin hän ansiokkaasti puhui Mustamaan ja Ruissaaren huoltotunneleiden varauloskäynti- ja ilmastointihormikuilujen harvinaisesta hauliporausmenetelmästä. Nyt kun tuon kirjoituksen pohjalta sitä osasimme etsiä, niin löytyihän siitäkin esimerkki ja vielä ”porausnatsojakin” halkaistuna suojaamassa 91 senttiä halkaisijaltaan olevan pyöreän kuilun ulostuloaukkoa. Upeaa!

10 kommenttia:

Harri Ukkonen kirjoitti...

Matkakuvia varmaankin päästään ihmettelemään tuolla toisella puolella? Kuvat "porausnatsoista" ja tuosta etuseinän pudotusputkesta varsinkin sisäpuolelta olisi kiva nähdä. Pudotusputki etuseinässä ei nyt sinänsä mikään ultraharvinaisuus ole,mutta jos tuossa vaikka olisi jotain erilaista.

Terho Ahonen Miehikkälä kirjoitti...

Harri, pyytämäsi kuvat ovat fb:ssa Salpavaeltajat-ryhmässä. Muuta kuvakollaasia en julkaise; kuvauslupa oli "sotahistorialliseen yksityiskäyttöön".

Juha K Lahdesta kirjoitti...

Mustamaan suurin anti lienee se että siellä töitä jatkettiin jatkosodan kuluessa vaikka muualla ,ainakin eteläisellä, Salpalinjan osuudella ne keskeytettiin/lopetettiin.Eli ne tehtiin poikkeuksetta valmiiksi asti. Vaikka toki laitteet ovat merivoimien käsialaa. Onko muuten facebookin ryhmissä tapahtunut keskustelujen julkisuuden suhteen joku muutos joku aika sitten sillä, esim salpavaeltajat kuvat näen vieläkin mutten enää keskusteluja. Ennen näin keskustelutkin vaikken ole facebookkiin rekisteröitynyt.

Jukkeli65 kirjoitti...

Joskus poikasena kuulin hurjia huhuja siitä, että Mustamaan ja Ruissaaren välillä olisi tunneli, taitaa olla maalaislegendaa.

Sydänkylän linnake oli jollain tavalla kytköksissä Mustamaan kanssa, siellähän on kaksi kantalinnoitettua 6" poteroa.

Ruissaaressa on 2-3 tuuletuskuilua ja kiekot on pyöritelty mäen juurelle, niitä on kymmeniä, keskellä muutaman tuuman pilottireikä, josta vääntämällä on varmaan katkaistu tuollainen kaivorenkaan kokoinen pala. Aikanaan 80-luvulla tekotapa mietitytti hivenen, kunnes törmäsin Kurussa lähes samaan menetelmään paperikoneen valssien valmistuksessa.

En ole käynyt alueella yli 20 vuoteen, joten aika sumentaa muistot, mutta Ruissaareen pääsee vapaasti samoilemaan ja yhdessä kallioluolassa olikin mökkiläisen hillokellari, kun laskeuduin sinne kuilun kautta. Keskellä saarta on jotain suurta onkaloa louheen määrästä päätellen, mutta rakennelmat on täynnä vettä, kulkuaukot ovat tasaiselta kalliolta luiskina alas.

Poikasena tuli koluttua joka ainut Salpalinjan rakennelma läpi Siikasaaren ja Säkäjärven välillä, mutta kartat ovat kadonneet maailman tuuliin 30 vuoden aikana.

Juha K Lahdesta kirjoitti...

Näyttääpä http://saariesittely.wippiespace.com/fruissaari.html osoitteesta löytyvän pari kuvaa saaresta joista yhdessä heti hauliporattu reikäkin.

Terho Ahonen Miehikkälä kirjoitti...

Juha, ryhmän fb-asetuksia en ole muuttanut. Ehkä fb:n oma "suuri päivitys" sen teki. Ruissaaren natsa näyttää Mustamaan kappaleita pitemmältä.
Jukkelille, hyvin olet perillä. En pysty laajaan kysymyssarjaasi vastaamaan tässä ja nyt. Saarien välisestä tunnelista en ole ennen kuullut. Ehkä se selittääkin, miksi luolat ovat täynnä vettä. Ne ovat tunnelin suuaukkoja ja täyttyneet, kun tunneli vuotaa??? Kaikkea ei tarvitse uskoa!

skydiveri kirjoitti...

Mitenkäs noille saarille pääsee tutustumaan?

Terho Ahonen Miehikkälä kirjoitti...

Kotkan Rannikkopataljoona myönsi meidän ryhmällemme luvan. Heidän edustajansa oli matkalla mukana.

Anonyymi kirjoitti...

Pääseehän sinne millon vaan tutustumaan. Ajaa veneen kylänrantaan ja lähtee kävelemään. Nimimerkillä: Kokemusma löytyy

Anonyymi kirjoitti...

Oli mielenkiintoista lukea Mustamaasta. Olin varusmiesaikana v. 1955 viikon tuolla saarella. Päivisin purimme laitteita ja lastasimme niitä kuljetusproomuun. Yksi pukukohteista oli valonheittimen hissikoneisto. Tunneleitakin pääsimme omin päin tutkimaan.