Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Vaellusjohtajan puhe

Antti Pakkanen
VAELLUSJOHTAJAN PUHEENVUORO mp-juhlassa 28.6.2015

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisat vaeltajat, hyvä juhlayleisö!
Minulla on ollut kunnia toimia ensimmäistä kertaa Salpavaelluksen johdossa, ja voin kertoa teille hyvä yleisö, että työ on ollut antoisaa, avartavaa ja innostavaa. On kunnia-asia jatkaa sitä perinnettä, joka vuosi toisensa jälkeen on kerännyt innokkaat ja kiinnostuneet tutustumaan Salpalinjaan, tänä vuonna Salpavaellus onkin järjestyksessään 22. Kiitän vaelluksen puolesta kaikkia yhteistyökumppaneitamme, Puolustusvoimia ja erityisesti Kaakkois-Suomen aluetoimistoa kaikesta tuesta. Lisäksi erityiskiitos vaelluksen suojelijalle, Reserviläisliitolle, paljoa enempää ei varmasti suojelija voisi roolissaan tehdä, kiitos siitä.

Tässä kohdin on hyvä mainita, että Salpavaellukseen on tänä vuonna osallistunut myös kansainvälistä väriä, kiitos siis osallistumisesta virolaisille vieraillemme. On hienoa huomata, että tapahtumamme on herättänyt kiinnostusta Suomenlahden toisellakin puolella, toivottavasti näin jatkossakin.

Tahdon onnitella kaikkia vaeltajia hyvin suoritetusta vaelluksesta, jossa olette tutustuneet Salpalinjana tunnettuun viime sotien aikaiseen puolustuslinnoitteeseen, jonka viimekätisenä tarkoituksena, olisi ollut torjua puna-armeija, mikäli kesän 1944 kunniakkaat torjuntataistelut olisivat päättyneet toisin. Salpalinja oli sotien jälkeenkin usean vuosikymmenen ajan merkittävä osa maanpuolustusta ja sillä on tänäkin päivänä tärkeä rooli suomalaisen maanpuolustustahdon ja isiemme perinnön monumenttina.

Salpavaelluksen teemana on tänä vuonna ollut vapaaehtoinen maanpuolustus ja reserviläisyys. Yleisen turvallisuuspoliittisen ilmaston viileys ja kipeät säästöpäätökset puolustusvoimiin viime vaalikaudella, ovat nostaneet vapaaehtoisen maanpuolustuksen merkitystä koko maassa ja kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Teemamme merkitystä tukee myös vaelluksen suojelijana toimiva Reserviläisliitto ja on selvää, että suomalaisten reserviläisten vankka maanpuolustustahto ja isänmaallinen henki puhaltaa tässäkin tilaisuudessa.

Vapaaehtoista maanpuolustustyötä voi tehdä ja maanpuolustustahtoa osoittaa monella eri tavalla. Meille alueen reserviläis- ja reserviupseeriyhdistyksille Salpavaellus on yksi tapa tehdä tätä työtä. Salpavaellus kerää yhteen aktiivitoimijoita, niin nuoria kuin vanhempiakin.
Nuori into ja uteliaisuus, sekä iän tuoma kokemus ja varmuus yhdistyvät myös Salpavaelluksen organisaatiossa, tämä on varmasti vahvuus työssämme. Salpavaelluksen johtajana voinkin olla ylpeä osaavista oppaistamme ja asialle omistautuneista aktiivitoimijoista. Vapaaehtoisuus ja tahto tehdä työtä yhteisen asian eteen on korvaamatonta ja siitä kiitos kaikille Salpavaelluksessa toimiville.

Salpavaellus kunnioittaa sotiemme veteraanien perintöä ja pitää yllä tietoisuutta historiamme suurimmasta rakennustyöstä ja korostaa sitä isänmaallista palvelualttiutta, jota Salpalinjan rakentaminen aikoinaan vaati. Samalla tahdomme kunnioittaa kaikkia niitä, jotka uhrasivat parhaat nuoruusvuotensa ja monet henkensä itsenäisen isänmaan puolesta viime sotien aikana.

Veteraanien perintö on kovalla hinnalla lunastettu itsenäinen ja vapaa isänmaa, ja sen eteen tahdomme tätäkin työtä tehdä. Tahdomme työllämme edistää sitä, että myös jälkipolville välittyy tieto ja ymmärrys sotahistoriasta, maanpuolustuksen tärkeydestä ja niistä uhrauksista, joista me kaikki olemme mittaamattomasti velkaa veteraanisukupolvelle. Kansallinen itsenäisyys, valtiollinen suvereniteetti ja itsemääräämisoikeus, sekä vapaus ja ylipäätään kansakuntamme olomassaolo eivät ole itsestäänselvyyksiä. Niiden säilyttäminen on vaatinut ja tulee edelleen vaatimaan kovaa työtä ja lujaa tahtoa.

