Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

perjantai 5. joulukuuta 2014

Erilainen itsenäisyyspäivä Suezilla

Tällä jutulla ei ole yhteyttä Salpalinjaan kuin kirjoittajan ja Suomen itsenäisyyden kautta. Ohessa suora ote kirjastani Tulikaste Suezilla, joka kertoo, että itsenäisyyspäivämme ei ole ainakaan minulle ollut aina yhtä juhlaa. Kirjan päähenkilö Tero Nurminen (alter egoni) taistelee ja tipahtaa rivistä! Tämä tarina on tosi, nimet kahta korostettua lukuunottamatta ovat muutettuja. Kirjan painos on loppu, mutta kirjastoista löytyy.

* * *

Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi oli päätetty järjestää juhlaparaati Suezin kaupungissa, 2.JK:n vastuualueella osapuolten välissä. Paraatia varten irrotettiin kaikki mahdolliset miehet, vartiomiehiä lukuunottamatta. Itsenäisyyspäivän aattona pidetyssä paraatiharjoituksessa Korolaisen komppaniaa johti varapäällikkö Meski. Harjoitukseen meno tapahtui kaupungin keskustan kautta. Nyt Nurminenkin näki Suezin ensimmäisen kerran sisältä päin. Pääkadun varrella oli pari tuhottua israelilaispanssaria. Pääkadun varret olivat perin tyhjiä, mutta poikkikaduilla näkyi siviiliväestöä, naisia, vanhuksia ja lapsiakin. Heitä ei aiemmin ollut Nurmisen silmiin osunut kuin Kairossa. Suezissa oli siis elämää ja leipä oli ollut tarpeen.

Kaupunkikuva oli muuten kurja. Useat talot olivat sodassa vaurioituneita. Kaduille kaatuneet tiiliseinät ja betonilohkareet olivat siivoamatta ja kauppojen ankeat ikkunaluukut olivat järjestään kiinni. Rautatie oli yhdestä kohtaa täysin poikki. Lentopommi oli heittänyt ratakiskonpään kohdalla olevan talon kolmanteen kerrokseen. Kaiken kaikkiaan vaikutelma oli kaupungissa väestön ja rakennusten osalta sottainen, "tautinen". Pääkadulta reitti kohti 2.JK:n komentopaikkaa jatkui rantakatua. Nimensä mukaisesti katu seurasi Suezinlahden rantaa, jota siis Punaisen meren vesi huuhtoi. Komentopaikka erottui YK-lipusta ja ulkopuolella hiekkasäkkipesäkkeessä seisovasta vartiojääkäristä. Itse komentopaikka oli aitauksen sisällä varsin ehjältä vaikuttaneessa matalahkossa tiilirakennuksessa. Komppania purkautui autoista komentopaikan kohdalla kadulle. Paikalla oli jo YK-väkeä pataljoonan muista osista.

Meski otti komppanian komentoonsa ja marssitti sen kolmijonossa aselepolinjan suuntaisena ja sen keskellä kulkevaa katua pitkin parin sadan metrin verran. Kadun oikealla puolella avautui avoin kenttä, johon vajaa puolituhantinen paraatijoukko mahtuisi hyvin avoneliöön. Paraatin vieminen osapuolten väliin, jossa näiden etäisyys toisistaan oli vain vajaat sata metriä, oli tarkoituksellinen ele. Sen toivottiin mieslukuisella näyttävyydellä kohottavan osapuolten luottamusta YK-joukkoja kohtaan ja suomalaisten osalta juuri heihin. Paraatin ohjelma olisi tuttu, joukkojen ryhmitys, katselmus, kenttähartaus, puhe ja ohimarssi. Paraatin ottaisi vastaan itse UNEF:n komentaja, kenraalimajuri Ensio Siilasvuo, Lähi-idän ja kenties sillä hetkellä koko maailman tunnetuin suomalainen. Harjoitus käytiin kerran läpi kokonaisuudessaan pataljoonaupseeri Järven johdolla. Sen jälkeen joukot palasivat yksikköihinsä.

