Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Salpalinjan oppaat r.y.

Salpalinja-aktiivisuus Lappeenrannassa on ollut viime vuosina hattua nostattavaa.

Ensin pantiin pystyyn puolen vuoden mittainen Salpalinjan mahdollisuudet – esiselvityshanke vuoden 2011 alusta. Heti sen perään projektityö jatkui Salpalinja Lappeenrannassa –hankkeena vuoden 2012 loppuun saakka. Lapsille suunnatut Salpalinja-aineistot valmistuivat toukokuussa 2012.

Huhtikuussa 2013 alkoi puolentoista vuoden mittainen Salpapolku - vapaa-ajan ja yritystoiminnan reitti –hanke. Osana sitä oli erittäin hyvän suosion saanut Salpalinjan opaskoulutus, josta todistukset jaettiin viime vuoden lopulla. Ja kaikkeen edellä kerrottuun mahtuu Rutolan kylätoimikunnan ja Rutolan VPK:n toimeliaisuus kylää halkovan Salpalinjan esiin nostamiseksi.

Ja niin kuin yleensä käy ja olettaa saattaa, alkuinnostuksen, varsinkin määräaikaisten projektien jälkeen vauhti tahtomattaan hyytyy ja homma lopahtaa vähin äänin. Vaan näin ei näytä käyvän Lappeenrannassa, varsinkaan Rutolassa – ei todellakaan. Toiminnan miehet ja naiset ovat edellä mainitun opaskurssin jatkeena, kylläkin vähin äänin, perustaneet ja rekisteröineet Salpalinjan oppaat r.y –nimisen rekisteröidyn yhdistyksen. Se on lajissaan Salpalinjan ensimmäinen. Salpalinja näyttää tätäkin kautta kestävää, vastustamatonta voimaansa.

Minä onnittelen!

Ja se mitä mieltä olen yhdistyksestä, käy esiin jäljempänä.

Elämä kaipaa jännitystä. Nyt sitä on minullakin mahdollisuus saada. Aion nimittäin tässä ja nyt julkisesti anoa yhdistyksen jäsenyyttä. Sitä ennen laitan tähän yhdistyksen tiedotteen, että tiedän mihin olen pyrkimässä. Suosittelen jokaisen hakemaan jäsenyyttä, jolla suinkin on jäsenedellytyksiä ja asiaan kiinnostusta.


  
En nyt lähde sihteeriltä tilaamaan jäsenlomaketta vaan teen vapaamuotoisen anomuksen Mannerheim-ristin ritari Einar Schadewitz´n tapaan hänen hakiessaan sodan jälkeen puolustusvoimien palvelukseen.
***
Salpalinjan oppaat r.y:lle
Anon yhdistyksenne jäsenyyttä. Kaikki merkit on!
Terho Ahonen
Miehikkälä

***

JK. Yhdistys reagoi heti ja jäsenhakemukseni menee käsittelyyn elokuun alkupuolella, mutta jouduin lähettämään kirjepostitse myös jäsenanomuslomakkeen allekirjoituksella. Se on helppo täyttää ja varmasti tarpeellinen yhdistyksen arkistointia varten. Lomakkeen saa elina.lyijynen@gmail.com

5 kommenttia:

Terho Ahonen Miehikkälä kirjoitti...

Tuli yksi anonyymikommentti, jonka sisältö on jotenkin näin: On oikein hyvä, että jäsenyyttä valvotaan!

Juha H kirjoitti...

Hyvät jäsenet toivottavastia aikaansaavat hyvaän yhdistyksen.

Juha H kirjoitti...

Miten mahtoi blogistin käydä?

Terho Ahonen Miehikkälä kirjoitti...

Eilen illalla tuli sihteerilta sanoma, että minutkin oli hyväksytty yhdeksän muun uuden jäsenen joukossa. Nyt jäseniä on jo 23. Ensimmäinen jäsentilaisuuskin on jo 29.8.2015 Rutolassa. Hyvä hyvä!

Juha H kirjoitti...

Toivotaan niin....