Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Maailman vahvin!

Itäisen maanpuolustusalueen komentajana vuosina 1993-1995 toiminut kenraaliluutnantti Heikki Koskelo sen sanoi Miehikkälässä 20.10.2011. Salpa-asema on Virolahden ja Luumäen välillä maailman vahvin linnoitus!

Kenraalilla on kanttia sanoa. Hän on koko virkauransa palvellut puolustusvoimia itärajalla eri tehtävissä ja eri paikoissa. Hän on perehtynyt muutenkin Salpa-asemaan hyvin. Hän oli Salpalinjan perinneyhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja ja sen toiminnan suuntaviivojen näyttäjä ja aktiivinen toteuttaja.

Miehikkälän Salpalinja-museon luentosarjaan kuulunut Koskelon esitys kiinnosti jo ennakkoon. Sali oli lehtikielellä ilmaistuna tupaten täynnä. Eikä yleisö pettynyt. Mainittakoon, että edellisen viikon esitelmöitsijä, Salpalinjan inventoija, tutkija John Lagerstedt Museovirastosta ajoi kuuntelemaan kenraalin esitystä Helsingistä asti.

Siinä vaiheessa kun Koskelo mainitsi sanaparin ”maailman vahvin”, tämän kirjoittaja spontaanisti keskeytti kenraalin esityksen ja pyysi häntä toistamaan sanomansa. ”Ai minkä”, Koskelo kysyi. No sen, että maailman vahvin, toistin. Tämä dialogi paljastaa, että käsitys oli luennoitsijalle täysin selvä, minulle se oli uutinen!

- Kyllä, kun verrataan betonilaitteiden ja asepesäkkeiden tiheyttä. Talvisodan Mannerheim-linjassa oli noin sata betonilaitetta. Suurin piirtein samalla matkalla Salpa-asemassa Suomenlahden ja Kivijärven välillä on 430 betonista tehtyä ase- ja majoituskorsua sekä pesäkettä (lukekaa alla olevat kommentit, toisenlaisiakin lukuja on, kirjoittajan lisäys). Asepesäkkeitä on 250 metrin välein! Atlantin vallissa Normandiassa betonilaitteita on 1,5 km välein. Maginot-linja on erilainen, ja kuinkas sille kävikään, kenraali perusteli mielipidettään.

Koskelo ei edes maininnut, että Salpalinjassa em. osuudella monirivinen panssarieste kolmen tonnin kivistä tehtynä on yhtenäinen, samoin taistelu- ja yhteyshautaverkosto.

Salpalinja oli rakennettu ensisijaisesti ennaltaehkäiseväksi pelotteeksi, joka talvisodan jälkeen osoitti myös Suomen kansan pettämätöntä maanpuolustustahtoa.

Koskelo perusteli Salpa-aseman lujuutta myös muutamalla esimerkillä Neuvostoliiton suhtautumisesta siihen.

Jo syksyn 1940 päivitetyissä hyökkäyssuunnitelmissa NL oli varannut joukkoja Suomen suuntaan enemmän kuin talvisodassa Mannerheim-linjan murtamiseen. Ja uusissa suunnitelmissa oli hyökkäyksen painopisteenä linnoituksen kiertäminen Joensuun ja Kuopion korkeudelta. Jatkosodassa puna-armeijan joukoilta löytyivät piirustukset Salpalinjasta. Heti jatkosodan jälkeen valvontakomissio vaati tarkat tiedot Salpalinjasta ja NL vaati vielä syksyllä 1945 sen räjäyttämistä.

Nuo asiat viestittävät Koskelon mukaan yksiselitteisesti, että Stalin piti suomalaisten linnoitusta todellisena uhkana ja esteenä Suomen valloittamisessa. Minkä muun takia se olisi ollut siitä niin kovasti kiinnostunut.

Vielä niinkin myöhään kuin 1995 venäläiset muistivat Salpalinjan olemassaolon. Venäjän kenraalidelegaation ollessa Suomessa, kenraali Koslov oli kysynyt suomalaisilta, missä kunnossa ja käytössä Salpalinja on nykyään!

Loppuyhteenvedossaan Koskelo kiteytti Suomen kohtalon pelastukseksi jatkosodan jälkeen kaksi asiaa. Toinen oli edellä mainituin perustein luonnollisesti Salpa-asema ja toinen asekätkennän paljastuminen. Nuo asiat säikäyttivät venäläiset!

Ja jokainenhan meistä tietää, että Salpalinjassa ei taisteltu. Se täytti tehtävänsä nimenomaan pelotteena. Työtä se vaati, mutta veri säästyi ja itsenäisyys säilyi.

Paikalla olleen yleisön puolesta minä vielä kiitän Heikki Koskeloa suorasanaisesta ja erinomaisesta esityksestä. Se antoi meille Salpalinja-toimijoille entisestään puhtia painaa päälle esitellä Salpalinjaa sankarivainajiemme, sotiemme veteraanien ja sen rakentajien kunniaksi, antoi puhtia esitellä maailman vahvinta linnoitusta!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Herääkö Hamina Salpa-asemaan?

On mielenkiintoista seurata, milloin Haminan kaupunki hoksaa olevansa myös Salpalinja-kaupunki. Tähän saakka Haminan Salpa-aseman rakenteet ovat jääneet 1700-luvun linnoitteiden varjoon tyystin.

Jos puhutaan Haminasta ennen Vehkalahti-liitosta, oli kaupungin alueella muutama linnoite Salmenvirralla, Takkaniemessä ja Hillossa, välirauhan aikana rakennetun taaemman aseman Hamina -Taavetti –linjan eteläpäässä. HT-linjan rakennustyöt alkoivat elo-syyskuussa 1940 ja se oli tarkoitettu pääpuolustusaseman tukilinjaksi ja luomaan puolustukselle syvyyttä. Ellei jatkosota keskeyttänyt tämänkin linjan töitä, olisi siitä tullut yhtä vahva kuin pääasemasta.

Haminan ja Vehkalahden kuntaliitoksen myötä Haminan kaupunki sai Salpa-aseman HT-linjaa alueelleen aina Vironkoskelle, Miehikkälän pohjoiskulmaan saakka. HT-linjasta reilusti puolet sijaitsee nyky-Haminassa. Eli karkeasti lueteltuna Hillo – Salmenkylä – Husula – Kannusjärvi – Turkia – Lankila –tasalla.

Jos en väärin muista, Kannusjärvellä on sentään joitakin vuosia sitten perustettu muistomerkki HT-linjalle.

Kestolinnoitteita ei Hamina-Taavetti -linjaan ehditty rakentaa kuin kuusi kappaletta, nekin Haminan päähän. Vuonna 1941 oli suunnitelma rakentaa yli 50 teräsbetoniakorsua, mutta homma jäi jatkosodan alettua korsukuopan kaivu- tai louhinta-asteelle. Kesällä 1943 HT-linjasta purettiin 20 kilometriä valmista kiviestettä. Kivet kuljetettiin Karjalan kannakselle VT-asemaan.

Jos Haminan ja Virolahden kuntaliitos 2013 toteutuu, niin sitten kaupunki saa alueelleen jo noin 25 km pääasemaakin ja lisäksi useita kilometrejä Vaalimaan oikaisuasemia ja valmiin Bunkkerimuseon.

Kun tähän saakka Hamina ei ole juuri korviaan loksauttanut Kirkkojärven itäpuolelle, joutunee se Virolahden mukanaolon takia myöntymään myös ajatukseen Salpa-aseman olemassaolosta, jopa sen matkailullisesta hyödyntämisestä. Kaukaa viisaasti muutama haminalainen käytti jo viime talvena tilaisuutta hyväkseen ja osallistui Salpaopaskurssille Miehikkälässä! Hyvä niin.

Olen kautta rantain kuullut, että matkailu Etelä-Kymenlaaksossa keskitetään kehitysyhtiö Cursorille. Se on luonut tai luomassa linnoitushistoriallista turistirysää, johon jopa Salpalinja saattaisi kuulua, ainakin nyky-Virolahden kohteet. Aika näyttää, yltääkö tuo ylikunnallisuus Miehikkälään saakka. Toivottavasti. Jos ei, silloin kuviosta jää puuttumaan paras osa Salpalinjan jo hyödynnettyä infraa ja osaamista - ihan varmasti koko Suomeakin ajatellen.

Miehikkälän osalta ei ole hätää. Kaikki toimeliaisuus niin Lappeenrannassa kuin Haminassa edistää Salpa-aseman kokonaistunnettavuutta. Salpakeskus-isäntänä Miehikkälä on aina kukonaskeleen muita edellä, ainakin vielä. Etumatka ei tietenkään kauan kestä, jos Miehikkälässä ei ymmärretä pitää kuntoa yllä. Toisin sanoen pelkällä aatteenpalolla ei Miehikkälässäkään asiat etene ja pysy keulilla. Toimintojen kehittäminen tarvitsee myös pelimerkkejä ja innostusta niiden jakajilta.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Hurtanmaan paljas totuus

Lappeenrannan länsilaidalla sijaitsevassa Hurtanmaan kylässä on kaksi Salpa-aseman teräsbetonikorsua rinnakkain, joita ei voi olla ihmettelemättä. Ne ovat muutaman metrin päässä toisistaan ja niitä peittää vain ohut vihreä sammalkerros. Korsut ovat jääneet peittämättä kivi- ja maatäytteellä.

Täyttämättä jääneet korsut paljastavat Salpalinjan betonilaitteiden massiivisuuden. Lähes tasaiselle maalle perustetut korsut näyttävät todellä jyhkeiltä sankan kuusikon keskellä. Korkeudeltaan yli viisimetriset, leveydeltään lähes kymmenen ja siipimuurin kanssa pituudeltaan liki 20-metriset rakennelmat vetävät näkijänsä hiljaiseksi. Tai sitten niin kuin minä ensi kertaa ne nähdessäni, latelin ihastuksesta ääneen kaikki tuntemani toispuoleisen elämän hirviöiden nimet! Oppaani Juha Huttunen, Salpalinja-tuntija Iitiältä, piteli korviaan.

Näky on Salpalinjassa harvinainen, ellei keskeneräisyydessään täytön kokonaan aloittamattomuuden osalta peräti ainutkertainen. Varsinkin maavaraisesti rakennetut teräsbetonikorsut ovat varmasti näyttäneet aikalaisille kaikki yhtä huikeilta. Peitettynä massiivisuus katoaa maan alle ja sokkivaikutus pehmenee piiloon. Siksi paljaiden korsujen näkeminen nykyeläjää hämmästyttää.

Se, että korsut ovat jääneet peittämättä, johtunee jatkosodan alkamisella. Salpalinjan työt keskeytyivät, kun asekelpoiset miehet kutsuttiin työmaalta ylimääräisten harjoitusten kautta kenttäarmeijan harmaisiin kesäkuun puolivälin paikkeilla 1941.

Kolme vuotta myöhemmin Karjalan Kannaksen läpimurron tapahduttua ylipäällikkö Mannerheim käski keskittää kenttäarmeijan linnoitusjoukot Salpa-aseman taistelukuntoon saattamiseen. Tämäkään käsky ei ulottunut Hurtanmaan paljaisiin korsuihin. Tekemistä Lappeenrannan muissa länsiosissa, erityisesti Rutolan kannaksella pallokorsulinjoineen oli ilmeisen riittävästi.

Jos ja kun Lappeenrannan Salpalinjan mahdollisuudet –hanke pääsee matkailuajatuksissaan pitemmälle, on Hurtanmaan kohde yksi sellainen. Vaikka itse kohde on valtion ja sen nykyhuoltajan Senaattikiinteistöjen omaisuutta, on tietenkin liikkeelle lähdettävä maanomistajien kanssa neuvotellen. Yksityistä omistajuutta korsujen ympärillä on kunnioitettava.

Hurtanmaan korsupari sijaitsee siis vain noin viiden metrin päässä toisistaan. Se on minusta toinen ihme. Kyseessähän ovat konekivääri- ja 20 miehen majoituskorsu sekä toisena pst-tykki-, konekivääri ja 20 miehen majoituskorsu. Missään muualla minä en ole onnistunut näkemään vastaavia korsutyyppejä noin lähellä toisiaan.

Jos paikalla on ollut tarve saada tuotettua sivustatulta kahteen suuntaan, on se yleensä ratkaistu sijoittamalla samaan korsuun kaksi erisuuntiin ampuvaa asetta, yleensä konekiväärejä. Muilta osin on pärjätty samoilla majoitustiloilla, yhdellä tähystyskuvulla, yhdellä kaivolla, ilmastoinnilla, lämmityslaitteella jne.

Miksi ei Hurtanmaalla ole päädytty samaan? Eikö yhteisrakenne olisi mahdollistanut pst-tykin sijoittamista korsuun kolmanneksi aseeksi? Vai eikö siihen ollut piirustuksia? Mannerheim-linjan korsuissahan oli useita aseita samassa korsukompleksissa. Kukahan osaisi selittää?

Oli miten oli, siinä ne korsut rinnakkain nököttävät sammaloituneena metsän keskellä, ainutkertaisena nähtävyytenä.

Näiden korsujen lähellä on kk- ja 20 miehen majoituskorsu, jonka tähystyskupu on valettu betonista. Harvinaisuus sekin. Oppaani kertoi tarinaa, että korsuun tarkoitettu kupu olisi Kivijärven pohjassa; kuljetukseen Luumäeltä rautatieasemalta olisi käytetty Kivijärven jäätä ja noin kymmenen tonnin kupu olisi molskahtanut pysyväksi katiskaksi järven pohjaan. Näin kun uutta ei oltu saatu tilalle, oli tähystysmahdollisuus hoidettu toisistaan 90-asteen kulmassa sijaitsevalla kahdella raolla ”betonikuvussa”.

Huttusen Juha kertoi myös, nyt en muista varmasti, tarkoittiko hän tilannetta Hurtanmaalla vai Iitiällä, kuinka linnoitusväen majoittamisessa taloihin eivät kaikki tulijat olisi kelvanneet. Eräässä talossa jo majoittuneet kertoivat illalla, että huomenna työmaalle tulee hullujussi. Tähän emäntä kiireesti: ”Meille se ei ainakaan tule asumaan!”

tiistai 4. lokakuuta 2011

Salpa-asemassa ei ole bunkkereita!

Salpa-asema on suomalaisten suunnittelema ja rakentama linnoitus. Ruotsalaiset avustivat työn alkuvaihetta miehin, konein ja kruunuin. Muilta osin itärajamme lukko on puhtaasti suomalainen, made in Finland.

Linnoituksen virallinen nimi on Suomen Salpa. Ja jos lyhennettä käytetään, niin se on Salpa. Näin oli tarkoitus heinäkuussa 1944, kun ylipäällikkö Mannerheim hyväksyi linnoituksen nimen kenraaliluutnantti Oesch´n ehdotuksesta.

Puolustusvoimien asiakirjoissa ja sanastossa linnoitus on Salpa-asema. Syystä, että se paremmin kuvaa rakennelman puolustuksellista luonnetta. Salpa-asema on siis puolustusasema ja siinä on myös syvyyttä eli useita linnoitustasoja, linjoja.

Kansan suussa Salpa-asemasta on jalostunut käyttökieleen Salpalinja. Edelliseen viitaten tämä parhaiten tunnettu nimi on siis pilkuntarkasti ajatellen virheellinen. Itärajan linnoituksessamme on useita puolustuslinjoja, ei pelkästään yhtä linjaa. Siksi se on puolustuasema, Salpa-asema.

Niin tiukkapipoinen en ole, ettenkö hyväksy Salpalinjaa linnoituksen nimeksi. Se näkyy myös tämän blogin nimessä ja monessa muussa "vielä virallisemmassa" yhteydessä. "Ei ole väliä mitä puhutaan, kunhan puhutaan" -ajatus sallii paljon.

Voimme käyttää Salpa-asemasta Salpalinja-nimeä synonyymina, kunhan kerromme, että tarkoitamme sillä useita puolustuslinjoja käsittävää Salpa-asemaa. Salpa-asema-tietouden levittäminen on edelleen niin monen tuskan ja kynnyksen takana, että kaikki keinot tiedon eteenpäin viemiseksi olkoot sallittuja. Näin myös Salpalinja saa pysyä käytössä Salpa-asemaa tarkoittavana sanana.

Sen sijaan olen opettajiltani, erityisesti korkeasti arvostamaltani teknikkokapteeni evp Arvo Tolmuselta, saanut pontevan ohjeen: Salpa-asemassa ei ole ainuttakaan bunkkeria. Sitä vastoin teräsbetonikorsuja ja kenttälinnoitettuja korsuja Salpa-asemassa on sadoittain.

Kysyin asiaa Arvolta viimeksi tänään varmistaakseni, että olen näissä nimiasioissa jakanut tietoa oikeilla sanoilla, oikeilla termeillä. Ja Arvo vahvisti käsitykseni. Salpa-asemassa on vain teräsbetonikorsuja. Bunkkeri on vierasperäinen sana ja se ei ole suomea. Myös Salpalinja-sanaa Arvo Tolmunen vierastaa, mutta hänkin myöntää antaneensa siinä periksi.

Salpa-aseman asiakirjoissa, joita on heinähäkillisittäin, ei puhuta Salpalinjasta eikä bunkkereista, Salpa-asemasta ja teräsbetonikorsuista sitäkin enemmän. Teräsbetonikorsuista on käytetty tb-korsu -lyhennettä samoin kuin imubetoni- eli pallokorsusta ib-korsu –lyhennettä.

Voinkin heittää haasteen, että kuka löytää Reino Arimon Suomen linnoittamisen historia 1918-44 –teoksesta Salpa-aseman yhteydessä bunkkeri-sanan, saa minulta palkinnoksi kymmenen pistettä ja kuvainnollisen papukaijamerkin. Palkinnot jaetaan ensi kesän Salpavaelluksen päätösparaatissa!

Totta kai bunkkeri-sana on saattanut minultakin joskus vahingossa Salpa-asema –opastuksissa lipsahtaa, mutta virheen kyllä olen yrittänyt korjata. Hankalammin on korjattavissa ne nimet ja tekstit, jotka ovat vakiintuneet itärajan nähtävyyksiksi. Esimerkiksi Virolahden Bunkkerimuseo, joka ei nimestään huolimatta esittele ulkomaisia bunkkereita, vaan suomalaisia teräsbetonikorsuja. Sama on Joensuun Marjalassa sijaitsevan Joensuun Bunkkerimuseon kanssa.

Ja edelliseen vielä lisäten, että niin Virolahdella kuin Joensuussakin esitellään ansiokkaasti tietenkin koko Salpa-asemaa monitahoisine ja –uloitteisine laitteineen ja rakenteineen, ei siis vain linnoituksen suomalaisia teräsbetonikorsuja.

No, ei tästä kannata kenenkään ottaa hernettä nenään. Vanhoja virheitä on vaikea korjata. Tämän kirjoituksen tarkoituksena onkin se, että emme enää tietoisesti tai tahattomasti nimillä muuttaisi oikeaa suomenkielistä totuutta.

In English Salpalinjan teräsbetonikorsu on yksinkertaisesti bunker ja kenttälinnoitettu korsu dugout. Mutta silloihan ei puhutakaan suomea, suomen kieltä, niin kuin tässä blogissa yritän kirjoittaa.