Limassa iltaohjelma keskittyi messiin, olihan miehiäkin paikalla aikaisempaa enemmän. Nurminen seurusteli Blinkmanin, Meskin ja tuttujen aliupseerien kanssa. Illan kuluessa puheet kääntyivät "koukkumadon oikaisemiseen" sitä mukaan kuin viski, konjakki, votka ja joillakin kalja huuhtoutui miesten vatsoihin. Nurminenkin nappasi muutaman konjakkiryypyn, mutta varoi visusti humaltumasta liikaa. "Kunnon pultti" oli vielä hyvässä muistissa. Ilta kääntyi yöksi rauhallisesti ja Nurminenkin meni nukkumaan omasta mielestään hyväkuntoisena ja riittävän ajoissa.

Aamulla herätessään Nurminen tunsi itsensä kaikesta varovaisuudesta huolimatta huonovointiseksi. Mies manaili mielessään viinapäänsä heikkoutta. Mokomasta juomisesta taas krapula. Onneksi pahoinvointi ei ollut niin paha kuin ensimmäisessä YK-kännissä. Normaaliksi oloa ei silti voinut luonnehtia millään muotoa. Vatsassa alkoi kiertää, mutta oksennusta ei sormien kurkkuun painamisesta huolimatta tullut. Krapulaa mies ei tunnustanut kenellekään. Sen vertasesta ottamisesta kankkusen saaminen paljastaisi hänet todella äkkinäiseksi miesten hommissa.

Paraatin piti alkaa kello kymmenen ja siihen lähtötouhut Limassa tähtäsivätkin. Nurmisen ”krapula” paheni kaiken aikaa. Se ei helpottanut, vaikka tietoon tuli, että paraatin vastaanottava Siilasvuo oli ylennetty kenraaliluutnantiksi samana päivänä, joulukuun kuudentena 1973.

Komppanian ajoneuvot purettiin samassa paikassa 2.JK:n edustalla kuin harjoituksissakin. Muiden joukkojen saapumista odotellessa Nurminen sanoi varajohtajalleen Kauppiselle, että hän ei ole oikein kunnossa. "Eilinen konna vähän rapeltaa." Miehen pahaolo vatsassa lisääntyi. Kun joukot marssivat paraatiryhmitykseen kohti kenttää, Nurminen epäili perässä marssivalle Kauppiselle jo varsin tuskaisena, ettei hän enää kauan rivissä jaksaisi. Olo muuttui suorastaan kurjaksi.

Nurminen marssi silti sinnikkäästi ja uskoi pahoinvoinnin menevän ohi. Hän täytti paikkansa joukkueensa rinnalla pataljoonan ryhmittyessä avoneliöön. Everstiluutnantti Järvi ilmoitti paraatijoukot eversti Pajuluodolle. YK-pataljoona jäi odottamaan kenraaliluutnantti Siilasvuon saapumista.

- Nyt miä mänen, Nurminen sai kuiskattua ja lähti reippaasti kävelemään komppanian takamaastoon. Vasta muutaman askeleen otettuaan suusta purskahti valtavalla voimalla oksennusta. Se ei hillinnyt askelia. "Pois näkyvistä" miehen ajatus takoi. Noin 30 metrin päässä oli pieni savitiilirakennus. Sen taakse hän riensi puolijuoksua ja kyyristyi jatkamaan ylenantamistaan. Vatsan tyhjennyttyä mies kävi istumaan selkä seinää vasten. Silloin tuli jo lääkintämieskin paikalle ja kysyi miehen vointia. Ei silti, pelkkä katse surkean näköiseen luutnanttiin sai lääkintämiehen vakuuttuneeksi tämän olon heikkoudesta. Hän talutti Nurmisen käsivarresta tukien lähelle aidan suojaan pysäköityyn ambulanssiin. Kiristävät vaatteet löysättiin ja kainaloon työnnettiin kuumemittari.

