Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Teräsbetonikorsujen ilmastointi

Salpalinjan teräsbetonikorsujen ilmastointi perustuu taistelutilanteissa hallittuun koneelliseen, miesvoimaiseen ilmanvaihtoon. Rauhallisemmissa oloissa ilmanvaihto tapahtuu sitten jo luontaisia teitä.

Ilmastointijärjestelmät rakennettiin kaikkiin kantalinnoitettuihin korsuihin ja asepesäkkeisiin. Tiedossani on, että esimerkiksi Salpalinja-museon pst-tykkipesäkkeeseen ei ilmastointia ole rakennettu. Erillisiä pst-tykkipesäkkeitä kirjallisuus kertoo olevan viisi kappaletta. En ole selvittänyt, onko niissä kaikissa sama tilanne.

Taistelutilanteissa ongelmia tuottavat asekorsuissa ja -pesäkkeissä korsuaseiden ruutikaasut; vihollisen taistelukaasujen käyttöön piti varautua myös majoituskorsuissa. Korsujen majoitustilathan oli rakennettu kaasutiiviiksi. Aseiden käyttöhenkilöstö käytti puolinaamareita, joihin suodatettua ilmaa johdettiin. Henkilökohtaisen kaasunaamarin käyttö ei ollut asetiloissa mahdollista, koska se ei eliminoinut häkavaaraa.

Yleisin ilmastointituulettimen voimanlähde oli käsikäyttöinen, maataloudesta tuttu maidonerotinkone, separaattori. Sähköisiäkin viritelmiä on tehty, mutta niissäkin on täytynyt olla miesvoiman vaihtoehto.

Ilma iv-koneeseen otettiin korsun ilmanottolaatikosta, johon tuloputki yleensä korsun sisääntulokäytävästä oli betonin sisässä johdettu. Ko. laatikosta ilma johdettiin kangaspäällysteisillä paksuilla letkuilla tarvittaessa kaasusuodattimen tai pölysuodattimen tai molempien läpi koneeseen. Tuuletin siirsi ilman jakoputkistoon, jonne ilma voitiin johtaa korsulieden kautta tai ohi. Jos johdettiin lieden kautta, ns. H-kappaleessa oli säätöventtiili, jolla voitiin ilma ohjata kokonaan tai osaksi lämpiämään hellan kautta. Näin vedon tunnetta voitiin vähentää.

Kaasuvaaratilanteessa ilmastointikoneella luotiin ylipaine korsun asetiloihin, jotta ampuma- tai muista aukoista ilmanvirtaus oli ulospäin. Asuintiloihin muut tuloilmaventtiilit tietenkin tällöin suljettiin, mukaan lukien savuhormi nuohousluukun (nokiluukku) kautta.

Asetiloihin ilmastointikoneella luotu ylipaine kaiken järjen mukaan poisti myös ruutikaasut ulos. Ainakin konekiväärin juuri ammuttuihin hylsyihin tiedettiin jääneen häkää. Siksi edellä mainitun lisäksi oli hylsyt mahdollisimman pian siirrettävä ulos, sikäli kun siihen oli tilaisuus.

En käy luettelemaan korsun ilmanvaihtomekanismia ja siihen liittyviä osia yksityiskohtaisesti. Siihen Salpalinjan linnoitustyöt Etelä-Savossa –kirja antaa tähänastisessa Salpa-kirjallisuudessa parhaan kuvauksen.

Silloin kun korsun koneellinen ilmanvaihto ei ollut tarpeellinen, poistui korsun ummehtunut ilma pois pääosin korsulieden ja sen savuhormin kautta ulos. Myös ilmanpoistoventtiileistä ilmaa poistui ja tietysti ovia aukomalla. Vastaavasti korvausilmaa tuli sisään ovien aukeamisen yhteydessä tai esimerkiksi avaamalla tai pitämällä auki käsikranaatin pudotusluukkua korsun ulko-oven sisäpuolella.

Yhtenä yksityiskohtana on hyvä mainita em. Etelä-Savo –kirjan vihje korsuhellan vedon parantamiseksi sytytysvaiheessa, jos liettä ei ole pitkään aikaan käytetty tai hormi on jäähtynyt. Tällöin on viisasta tukita ulkoapäin hormin käsikranaatin pudotushaara. Näin veto paranee. Täytyy tunnustaa, että tätä en älynnyt, kun ns. Hanellin korsua Muhikossa monet monet kerran lämmitin. Savut tulivat sisälle, kunnes hormi lämpeni ja alkoi vetämään.


Korsun varsin paksut ilmaputket tehtiin aluksi raudasta. Mutta kun metallista alkoi olla pulaa, päädyttiin ilmaputkina käyttämään pahviputkia, jotka kyllästettiin kestämään kosteutta vesilasilla (kaliumsilikaatti).

Ei kommentteja: