Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

torstai 26. helmikuuta 2015

Talvisodan kokemukset avainasemassa

Linnoitustyön johtajaksi määrätty Edward Hanell kirjasi ylös varsin tuoreeltaan välirauhan aikana kokemuksia talvisotaa edeltäneistä ja sen aikana tehdyistä linnoitustöistä. Osana tätä jälkikatsausta on myös hänen yleisen tason näkemyksensä  talvisodan kokemuksista linnoituksissa. Niitä tarkastelen tässä. Muistutan, että jo toukokuun alussa 1940 ilmestyi noin 50-sivuinen melko yksityiskohtainen kirjanen joukoille jaettavaksi otsikolla: ”Kokemuksia kenttä- ja vakinaisten linnoitusten alalta v. 1939-40 sodassa”  Tästä kirjoitin 17.2.2014 päivätyssä blogissani.

Mutta nyt siis Hanellin kertomukseen.

”Talvisota 1939 -1940 on meille osoittanut vakinaisten linnoitusten arvon. Suhteellisen heikot ja harvalukuiset laitteet Summassa myötävaikuttivat siihen, että asemat pidettiin monta kuukautta suunnatonta ylivoimaa vastaan omien tappioiden ollessa hämmästyttävän pienet.”

Talvisodan kokemuksista linnoituksissa Hanell tekee seuraavan yhteenvedon:

-        maan rajojen linnoittaminen rauhan aikana on erittäin tärkeää;

-        rauhan aikana on suoritettava myös taaempana olevien asemien tiedustelu ja yksityiskohtainen suunnittelu, niin että mikä työvoima tahansa tarpeen vaatiessa pystyy suorittamaan työn;

-        päällystön täytyy harjaantua puolustusasemien ja niiden yksityiskohtien suunnitteluun;

-        joukkojen on entistä perusteellisemmin harjaannuttava varustusten käyttöön, ja ne on koulutettava asemasodan taistelutoimintaan. Panssaritorjunta on erikoisesti huomioitava;

-        materiaalia ja työkalustoa on oltava riittävästi käsillä jo puolustusasemia miehitettäessä;

-        asema, jolla ei ole syvyyttä, on melkein arvoton;

-        oma järeä tykistö lisää asemien vastustuskykyä aivan ennen aavistamattomalla tavalla;

-        järvet ja joet, varsinkin jäässä ollessaan, eivät estä aineellisesti ja lukumäärältään ylivoimaisen vihollisen häikäilemätöntä hyökkäystä.

Seuraavaksi Hanell käsittelee historiikiksi tarkoittamassaan katsauksessa linnoittamispäätöksen syntyä. Sen hän aloittaa osin edellä olevaan perustuen seuraavasti:

”Kun sota 13.3.1940 oli päättynyt ja uuden rajan kulku oli määrätty, ryhdyttiin viivyttelemättä valmistamaan rajan vahvistamista vakinaisilla linnoituksilla. Sodan kokemukset olivat osoittaneet linnoituslaitteiden merkityksen ja vallitseva yleispoliittinen tilanne ei sallinut viivytyksiä.”

Sitten Hanell kertoo 22.3.1940 ylipäällikkö Mannerheimin Inkilään kutsumasta neuvottelusta koskien uuteen rajaan liittyvää puolustuslinjaa. Siinähän olivat paikalla Marskin ja Hanellin lisäksi kenraaliluutnantit Heinrichs ja Oesch, kenraalimajurit Sarlin ja Airo sekä eversti Tapola.

Meillehän on tuttua tässä tilaisuudessa Marskin ilmoittama päätös: ”Linja Klamila – Luumäki on viipymättä linnoitettava ja mahdollisimman pian varustettava vakinaisilla laitteilla.”

Huomioitavaa on tässä vaiheessa, että tuolloin puhuttiin todellakin vain Klamilan ja Luumäen välin linnoittamisesta. Nimittäin Hanell toteaa kirjoituksessaan, että seuraavana päivänä 23.3.1940 maavoimien esikunta antoi käskyn.

