Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Talvisota viritti tahtotilan Salpalinjan rakentamiseen

Tämä talkootyönä tehty kirjoitus on julkaistu Karjalan Kuvalehdessä No 04/2014. Kun juttu on siellä jo tehtävänsä tehnyt, julkaisen sen tässä ilman kuvia. Juttu antaa yleiskuvaa Salpalinjan rakentamiseen johtaneista syistä ja tehdyn työn määrästä ja mitä muutamat kenraalit ovat julkisesti Salpalinjasta sanoneet.
* * *

Viime sotien aikana rakennettu Salpalinja on yhä suuri tuntematon Suomessa. Se oli sotasalaisuus Neuvostoliiton romahtamiseen saakka. Salpalinja rakennettiin talvisodan jälkeen uuden itärajan turvaksi.

Linnoitus oli valtava ponnistus pieneltä maalta toisen maailmansodan aikana. Salpalinjassa ei taisteltu. Se täytti tehtävänsä olemassa olollaan vielä kylmänkin sodan aikana ja kenties vieläkin; linnoitus huokuu suomalaisten maanpuolustustahtoa joka päivä!

Salpalinja on puhtaasti puolustuslinnoitus. Se on rakennettu sen verran kauas rajasta, että mikään sen tykeistä ei olisi yltänyt rajan yli. Vielä 1945 Neuvostoliitto vaati Salpalinjan tuhoamista, mutta siihen eivät valvontakomission länsivallat suostuneet. Herääkin kysymys, mikä uhka Salpalinja Neuvostoliitolle oli? Tietenkin se, että se vesitti ison rajanaapurin aikeet laajenemisesta Suomen suuntaan!

- Linnoitus on täyttänyt tehtävänsä parhaiten silloin, kun sitä vastaan ei ole hyökätty, sanoo sotahistorioitsija Sampo Ahto Miehikkälän Salpalinja-museolla pyörivässä esittelydokumentissa.

Jotta ymmärtäisimme monumentaalisen Salpalinjan rakentamiseen johtaneet syyt, on ajatukset siirrettävä talvisotaan ja sitä edeltävään lähimenneisyyteen.

Uhraus ensin fraasien alttarille

Heti talvisodan (30.11.1939 – 13.3.1940) päättymisen jälkeen silloinen kapteeni, myöhemmin eversti ja Mannerheim-ristin ritari Wolf H. Halsti (1905-1985) kirjoitti Talvisodan päiväkirja –kirjan käsikirjoitukseensa seuraavaa:

”Työhön! Se on meidänkin tehtävämme. Sen olemme velkaa kaatuneillemme, raajarikkoisiksi tulleille, leskille ja orvoille, koko kansallemme ja sen uudelle työlle. Meilläkin on sarkamme kynnettävänä!
Ja niin marssimme ulos maastoon karttoinemme, mittanauhoinemme, hakkuinemme, kirveinemme ja lapioinemme. Marsimme rakentamaan sellaisen muurin, että kun sen harjalla seisoo uusi Suomen mies tukeva käsi konekiväärin kahvassa, jokainen tulija lyö siihen päänsä puhki. Se on päämäärämme, ja nyt sen toteutamme. Se nousee tahdostamme, ja tällä kertaa tahto menee perille vaikka läpi harmaan kiven.
Toista kertaa ei suomalaista teurasteta suojattomana tykkituleen eikä ruhjota hyökkäysvaunujen alle! Kaksikymmentätuhatta veljeä on uhrattu fraasien ja humanistisen haaveilun alttarille, kokonainen vuosikerta Suomen miehiä. Se ei toistu! Nyt on Suomen kansa saava sen (Salpalinjan), minkä se tarvitsee uuden työnsä ja elämänsä suojaksi.”

Halsti, silloin 5. Divisioonan huoltopäällikkö kirjoitti edellisen tekstin innostavasti ja osittain katkerana siitä, että hänen ajatuksensa linnoittamisesta vuonna 1938 kirjoitetussa ja syksyllä 1939 julkaistussa kirjassaan Suomen puolustaminen osuivat kuuroille korville.

Kirjassa hän tuo esiin, tosin varsin lyhyesti, mitä siihen aikaan nykyaikainen linnoittaminen vaatisi. Halsti myöntää, että linnoitus maksaisi, mutta kansan taloudellista kantokykyä se ei kuitenkaan ylittäisi. Hän sanoo myös, että vahva linnoitus antaisi ylivoimaa vastaan taistelevalle kansalle ja sen päävoimien kaikille liikkeille lujan selkänojan. Näin hän toteaa, siis vuonna 1938:

”Lopuksi se (linnoitus) olisi suorastaan hyökkäystä ehkäisevä tekijä, puolueettomuusasennettamme lujittava. Mitä kalliimmaksi hyökkäys tulee, mitä pienemmät mahdollisuudet nopean ja helpon menestyksen saavuttamiseksi ovat, sitä luultavampaa on, että se jää kokonaan suorittamatta. Kaiken kaikkiaan tässä on kysymys ensiluokkaisen tärkeästä asiasta. Kansamme näinä päivinä niin selvästi ilvenevä vaisto on epäilemättä naulan kantaan osuva.”

Kuitenkaan tuo vaisto ei naulan kantaan osumisestaan huolimatta ehtinyt vaikuttaa ennen talvisotaa. Aikaa oli aivan liian vähän, mutta myös halua puuttui. Halsti oli Suomen puolustaminen -kirjaa kirjoittaessaan ”vain” kapteeni. Hänen monet erittäin oikeaan osuneet ajatukset Suomen puolustamisesta jäivät ehkä juuri siksi huomioon ottamatta. Vaikkakin sotaväen johto Halstin ajatukset hyväksyi, ei kirja ehtinyt vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen, siihen joka puolustusmäärärahoja jakoi. Poliitikoilla oli jopa sellaista ajatusta vielä 1938, että eihän nykyaikana tule enää maailmansotia!

Hyvät kokemukset taustalla

Talvisodassa Suomi menetti Karjalan kannaksen, Laatokan Karjalan ja Vanhan Sallan. Hankoniemi jouduttiin vuokraamaan Neuvostoliitolle 30 vuodeksi ”laivastotukikohdaksi”. Itäraja tuli Moskovan rauhanehdoissa Suomen kaakkoisosassa uuteen paikkaan. Yli 400 000 ihmistä siirtyi evakoina, siirtolaisina uuden rajan Suomen puolelle. Heidän asuttamisensa ja työllistämisensä ei ollut helppo asia sekään.

Neuvostoliiton tavoitteet Suomen valloittamiseksi talvisodassa jäivät pahasti kesken. Siksi Suomen sotilas- ja valtiojohto ymmärsi, että uuden hyökkäyksen uhka jäi ilmaan. Siihen oli varauduttava ja valmistauduttava.

Talvisota oli osoittanut ylipäällikkö, silloiselle sotamarsalkka Carl Gustav Emil Mannerheimille  hänen nimikkolinjansa, Mannerheim-linjan, hyödyt siitä huolimatta, että se helmikuussa Summan Lähteen lohkolla murtui. Kantalinnoitettu, vanhentunut linja suurine puutteineenkin Keski-kannaksella oli kestänyt kaksi kuukautta ja pakottanut Puna-armeijan ensimmäisten murtoyritysten jälkeen panemaan hyökkäyssuunnitelmansa ja voimansa kokonaan uusiksi.

Näillä tiedoilla Mannerheim ei epäröinyt. Hän päätti 22.3.1940, yhdeksän päivää talvisodan rauhasta, että uusi raja on linnoitettava pikimmiten. Näin alkoi käytännössä toteutua se, josta Halsti kaukaa viisaasti ja tunteikkaasti puhui jo ennen sotaa.

Päätös syntyi, rahaa löytyi

Syntyi päätös itärajan linnoittamisesta Suomenlahdelta aina Petsamoon asti. Töitä tehtiin kenraaliluutnantti Edvard Hanellin johdolla erittäin suurin voimin ja panostuksin koko välirauhan ajan. Jatkosodan (25.6.1941 – 5.9.1944) alkaminen pysäytti rakennustyöt. Niitä jatkettiin kesäkuussa 1944, kun Neuvostoliiton suurhyökkäys johti läpimurtoon Karjalan kannaksella. Linnoitustöitä heinäkuussa 1944 Suomen Salpa –nimen (Salpa-asema, Salpalinja) saaneessa puolustusasemassa jatkettiin syksyyn –44 saakka.

Salpalinja-työmaata pidettiin silloin Suomen, jopa Pohjoismaiden suurimpana yksittäisenä rakennushankkeena. Siihen käytettiin rahaa vuonna 1941 viisi pronsettia koko valtion tulo- ja menoarvion loppusummasta. Se on jokseenkin saman verran kuin koko puolustusmäärärahojen osuus valtion menoista nykyisin. Palkattua väkeä oli töissä enimmillään maaliskuussa 1941, noin 35 000 miestä. Huoltotehtävissä oli 2000 naista, lottaa. Tehollinen työaika oli vain puolitoista vuotta.

Mistä sitten rahaa Suomessa löytyi uuden massiivisen linnoituksen rakentamiseen ”hävityn” talvisodan jälkeen, kun sitä ei kerran ennen sotaa ollut?

Sodan aikana raha Suomessa ei varmasti lisääntynyt. Kysymys oli yksinkertaisesti asioiden tärkeysjärjestykseen laittamisesta. Talvisota osoitti, minkälainen uhka Neuvostoliitto Suomelle oli. Kansa, voi sanoa kiihkokommunisteja lukuunottamatta, ymmärsi linnoituksen välttämättömyyden osana maanpuolustusta. Siihen ei tarvittu kansanäänestyksiä tai sitä ei yritetty kaataa sotahenkisyyttä vastustavin mielenosoituksin!

Suomen kansa pani toimeksi. Vapautta ei säilytetä ilmaiseksi ja uskomalla humanistisiin haaveisiin!

Olisiko tässä viestiä myös nykypäivään?

TERHO AHONEN
Salpalinja-tuntija
Karjala-evakon poika

Miehikkälä

Salpalinjaa pähkinän kuoressa


Lyhyesti:
Suomen itärajan linnoitus Suomenlahdelta Sallaan ja kenttälinnoitettuna Petsamoon.
Vahvimmin linnoitettu osa Karjalan kannaksen jatkeella Suomenlahdelta Saimaalle.
Rakennettu 1940-41 ja 1944.
Suunnitelma valmistui vajaassa kahdessa kuukaudessa.
Tehollinen työaika 18 kuukautta.
Välirauhan aikana palkattuja rakentajia enimmillään maaliskuussa 1941, jolloin töissä oli 35 000 miestä ja 2 000 lottaa. Kesällä 1944 linnoitusjoukkoja liki saman verran.
Kenttäarmeija rakensi kenttälinnoitteet, palkattu työvoima kestolinnoitteet.
Vuoden 1941 valtion budjetista Salpalinjan menot olivat 5 %.
Salpalinjan puolustuksen runko on konekiväärien maanpinnanmyötäinen pyyhkäisevä ristituli;
kantalinnoitettuja kk-asemia 295 kpl, kenttälinnoittetuja kk-pesäkkeitä 1250 kpl.
Salpa-asemassa ei taisteltu.

Työsaavutuksia:
720 teräsbetonikorsua
25 luolaa
225 km kiviestettä
130 km kaivantoestettä
350 km taistelu- ja yhteyshautaa
315 km piikkilankaestettä
3 000 erilaista kenttälinnoitetta
900 parakkia työvoimalle

Esimerkkejä työstä ja hinnoista:
Yhden järeän maavaraisen teräsbetonikorsun rakentaminen:
- korsumonttu siipimuurineen 20 m pitkä, leveys yli 10 m, syvyys 6 metriä
- montusta nousee lapiolla kaivettuna 1600 kuutiometriä irtomaata
- muottilautaa 430 neliömetriä
- pyöröterästä 45 000 kiloa
- betonia 560 kuutiometriä, 560 silloista kuorma-autokuormaa
- tuohon betonimäärään tarvittiin 5000 kpl 50 kg:n säkkiä sementtiä
- suojakiveystä 1200 kuutiometriä seinien ympärille
- montusta kaivettu maa (1600 kuutiota) lapioidaan takaisin korsun päälle
- yhteensä massansiirtoja noin 10 000 tonnia, olisi tuohon aikaan vaatinut 3000 silloista
  kuorma-autoa em. määrän kuljettamiseen, jos se olisi pitänyt siirtää paikasta toiseen

Edellä kuvattuja maavaraisia (kaivettuun maahan rakennettuja) korsuja tehtiin kymmeniä,
suurin osa korsuista on kuitenkin louhittu osittain tai kokonaan kallioon.