Laaja kiinnostus tutustua sotahistoriaamme on näkynyt myös tämän vuotisessa Salpavaelluksessamme. Salpavaelluksen osallistujamäärä on suurempi kuin vuosikausiin. Kiitos siitä siis jokaisella osallistujalle. Tätä työtä tullaan jatkamaan ja olette kaikki lämpimästi tervetulleita myös ensi vuonna. Toivotan kaikille Salpavaelluksen puolesta oikein hyvää kesää.


Kiitos.

Reservi maanpuolustuksemme perusta

Reserviläisliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan tervehdys
Salpavaelluksen päätösjuhlassa 28.6.2015, Salpalinja-museo Miehikkälä

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisat salpavaeltajat ja vaelluksen
järjestäjät, hyvät naiset ja miehet!

Olemme kokoontuneet tänne Salpavaelluksen päätösjuhlaan, joka kruunaa
maanpuolustuksellisen ja sotahistoriallisen viikonloppumme. Koska
kunniakseni on tullut käyttää ensimmäinen puheenvuoro, lienee paikallaan
kerrata hieman historiaa.

Salpa-linjan tai viralliselta nimeltään Suomen Salpa -linjan historia liittyy
kansamme kohtalonvuosiin talvi- ja jatkosodassa. Tarkoituksena oli luoda
pitkä puolustuslinja eli tavallaan viimeinen lukko, jonne idästä tuleva
hyökkäys saataisiin pysäytettyä. Linjan valmistelu alkoi vain viikko talvisodan
katkeran rauhan jälkeen. Linnoitussuunnitelma hyväksyttiin 11.5.1940 ja työt
alkoivat välittömästi. Ensimmäiset lapionpistot poljettiin maahan Virolahden
Ravijoella.

Lopullisena tavoitteena oli rakentaa Itämereltä Jäämerelle eli Virolahdelta
Savukoskelle rakennettu puolustuslinja. Linja oli vahvin etelässä Luumäen ja
Suomenlahden välillä, minkä johdosta Salpa-linjasta käytetäänkin joskus
myös nimitystä Luumäen linja. Salpalinjan kokonaispituus oli 1.200 kilometriä
ja se koostui sadoista linnoitteista.

Salpalinja on yhä Suomen historian suurin rakennuskohde ja monet ovat sitä
mieltä, ettei isompaa rakennushanketta ole toteutettu myöskään muissa
pohjoismaissa. Hankkeen massiivisuutta kuvastaa hyvin myös se, että
vuonna 1941 linnoittamiseen käytettiin 1,1 miljardia markkaa eli noin 5
prosenttia valtion budjetista. Kuluvan vuoden talousarvioon verrattuna tämä
tarkoittaisi lähes 2,7 miljardin euron menoerää, joka on hyvin lähellä sitä
summaa, joka valtion talousarviossa on kuluvana vuonna budjetoitu
puolustushallinnon pääluokkaan.

Tämä salpa ei koskaan pettänyt eikä maatamme miehitetty. Kiitos siitä kuuluu
ennen kaikkea sotiemme veteraaneille mutta myös kaikille niille, jotka olivat
linnoitusketjua aikanaan rakentamassa.

Hyvä juhlayleisö,

Suomessa järjestettiin runsaat kaksi kuukautta sitten eduskuntavaalit, joissa
maallemme valittiin uudet päättäjät. Ensimmäistä kertaa historiansa aikana
Reserviläisliitto osallistui aktiivisesti vaalikampanjointiin Vahvaa puolustusta
ylläpidettävä -vaaliohjelmallaan. Liiton ohjelman hyväksyneitä ja
Reserviläisliiton sertifioimia ehdokkaita kertyi lopulta lähes 170.
Olemme tyytyväisiä kampanjamme tuloksiin. Maanpuolustus oli
poikkeuksellisen hyvin esillä vaalikampanjoinnissa ja -keskusteluissa. Lisäksi
Vahvaa puolustusta ylläpidettävä -kampanjamme näkyi ja puhutti vahvasti
erityisesti sosiaalisessa mediassa, jossa sitä erikseen markkinoimme.

