Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

”Enpä olisi uskonut”

Ainutkertainen Salpa-Jukola on takana. Virolahden Ravijoella Harjun Oppimiskeskuksen alueella järjestetty suunnistusviesti jätti huulen pyöreäksi. Puitteet olivat hienot. Kisajärjestelyt olivat jetsulleen ja joukko ja paikat siistejä. Harvoin saa olla mukana tapahtumassa, jossa jo pelkästään toimitsijoita on yli 1700 henkeä, ja vain yhden viikonlopun aikana.

”Enpä olisi uskonut” –sanonta tuli vastaan myös monta kertaa, kun me Salpavaellus-tapahtuman oppaat esittelimme kisavieraille, mitä Salpa-Jukolan nimessä nuo viisi ensimmäistä kirjainta tarkoittavat. Näin sanoi nimenomaan moni niistä, jotka rohkenivat tunnustaa, että Salpa-sana tässä merkityksessä ei ollut täysin tai ollenkaan heille aikaisemmin avautunut.

Nimittäin yhteensä muutamasta kymmenestä tuhannesta ihmisestä, suunnistajasta, heidän huoltojoukoistaan ja yleisöstä ”vain” noin tuhat käytti tilaisuutta hyväkseen ja tutustui Salpalinjan korsuihin tai sitä esittelevään osastoon. Valtaosa joukosta oli siis jo täysin valveutunut asiasta, tai se ei kiinnostanut tai niin kuin epäilen, eivät malttaneet suunnistustäpinöiltään asiaan perehtyä, tai tieto tutustumismahdollisuudesta ei ollut tavoittanut, tai sitten kaikille jaettu kisalehti kertoi jo tarpeeksi. Kisalehden jutun kirjoittajana haluan tietysti uskoa viimeiseen vaihtoehtoon.

Kuitenkin yhteensä 16 asiantuntevaa Salpalinja-opasta teki kisatapahtuman aikana 105 opastuskierrosta korsuihin ja linnoitteisiin. Niihin osallistui 564 henkeä. Keskimäärin reilut viisi henkeä per kierros. Oikein sopiva ja helposti liikutettava ryhmäkoko. Lauantain kiireisimpään aikaan kaikki opastusvoimat olivat täydessä työn touhussa. Enempää ei juuri olisi ehditty.

Opastuskierrosten lisäksi Salpalinja-osastolla tietoiskuun tutustui useita satoja ihmisiä, jotka eivät malttaneet lähteä korsuja koluamaan. Sateisen lauantaiaamun jäljiltä yhden pääkulku-uran vieressä jalanjäljet paljastivat, että kymmeniä ellei jopa satoja omatoimitutkijoita oli piipahtunut korsussa, jonka rakentamiseen oli käytetty 560 silloista autokuormaa betonia! Toistan siis 560 kuutiometriä betonia, jota vahvistaa 45 tonnia betoniterästä. Korsu jäi vierasjoukon jäljiltä täysin ehjäksi!

Salpalinjaan tutustuneet eivät aluksi kaikki edes tienneet, mistä heidän tulisi olla kiinnostuneita. Mutta kun asia alkoi selvitä, ei heidän kiinnostukseelleen ollut tulla loppua. Ulkomaalaisista vieraista eniten asia kiinnosti ruotsalaisia ja jossain mielessä yllättävästi myös latvialaisia.

Ruotsalaisten mielenkiinnon takana oli ymmärrettävästi heidänkin itärajansa pitävyys toisen maailmansodan aikana. Tietysti myös se, että ruotsalaiset avustivat Salpalinjan rakentamista noin kymmenen prosentin osuudella koko kustannuksista, sai heidät janoamaan linnoitustietoa.

Latvialaisten kiinnostus oli luonteeltaan toisenlaista, eräänlaista tunnustelua siitä, miten he kenties olisivat selvinneet ilman neuvostomiehitystä. Kaksi selitystä tapahtuneelle kuulin: ”meidän maasto on niin tasaista ja vaikeasti puolustettavaa” ja ”olisimmehan mekin, jos meillä olisi ollut Salpalinjan kaltainen puolustuslinja”.

Kun paljon ihmisiä liikkuu, kuulee kaikenlaista ja hurjiakin juttuja. Niistä tähän loppuun minulle kaksi totena kerrottua, jälkimmäinen on itse asiassa kysymys. Minä en ota kantaa juttujen todenperäisyyteen, uskomattomilta kuulostavat.

Jatkosodan jälkeen Ravijoen kylän pojat aavistivat, että Harjun koulutilan ladossa on jotain salaperäistä, kun sen ovet oli lukittu. Pienin poika meni olkipuhaltimen putkesta sisään ja kas koulutilan johtajan operoima asekätköhän siellä oli (se on kyllä totta). Ja niin oli kylän pojilla kohta pyssyjä ja paukkuja! Räiskintä alkoi. Johtaja pani pojat tietysti tiukille ja antoi satikutia. Pojat tästä tuohtuneena päättivät kostaa. He ampuivat kiväärillä Vahtivuoren kupeessa sijaitsevan Salpalinjan pst-tykkikorsun lukon rikki. Se oli ainoa tykkikorsu, joka oli suunnattu likipitäen kohti Harjun kartanoa ja samalla johtajan asuntoa. Pojat ryhtyivät kostotoimiin. Tarkoitus oli ampua johtajan kartano mäsäksi, mutta pahaksi onnekseen eivät saaneet tykkiä laukeamaan. Poikia harmitti. Sotaväessä muutamia vuosia myöhemmin yksi pojista sai samaiselle tykkimallille koulutusta ja kesken opetuksen lähes kiljahtaen tokaisi: ”ai hitto jos tuon olisin tiennyt silloin”!

Ja se toinen juttu. Eräs ruotsalainen kisavieras kuunteli esitystäni Salpalinjasta, poistui ja tuli kohta uudestaan kysymään hieman arkaluontoisen oloisesti: ”Tiedänkö minä tai ylipäätään tiedetäänkö Suomessa, että joitakin vuosia sitten Venäjä olisi tarjonnut Suomelle Karjalaa takaisin, mutta presidentti Halonen ei olisi uskaltanut ottaa sitä vastaan peläten jonkinlaista petosta? Minä totesin, että enpä ole kuullut, mutta yleensähän isot itäuutiset ovat Suomeen Ruotsin suunnasta tulleet!

Uskokaa tai älkää. Olipa mielenkiintoinen Salpa-Jukola –viikonvaihde.

Ei kommentteja: