Linnoitustoimisto Waldenin valtakunnassa

Itärajan linnoitustöiden esikunnaksi määrättiin heti huhtikuun alussa 1940 Maavoimien linnoitustoimisto. Nimi lyheni käytännössä Linnoitustoimistoksi. Tämän noin 400 henkilön esikunnan sijoituspaikaksi tuli nykyiseen Kouvolaan kuuluva Myllykoski.

Myllykoskella tilat Linnoitustoimistolle osoitettiin Yhtyneiden Paperitehtaiden, sittemmin Myllykoski Oy:n tehdasalueelta. Osia toimistosta oli sijoitettu parakkeihin ja muun muassa Myllykosken seurantalolle.

Vaikka linnoitustöiden johtaja, kenraalimajuri E F Hanell paikan määräsi, on oletettavaa, että työmaan johtoesikunnan sijaintiin vaikuttivat korkeammat voimat.

Ylipäällikkö Mannerheimin läheisimpiin ystäviin ja yhteistyökumppaneihin kuulunut Rudolf Walden oli nimitetty maaliskuun lopulla Rytin hallitukseen uudeksi puolustusministeriksi. Walden oli Yhtyneiden Paperitehtaiden perustaja ja hallituksen puheenjohtaja. On hyvinkin mahdollista, että Mannerheimin ja Waldenin yhteistyö osaltaan selittää linnoitustoimiston sijoittumisen Myllykoskelle.

Rudolf Walden ylennettiin 1942 jalkaväenkenraaliksi ja sai myöhemmin Mannerheim-ristin. Hänen sotilasuransa on poikkeuksellinen.

Walden valmistui upseeriksi Haminan kadettikoulusta vuonna 1900 kurssinsa priimuksena. Hän vastusti Suomen venäläistämistoimia ja joutui viralta parin vuoden päästä. Hän lähti teollisuusuralle.

Helmikuun alussa 1918 sujuvaa venäjää puhuva, 39-vuotias liikemies ja luutnantti Rudolf Walden ilmoittautui Seinäjoella valkoisen armeijan palvelukseen ja tapasi Mannerheimin. Walden määrättiin päämajan komendantin apulaiseksi ja kaksi viikkoa myöhemmin ylennettiin suoraan majuriksi. Ja 14 kuukautta myöhemmin väliylennysten jälkeen hän oli jo kenraalimajuri.

Nuoren itsenäisen Suomen sotaministerinä (vastaa nykyisin puolustusministeriä) Walden oli vajaan vuoden elokuuhun 1919 saakka ja siinä ohessa hän oli puolustusvoimien komentajanakin pari viikkoa vuoden 1918 lopulla.

Teollisuusmies Walden vedettiin mukaan 1930-luvulla puolustusneuvoston jäseneksi Mannerheimin vaatimuksesta. Hän osallistui Suomen edustajana sekä talvisodan että jatkosodan Moskovan rauhanneuvotteluihin. Puolustusministerinä Walden oli joulukuun alkuun 1944 saakka.

Joka tapauksessa linnoitustoimiston sijaintia Myllykoskella pidettiin hyvänä työmaiden läheisyyden ja liikenneyhteyksien takia. Myös työrauha oli Helsinki-vaihtoehtoa parempi. Tosin myöhemmin tarkoituksenmukaisia osia linnoitustoimistosta sijoitettiin Helsinkiin.

Linnoitustoimistolla oli huikea määrä työtä työmaan perustamiseksi ja töiden käynnistämiseksi. Talvisodan kokemukset oli kerättävä ja otettava opiksi. Erityisen kiire oli kouluttaa linnoitussuunnittelijoita. Tavoitteena oli saada vähintään yksi pätevä maastosuunnittelija divisioonaa kohti.

Yksi Salpalinjan suunnittelu-upseereista oli myöhemmin 1960-luvulla yleisesikunnan päälliköksi edennyt kenraaliluutnantti Reino Arimo, joka välirauhan aikana oli sotilasarvoltaan kapteeni.

Tämän blogin ja monen muun Salpalinjaa käsittelevän kirjallisuuden tärkeimpänä lähdeaineistona on juuri Reino Arimon kirjoittama erittäin yksityiskohtainen Suomen linnoittamisen historia 1918-1944. Sen Kustannusosakeyhtiö Otava julkaisi vuonna 1981. Painos on loppu. Teosta on onneksi kirjastoista lainattavissa.

Arimon yksityiskohtaisen kerronnan rohkeutta korostaa se, että teos julkaistiin vielä varsin vahvana suomettumisen aikana. Tosin itse en ainakaan muista, että kirjan julkaiseminen olisi herättänyt juuri minkäänlaisia intohimoja. Ehkä joku muistaa paremmin tai sitten kenraali ei kertonut sellaista, mitä ei jo olisi tiedetty.