Liiton sertifioimista ehdokkaista 32 tuli valituksi Eduskuntaan. Toivomme, että
nämä edustajat muodostavat tällä vaalikaudella vahvan ja yli puoluerajojen
ulottuvan maanpuolustusblokin Arkadianmäellä. Päättäjäjoukon, joille
puolustuksemme asiat tulevat aina tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä.

Vaaliohjelmamme kolme keskeistä tavoitetta olivat koko Suomen alueen
puolustamisen periaatteen säilyttäminen, yleiseen asevelvollisuuteen ja
laajaan reserviin perustuvan puolustusjärjestelmän ylläpitäminen sekä
riittävän rahoituksen turvaaminen Puolustusvoimille. Nämä kaikki näkyvät
hyvin myös tuoreessa hallitusohjelmassa.

Erityisen tärkeää on se, että puolustukselle luvataan hallitusohjelmassa sen
tarvitsema lisärahoitus.

Lupaavaa on myös se, että hallitusohjelmassa on luvattu turvata myös
reserviläisten omaehtoisen toiminnan ja koulutuksen toimintaedellytykset.
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen rahoitus on saatava riittävälle tasolle ja
myös reserviläisjärjestöjen rahoitukseen on kiinnitettävä huomiota.
Tehokkaan, riittävän laajan ja ennen kaikkea koordinoidun
reserviläistoiminnan ja -koulutuksen järjestäminen koko maan alueella vaatii
lisää julkista rahoitusta.

Pelkkä raha ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan myös riittävästi
tukeutumismahdollisuuksia. Käytössämme on oltava riittävä määrä
ampumaratoja ja harjoitusalueita. Univormuja ja muita tarvittavia varusteita
on saatava käyttöön huomattavasti nykyistä kevyemmällä byrokratialla ja
kattavammin koko maan alueella varsinkin nyt kun entistä harvempi
varuskuntaverkosto lisää vapaaehtoistyön ja -järjestöjen tehtäviä koko
maamme alueella.

Myös toimintaoikeuksia tulee kehittää. On hyvä pitää aina mielessä, että
Puolustusvoimien sodan ajan joukoista suurin osa koostuu reserviläisistä.

Valmiuden kohottamisen jälkeen vaativatkin tehtävät suoritetaan
reserviläisten johdolla. Luottamus meihin reserviläisiin on kuitenkin
normaalioloissa paljon vähäisempi.

Esimerkkejä epäluottamuksesta on helppo listata. Puolustusvoimien
henkilöstön pitää valvoa esim. ampumaharjoitteluamme sen aseilla.
Reserviläisistä koostuvat maakuntajoukot eivät voi edes siirtyä antamaan
virka-apua ilman, että siirtyvää osastoa johtaa Puolustusvoimien
palveluksessa oleva henkilö.

Reserviläisten toimintaoikeuksista väännettiin viimeksi kättä vuonna 2007 kun
säädettiin lakia vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta. Tämän jälkeen
vapaaehtoisen maanpuolustustyön ja -koulutuksen sekä reserviläistoiminnan
rooli osana puolustusjärjestelmäämme on entisestään kasvanut. Tulevina
vuosina tämä kehitys vain kiihtyy. Lain turhan tiukat kirjaukset ja näiden
kirjausten tarpeettoman tiukka soveltaminen vaikeuttavat kuitenkin
mahdollisuuksiamme tukea puolustusta.

Reserviläisliiton vaaliohjelmassa vaadittiin, että reserviläisten mahdollisuuksia
ja oikeuksia toimia laajemmin omaehtoisen toiminnan, harjoittelun ja
ammuntojen vastuuhenkilöinä lisätään. Mallia tähän voisi ottaa muista
läntisen Euroopan maista.

Olemme kansainvälistä yhteistyötä tehdessämme jo pitkään kiinnittäneet
huomioita siihen, että muualla Euroopassa luotto reserviläisiin on
huomattavasti suurempi kuin Suomessa. Kun reserviläiset esim. Saksassa
järjestävät tapahtumia ja koulutusta varuskunnissa, siellä ei juuri
kantahenkilökuntaa näy. Esimerkiksi viikonloppuna reserviläiset voivat tänä
aikana käyttää käsiaseita, kuljetusvälineitä ja vaatetusmateriaalia melko
vapaasti sekä ilman sen suurempaa valvontaa. Luottoa löytyy ihan eri tavalla
kuin täällä Suomessa.

Olisi tärkeää kehittää asiaa tähän suuntaan myös meillä.
Reserviläiskoulutuksen ja toiminnan järjestämistä tämänsuuntaiset
uudistukset helpottaisivat. Puolustusvoimien tehtävät ja kustannukset
vapaaehtoistoimintaan sekä -koulutukseen liittyen puolestaan vähenisivät.
Puolustusvalmiutemme ja -kykymme paranisi kun reserviläiset olisivat
nykyistä paremmin koulutettuja ja osaisivat ampua paremmin.

Esitänkin, että vapaaehtoisen maanpuolustuksen laki avataan tällä
vaalikaudella. Tavoitteeksi tulee asettaa reserviläiskoulutuksen ja -toiminnan
laajentaminen reserviläisten toimintaoikeuksia lisäämällä.

Arvoisa juhlaväki

Reserviläisliitto on toiminut tämän vuoden Salpavaelluksen suojelijana.
Olemme jo viime syksystä saakka tehneet ajoittaan hyvinkin tiivistä
yhteistyötä, jonka tuloksena olemme saaneet aikaan hienon ja välirikkaan
tapahtuman. Täällä on ollut vaeltamassa ja kunniakkaaseen
sotahistoriaamme tutustumassa suurin määrin reserviläisiä ja muita
maanpuolustushenkisiä suomalaisia eri puolilta Suomea. On ollut ilo
osallistua myös itse tähän vaellukseen.

Kiitän tapahtuman järjestäjiä meidän kaikkien puolesta mahdollisuudesta
päästä tutustumaan tämän historiallisen linnoitusketjun saloihin. Pidetään
mielessä myös se kuinka suuri ponnistus ja uhraus Salpa-linjan rakentaminen
aikanaan oli. Tuolloin osoitettu tahdonvoima ja yhteishenki on hyvä malli
myös meille nykypäivän suomalaisille näinä taloudellisesti vaikeina aikoina.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Ensimmäinen kerta ei ollut viimeinen

Ensi viikonvaihteessa samotaan Salpavaellus 22. kerran. Kerran vuodessa toistuva tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran heinäkuussa 1994, puolustusvoimien aloitteesta ja tuella. Se oli silloin osana Kymen sotilasläänin Salpa-aseman 50-vuotisjuhlatapahtumien sarjaa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan vaelluksen tuli olla samalla lajissaan viimeinen, siis kertakäyttöjuttu.

Ensimmäiselle vaellukselle osallistui hieman yli 200 maksanutta vaeltajaa. Patikkareittejä oli kaksi, Miehikkälän Salpalinja-museolta katsottuna eteläinen ja pohjoinen. Vaikka järjestäjillekin kaikki oli uutta ja osin hakemista oppaiden Salpalinja-tietämyksestä puhumattakaan, mukana olleet halusivat tapahtuman jatkuvan. Eihän siinä auttanut kuin Luumäen, Ylämaan, Miehikkälän ja Virolahden reserviupseeri- ja silloisten reservin aliupseerikerhojen panna tapahtuma pystyyn vielä kerran. Ja sekään ei riittänyt, niin kuin nyt tiedämme.

Salpavaelluksen luonne on alusta lähtien ollut kaikkea muuta kuin massatapahtuma. Kun joukolle tarjotaan opas 10 – 15 vaeltajaa kohden, muonitus, sauna ja telttamajoitus maastossa, tulee käytännön rajat vastaan niin oppaiden määrässä kuin varustuksiltaan olemattomissa maastotukikohdissa. Sen vuoksi joukkoa on hajautettu tarjoamalla useita reittejä jalkapatikasta bussiretkiin ja monin eri liikkumisvälinein siltä väliltä. Tämä tehosi erityisesti 2000-luvun alkuvuosina.

Eniten tapahtuma keräsi osanottajia vuonna 2003, jolloin mukana oli osin muistitiedon varaisesti noin 350 osanottajaa. Noin 200 patikoijan ohella maastossa liikkui polkupyöräilijöitä, ratsastajia, vesireitillä melojia ja teillä kaksi bussillista linja-autoretkeilijöitä. Em. tieto kaipaa vaellusarkistojen tutkimista, sillä paikallislehti Kaakonkulma kertoo sunnuntain päätöstilaisuudessa olleen noin 250 vaeltajaa; bussiretket oli toteutettu lauantaina, silloin luvut täsmäävät. Vuonna 2002 luku oli 197 vaeltajaa, 29 melojaa ja 46 bussiretkeläistä, yhteensä 272 henkeä. Ja vielä 2004 osanottajia oli lehtitiedon mukaan yhteensä vähän yli 200.