Isoja, järeitä kantalinnoitettuja korsuja tai pesäkkeitä Salpalinjassa on noin 450 kpl.

Yhden teräsbetonikorsun hinta oli siihen aikaan noin 1,2 miljoonaa markkaa, siitä korsun tähystyskupu (paino 10 t) maksoi 100 000 markkaa.

Kivieste maksoi noin 750 000 markkaa / kilometri ja taistelu- ja yhteyshauta noin 600 000 markkaa / kilometri.


 Salpalinjasta julkisesti sanottua Salpalinjalla:


            Kenraalimajuri evp, pioneeri Juha Kilpiä Salpavaelluksen päätösjuhlassa 2010:
            - En voi kuin ihastella maaston käytön taitavuutta ja linnoituslaitteiden sijoittelua.

            Kenraalimajuri evp Jukka Pennanen Salpavaelluksen maanpuolustusjuhlassa 2011:
            - Salpalinjan rakentaminen oli osoitus itään, että talvisodan jälkeen suomalaisten                                  maanpuolustustahto on edelleen kova.
 Eversti evp Vesa Kangasmäki Salpavaelluksen päätösjuhlassa 2012:
- Salpa-aseman merkitys kesällä 1944 oli välillinen: se ehkä vähensi Neuvostoliiton haluja lähteä koko maan miehittämisyritykseen.

Kenraalimajuri evp Veli-Pekka Parkatti Salpavaelluksen päätösjuhlassa 2013:
- Salpalinjan linnoitteet antaisivat vielä tänäkin päivänä hyvän suojan erilaista tulivaikutusta vastaan.

Prikaatikenraali evp Kari Hietanen Kaakonkulman nykyistä merkitystä operatiivisena alueena pohtivassa kirjoituksessaan Kymen Vartio –lehdessä 2014:
Oman kokonaisuutensa estearvon ja taistelukestävyyden takia tarjoaa viime sotien aikana rakennettu Salpa-asema.

Kenraaliluutnantti evp Heikki Koskelo Salpavaelluksen maanpuolustusjuhlassa 2014:
- Salpalinja on täyttänyt täydellisesti tehtävänsä, niin sodan kuin kylmänkin sodan aikana.

Eversti evp Pekka Visuri Salpalinja-museon luentosarjassa lokakuussa 2014:
- Vielä juhannuksen maissa 1944 ei ollut näköpiirissä riittäviä vahvistuksia, jolla linja olisi miehitetty, myöhemmin loppukesästä tilanne parani. En väitä, etteikö ollut merkitystä.

Neuvostoliittolainen kenraali vieraili 1950-luvulla Salpalinjassa, sitaatti Salpalinjan perinneyhdistyksen esitteestä:
- Onni, että emme joutuneet hyökkäämään tätä vastaan!

Linnoituksen hyvin muistava venäläinen kenraali Koslov kysyi vielä vuonna 1995 suomalaisilta sotilasjohtajilta (lähde Heikki Koskelon esitelmä 2011):
- Missä kunnossa ja missä käytössä Salpa-asema on nykyisin?


1 kommentti:

Sotasensuuria kirjoitti...

Sota-aikana eri maiden hallitukset seurasivat tarkasti Suomen tiedotusvälineitä ja media määrättiin vaikenemaan monista asioista.

Myös sotalasten siirrot Ruotsiin joutuivat sensuroitavaksi. Väheksyviä, epäluuloisia tai arvostelevia kirjoituksia asiasta ei saanut julkaista. Kirjoittelu lähti silti siihen suuntaan, joten kaikki kielteiset kirjoitukset lasten siirrosta kiellettiin ehdottomasti.

http://lyyxem.freehostia.com/sotasensuuri.htm