”Käskyn mukaan tuli II Armeijakunnan, jonka lohkon linnoittaminen oli kysymyksessä, laatia puolustuksen ylimalkainen suunnitelma 5.4.40 mennessä.”

Näin siis lähdettiin liikkeelle. Asiakirjasta ei päivälleen käy ilmi, milloin tarkkaan ottaen (huhtikuun lopulla) Hanell sai ylipäälliköltä tehtävän laatia kokonaissuunnitelma kustannusarvioineen maan rajojen varustamisesta vakinaisilla linnoituksilla. Tämän työn Hanell teki yhteistyössä maa- ja merivoimien komentajien kanssa.

Tuo työ valmistui ja esiteltiin Marskille 9.5.1940 ja hän hyväksyi sen kaksi päivää myöhemmin. Paperi oli 15.5.40 valtioneuvostossa ja ensimmäiset varat työlle osoitettiin seuravana päivänä. Me tunnemme em. paperin suunnitelmana ja käskynä, johon liittyy Hankoniemen linnoittaminen, merirajan linnoittaminen itäisellä Suomenlahdella ja maarajan linnoittaminen aina Jäämerelle saakka.


Ja tähän loppuun blogikirjoittajan oma huomio. Tuosta kuivasta suunnitelman hyväksymisprosessista voisi kyllä nykyinen maan hallinto ottaa opiksi. Siis siitä kun suunnitelma oli Marskin käsissä esitettäväksi poliitikoille, meni vain viikko, kun aloitusrahat olivat tiskissä! Silloin ei turhaa jauhettu selvää asiaa toimikunnissa ja valiokunnissa. Ja ne selvät perusteet löytyivät tämän kirjoituksen alussa mainituista talvisodan johtopäätöksistä. 

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Blogin teksti on raudanlujaa, mutta milloin Salpalinjan tapaiset linnoitukset katsottiin sodankäynnissä tarpeettomiksi. Nykyäänhän niitä ei rakenneta?

Toinen kysymykseni liittyy jo viime viikkoiseen kirjoitukseen. Missä Neuvostoliitto vaati Salpalinjan tuhoamista, onko tästä historiallisesta asiasta enemmän dokumentteja?

Ja vielä: onko Salpalinjan inventointiraportti poistettu Netistä? Kuka tietää?

Terho Ahonen Miehikkälä kirjoitti...

Dokumenttia en tiedä, mutta esim. Kylkirauta 2/2009 kenraaliluutnantti Heikki Koskelo sivulla 40: "Syyskesästä 1945 venäläiset ehdottivat liittoutuneiden ulkoministerien kokouksessa, että Suomen itärajan linnoitteet tulisi räjäyttää. Tähän ehdotukseen muut voittajavallat eivät enää suostuneet."

Minä en osaa sanoa, milloin Salpalinjan kaltaisista linnoitteista on luovuttu.

Inventointiraportti, eikö edes google tiennyt?

Terho Ahonen Miehikkälä kirjoitti...

Tuo tuli heti vastaan. Lataaminen voi hetken aikaa kestää.

http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjhanke/read/asp/r_hanke_rapo_det.aspx?HANKE_ID=9611

Anonyymi kirjoitti...

Minustakin olisi mielenkiintoista tietää tarkemmin kenraali Koskelon kertomasta. Melko paljon olen lukenut tuon ajan historiaa, mutta ei ole asia tullut vastan.

Muutenkin on outoa, että kerrotaan venäläisten tietäneen Salpalinjan, mutta silti siitä ei ole saanut kertoa julkisesti.

Mitkähän ovat olleet venäläisten todelliset tiedot?

Terho Ahonen Miehikkälä kirjoitti...

Minä en tiedä Koskelon lähdettä sen enempää, mitä tuossa lainauksessa sanotaan.

Se mitä NL tiesi Salpalinjasta käy osin ilmi blogistani:
http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2013/02/salpalinja-ja-valvontakomissio.html

tai löytyy blogiarkistosta helmikuu 2013.