Sen jälkeen vaihtelevalla reittivalikoimalla tultiin aaltoliikkeen kautta vuonna 2009 aina vain reiluun 60 vaeltajaan saakka. Siitä alkoi hivuttautuminen kohti alkuvuosien lukuja ja nyt siellä ollaan taas. Se ei ole kovin yleistä Suomen kesätapahtumissa; huipulta on tultu alas ja sukellettu kiveen lopullisesti. Salpavaellukselle ei ole näin tapahtunut. Vuoden 2014 noin 200 vaeltajan ja nyt vielä parikymmentä henkeä suuremman joukon myötä tapahtumalla näyttäisi olevan tulevaisuutta.

Ja miksi niin?

Minun vakaa käsitykseni on, että Salpavaelluksen idea, tutustuttaa ihmiset juurta jaksain viime sotien aikaiseen itärajan linnoitukseen maastossa kantapään kautta, on kestävä. Kunnioitus sotiemme veteraaneja kohtaan on Suomessa suuri ja mitä enemmän itänaapurimme uhoaa, sen enemmän suomalaiset kiinnostuvat maanpuolustuksesta. Salpavaellus näyttää Salpalinjan kautta minkälainen oli suomalaisten maanpuolustustahto 75 vuotta sitten heti talvisodan jälkeen. Salpavaellus on yksi tapa siirtää sotien aikaisten sukupolvien tahtotilaa myös nykypolville.

Terho Ahonen

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Salpa-asema oli yleisnimenä käytössä jo 1930-luvulla

Tässä sotahistoriaa tutkineen, Miehikkälässä syntyneen Osmo Kimmon mielenkiintoinen kirjoitus Salpa-asema -nimestä, jonka hän ystävällisesti antoi blogini käyttöön.

Salpa-aseman rakentaminen aloitettiin keväällä 1940, mutta tuon nimensä se sai vasta jatkosodan aikana. Siihen saakka siitä käytettiin useita erilaisia nimiä kuten uusi pääpuolustusasema ja Moskovan rauhan linja. 10.7.1044 ylipäällikkö vahvisti kenraaliluutnantti Oeschin esityksestä linjan nimeksi ”Suomen Salpa”, mikä sitten käytännössä vakiintui Salpa-asemaksi tai Salpalinjaksi.

Kerätessään aineistoa Suomen linnoittamisen historia -teokseensa Reino Arimo haastatteli 13.1.1975 kenraali Oeschiä. Arimo totesi: ”Silloin kun aloitimme Salpalinjan töitä, emme tienneet, että sen nimi tulee olemaan Salpalinja, senhän Sinä keksit vasta -44.” Oesch vastasi sen hyvin muistavansa ja kertoi: Silloin VKT-linjalla vihollisen painostus oli kova ja ajattelin sitäkin tapausta, että se täytyy jättää, jolloin Salpalinja on se, johon hyökkäys salvataan. Tähän Arimo: ”Kyllä minä sen muistan, se oli heinäkuuta -44, jolloin tämä putkahti esille, ja jolloin me rupesimme sitä käyttämään, tosinhan me olimme Salpalinjaa jo sitten uudestaan kunnostaneet, sehän jäi välillä kesantoon, kun mentiin sinne eteen.”

Nimi on mainio ja se houkuttaa pohtimaan nimen syntyä. Luonnollisesti sana salpa sopii erinomaisesti tähän yhteyteen. Pannaan portti salpaan ja estetään läpikulku. Salpalinja oli viimeinen rakennettu este vihollisen maahan tunkeutumiselle – siis Suomen Salpa.

Ranskassa oli I maailmansodan kokemusten myötä kehitetty kenttälinnoitustaitoa. Huhtikuussa 1918 Ranskassa oli päädytty yleiseen puolustusryhmitysmalliin, joka oli voimassa vielä 1930-luvulla. Tätä puolustusryhmitysmallia on käsitelty Suomen Sotakorkeakoulussa everstiluutnantti Bonsdorffin laatimassa luentomonisteessa Linnoitusoppi 1933 – 34. Tuon mallin mukaan puolustusasema jakaantui kolmeen tasoon:
(1) Etuvartioitten tiedusteluporras ja etuvartioitten taisteluporras   syvyys 0 – 6 km
(2) Päävastarinta-asema                                                                      syvyys 0,2 – 1,2 km
(3) Salpa-asemat                                                                                 syvyys 4 – 12 km

Tuon kolmannen tason puolustuslinjan ranskankielinen nimi oli position de barrage. Position tarkoittaa asemia ja sanakirjan mukaan barrage puolestaan patoa tai vallia. Siis vihollisen hyökkäyksen patoavat asemat, mistä suomenkielinen salpa-asema on oiva ilmaus. Oesch tunsi varmasti hyvin ranskalaisen puolustusryhmitysmallin. Hän teki vuosina 1923 – 24 useita matkoja Ranskaan tutustuen eri aselajeihin ja joukko-osastoihin, minkä jälkeen Oesch suoritti Ranskan sotakorkeakoulun 1924 – 26. Hän tunsi hyvin myös suomalaisen puolustusajattelun toimittuaan Sotakorkeakoulun johtajana Ranskasta palattuaan.

Ranskalaisessa puolustusmallissa siis päävastarinta-aseman eteen rakennettiin (1) etuvartioasema, jonka tarkoituksena oli antaa pääpuolustusasemassa oleville joukoille aikaa valmistautua taisteluun sekä estää päävastarinta-asemaa joutumasta vihollisen hyökkäyksen ensimmäisen iskun kohteeksi. Etuvartioasemat rakennettiin samojen periaatteiden mukaan kuin päävastarinta-asema, mutta sinne sijoitettiin vain vähäisiä joukkoja joten rakennustyöt mitoitettiin vastaavasti. Tukikohdat voitiin varustaa siten, että niissä pystyttiin taistelemaan saarrettunakin. Suomen kenttäohjesäännön mukaan etuvartioasemat olivat päävastarinta-aseman eteentyönnettyjä taisteluvartioiden asemia. Niiden tehtävänä oli päävastarinta-aseman verhoaminen, vihollisen tiedustelun ja yllätyksen estäminen sekä vihollisen hyökkäyksen hidastaminen.

Ranskalaisessa mallissa (2) päävastarinta-asema oli varustettu nauhamainen maastoalue. Tärkein osa oli sen etureuna, pääpuolustuslinja, joka oli suojattu jatkuvilla esteillä. Vihollisen hyökkäys murrettiin, esteillä ja jalkaväen tulella sekä tykistön sulkutulella. Automaattiaseet sijoitettiin siten, että asemien eteen saatiin yhtenäinen 500 m syvä tulisulku. Pienempi osa automaattiaseista sijoitettiin niin, että niillä mahdollistettiin yhtenäinen tulisulku vaikka vihollinen olisi osittain murtautunut asemiin. Pääpuolustuslinjan, ainakin sen heikkojen kohtien, takana oli toinen linja, jonne oli sijoitettu välittömät reservit ja eteentyönnetyt materiaalit. Takana oli vielä (3) toiset varustukset – salpa-asemat, jotka tukivat varsinaisten reservien käyttöä ja muodostivat lopullisen esteen jos hyökkääjä olisi tunkeutunut päävastarinta-asemaan. Alueella sijaitsevat metsät ja kylät varustettiin, mutta vihollisen puoleiset reunat jätettiin miehittämättä, niitä vain valvottiin. Puolustusasemat varustettiin esteillä ja hyvin suojatuilla yhteyksillä. 

Suomen kenttäohjesäännön mukaan päävastarinta-asema oli puolustusaseman vahvimmin varustettu osa, jolla päävoimat suorittavat taistelunsa. Sen muodostivat maastoon mukaan toisiinsa liittyvät ja syvyyteen porrastetut tukikohdat sekä erilliset kk-, pk- ja krh-pesäkkeet. Aseman etureuna oli pääpuolustuslinja, jonka edessä vihollisen hyökkäys oli torjuttava. Mikäli vihollinen onnistui murtautumaan päävastarinta-asemaan, oli pääpuolustuslinja vallattava takaisin. Taistelun päättyessä sen piti olla puolustajan hallussa. Takana oli tukilinja, jolle vihollisen eteneminen asemassa oli viimeistään pysäytettävä. Se antoi tukea sinne sijoitettujen reservien vastaiskuille ja hyökkäyksille.


Suuressa kuvassa Salpalinjaa voidaan – vaikkakin se oli kokonaan oma puolustuslinjansa – verrata ranskalaisen puolustusmallin kolmanteen tasoon, salpa-asemaan. Siellä viimeistään oli hyökkääjän vyöry pysäytettävä. Se oli Suomen Salpa. Nimi oli viesti. 

OSMO KIMMO, Helsinki