Syvenevän väsymyksen ja horteikkaan olon läpi Nurminen kuuli Pajuluodon komentosanat tämän ilmoittaessa joukkonsa Siilasvuolle. Sotilaspastori Karjalaisen puheesta hän ei enää jaksanut olla kiinnostunut. Lääkintämies otti mittarin ja sanoi:

- Lämpöä on 39,9 astetta. Sinä olet melko varmasti sairastunut täällä tyypilliseen mahatautiin. Sen oireena alussa on korkea kuume ja ripuli. Meillä on sairaalassa jo muutamia tapauksia. Tautiin ei ole lääkitystä. Ainoa hoitokeino on täydellinen paasto. Ota vaan rauhallisesti. Tätä on osattu odottaakin. Sairaus saattaa käydä läpi kaikki miehet. Meidän suomalaisten vatsa ei ole tottunut täkäläisiin pöpöihin, ja siitä seuraa kuumeripuli. Tauti ei onneksi toistu, lääkintämies lohdutti.

Nurminen makasi paareilla puolihorroksessa koko paraatijuhlan ajan. Sairasautoon ei tuotu muita. Kun juhlallisuudet olivat ohitse, mies havahtui auton ympärille lähtöä tekemään tulleen lääkintäporukan hälinään ja taivaalle kurkotukseen. Nurminen vääntäytyi katsomaan samaan suuntaan ja näki siellä savuvanoja. Ulkona tähyilleiden miesten puheista ilmeni, että taivaalla oli täysi ilmataistelu Bravon ja Alfan koneiden kesken. Taistelu jatkui, mutta luutnantti ei jaksanut seurata. Kuume valtasi voiton ja mies tutisi horkassa. Joka paikkaa väsytti. "Krapula ei ole tällaista", uupunut ajatus tajusi.

Sairasauto suuntasi matkansa esikunta-alueella olevaan sairaalaan. Nurmisen suuntavaisto katosi. Välillä vilahtivat jossakin korkealla hälvenevät savuvanat. Tero Nurminen oli auttamattomasti pelistä poissa.

Pataljoonan sairaala oli esikunnan vieressä yksikerroksisessa talossa, jonka suurimpaan huoneeseen oli sijoitettu kymmenkunta sänkyä. Sairaalaan Nurminen hoiperteli omin jaloin. Hän riisui paraativarustuksensa päältään ja puki vaivalloisesti yöpuvun ylleen. Metallirunkoinen vuode oli tukeva. Mies kömpi peitteen alle, eikä jaksanut iloita, että hän pääsi lakanoiden väliin ensimmäistä kertaa koko Suezin reissulla.

Kuume raukaisi ja toisaalta kolotti jäseniä. Parin tunnin levottoman makaamisen jälkeen vatsaa alkoi purra sen makuisesti, että oli korkea aika suunnata ulos. Nurminen sai kysyttyä potilastovereiltaan käymälän sijainnin. Se oli ulko-ovesta vasemmalla, nurkan takana avonaisella paikalla. Läheiset puut antoivat sentään näkösuojaa esikunta-alueen käytäviin päin.

Yksipyttyinen kemiallinen WC lemusi pistävästi. Kannen nostaminen ei sairaan miehen oloa parantanut, päinvastoin. Pytty oli puolillaan ruskeankeltaista suolikuraa. Enempää huomioimatta luutnantti istuutui ja henkäisi syvään. Työntöä ei tarvittu. Vatsa tyhjentyi yhtenä juoksevana norona. Ripuli oli päällä. Vessapaperi, se vähä mikä oli kotimaasta tuotu, oli pataljoonasta loppunut jo heti alkuunsa. Sairaalan käymälässäkin oli pyyhkeenä vain nippu messeistä kerättyjä vanhoja Helsingin Sanomia. Nurminen ei jaksanut tunteilla. Sairaus veti ventiksi. Hän repäisi palan lehden kulmasta, rypisti sitä pehmeäksi ja pyyhki. Hän ei kerta kaikkiaan jaksanut välittää, että itse Urho Kekkonen joutui siinä samalla tahattomasti keskelle YK-luutnantti Nurmisen sen hetkistä syvintä Suezin kriisiä! Suomen itsenäisyyspäivänä!


* * *

Tästä tilanteesta jäin paitsi. Edesmennyt kenraaliluutnantti Ensio Siilasvuo paraatikatselmuksessa seuranaan niin ikään edesmennyt eversti Reino Raitasaari. Kuva YK.

















Tällaiselta paraatikenttä näyttää nyt, Google maps.


Ei kommentteja: