Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Tykistön käyttö osa kokonaisuutta

Salpalinja suunniteltiin muutamassa viikossa heti talvisodan jälkeen. Yksityiskohtia hierottiin varmasti vielä rakentamisen aikana, mutta päälinjat oli lyöty lukkoon huhtikuun hangilla 1940. Huomionarvoista on tykistön vahvaan käyttöön valmistautuminen osana linnoituskokonaisuutta.

Suomalaisesta kenttätykistöstä ja erityisesti sen tulen keskittämisestä saatiin erinomaisia tuloksia kesän 1944 torjuntataisteluissa. Tätä tietoa ei tietenkään ollut Salpalinjaa suunniteltaessa.

Talvisodan tykistön kokemukset olivat liioitellusti sanottuna sitä, että kokemuksia ei hirvittävästi syntynyt. Tykkejä oli vähän, nekin sen seitsemään vanhanaikaista sorttia ja kranaattipula oli krooninen. Rannikkotykistön käyttö Karjalan kannaksen maarintaman taistelujen tukena sai kiitosta niin Suomenlahden kuin Laatokankin suunnasta ammuttuna. Tietenkin tykkimiehet tekivät parhaansa, kalustolleen he eivät voineet mitään; vastuu oli 1930-luvun poliitikkojen.

Salpalinjaan rakennettiin teräsbetonista 30 tulenjohto- ja majoituskorsua, kolme (joissakin lähteissä 10) kestolinnoitettua tulenjohtopaikkaa ja peräti 400 kenttälinnoitettua tulenjohtopesäkettä. Kiinteitä, kestolinnoitettuja linnoitustykistön asemia tehtiin 16 kappaletta ja kenttälinnoitettuja tykkiasemia 500 kappaletta. Lisäksi on muistettava Virolahden edustan rannikkotykit, joita olisi käytetty pääaseman taistelun tukena, jos meritehtäviltään olisivat suinkin ehtineet.

Aiemmin olen kertonut linnoitustykistöstä, Salpalinjan "omasta aselajista". Sen lisäksi luonnollisesti kenttäarmeijan kenttätykistö, kranaatinheittimistö ja panssarintorjuntatykit olisivat osallistuneet taisteluun ja käyttäneet niille rakennettuja linnoituslaitteita.

Tykistön käyttöön oli varauduttu myös suunnittelemalla ja määrittämällä pääasemaan eteen uhanalaisimpiin suuntiin valmiit tykistön ja heittimistön maalit, iskut, peitteet ja esteet kokonaisina tai puolikkaina, mitä ne kenttätykistön tulimuodot nyt olivatkaan.

Taistelussa vihollista olisi tietenkin tykkitulella kulutettu kantaman puitteissa aina hyökkäyksen lähtöasemista alkaen (niin kuin 1944 torjuntataisteluissa ansiokkaasti tehtiin) kiviesteiden eteen saakka. Toisin sanoen ehjässä paraatimuodostelmassa naapuri ei olisi Salpalinjaan pureutuneita puolustajia kohdannut!

Joku saattaa kysyä, että millä kalustolla ja miehityksellä Salpalinjassa olisi taisteltu, jos torjuntataisteluissa Tali-Ihantalassa, Viipurinlahdella ja Vuosalmella olisi epäonnistuttu? Salpa-asemaahan alettiin kiireellä saattaa taistelukuntoon päämajan 15.6 1944 antamalla esikäskyllä, joka vahvistettiin kolme päivää myöhemmin. Kenttäarmeijan linnoitusrakennusjoukot keskitettiin Salpalinjaan noin viikko Puna-armeijan suurhyökkäyksen alkamisesta.

Millaisessa kunnossa sotilaat olisi saatu vetäytymään Salpa-asemaan, olisi ollut tietysti sodanjohdon murhe tai taito.

Aseiden osalta tilanne oli valoisampi kuin yleisesti on luultu. Saksasta, kiitos Risto Rytin, suorastaan "virtasi" aseita ja ammuksia Suomeen. Elokuussa 1944 Suomen armeija oli aseistuksen osalta vahvempi kuin koskaan aikaisemmin!

Stalinin suurhyökkäyksen tavoitehan oli olla Kymijoella heinäkuun puoliväliin mennessä ja pieni hetki siitä Helsingissä. Samaisen suunnitelman mukaan Viipuri piti vallata 20. kesäkuuta; päivälleen niin tapahtuikin. Mutta sitten alkoivat Isä Aurinkoisen ongelmat, suomalaisten puolustus tiivistyi ja alkoi pitää. Ja nyt tiedetään, että epäonnistuttuaan Suomen nopeassa valtaamisessa Stalin alkoi heinäkuun puolivälissä 1944 siirtää joukkojaan Suomen rintamalta kohti Berliiniä.

Jos taistelut olisivat edenneet Salpa-asemaan, niitä olisi käyty todennäköisesti juuri heinäkuun puolessa välissä. Samaan aikaan vihollinen torjuttiin Nietjärvellä, Laatokan pohjoispuolella. On mahdollista, että edelliseen kappaleeseen viitaten ja lujan esteen edessä neuvostojohto olisi päätynyt samaan tulokseen. Eli tämänkin spekulatiivisen vaihtoehdon mukaan Salpalinja olisi täyttänyt tehtävänsä ilman todellista läpimurtoyritystä.

Salpalinjassa ei siis taisteltu, kiitos siitä kuuluu suomalaisille sotilaille. Veteraanipäivänä 27.4 siniristiliput nousevat salkoihin heidän kunniakseen.

1 kommentti:

Juha H kirjoitti...

Saa nähdä, kuinka Lemin ehdotus Kärmeniemen pattereiden saamisesta Haagin suojelulistoille onnistuu?